Sunnuntai Bliss
Pistin heti aamusta essun päälle ja hihat heilumaan. On vaan niin valtavan ihanaa olla kotona. Omissa nurkissa, omien kanssa. Ja ajattelin muistutella koko kerhoa siitä että miten mainio mutsi niillä itseasiassa onkaan;). Sellainen korvaamattoman mainio, ainakin mitä tulee sunnuntailounaisiin. Otin plääniksi puuhata koko pitkän kaavan arsenaalin herkkuja pöytään, ja sitten nostaa vesilasia meille yhteisesti.
Selattiin tyttöjen kanssa reseptejä, ja päädyttiin yhteistuumin kunnon perinteiseen uunipaistiin ja tilpehööreihin... poikien pyynnöstä salaatin sijasta askarreltiin coleslaw, siis se klassinen kaaliporkkanaraaste majoneesilla, ja perunoiden sijaan vatkattiin pari pellillistä pulleroisia Yorkshire-pudding-paistoksia. Jälkkäriksi pimut loihtivat suklaakakun ja oikein paksun keltaisen vaniljakastikkeen. Kun siinä katselin tarjoiluja niin tuli kyllä mieleen enemmänkin englantilainen pubi, vaahtopäät vain uupuivat.
Illansuussa tenavat järjestivät meille vanhemmille yllärin. Aikamoista kuhinaa ja kihinää oli ilmassa, ja lopulta selvisi, että olivat askarrelleet meille aarteenmetsästyksen! Sellaiset ihan kunnolliset, jota oli valmisteltu reitteineen ja karttoineen jo pitkin viime viikkoa. Yhteensä kolme eri reittiä, vinkit olivat vaikeita, kartat nokkelia ja palkinnot mitä suloisempia. Siskolla oli ihanasti sormensa pelissä, tietty;). Kun oltiin juostu pimeää pihaa ristiinrastiin, vinkit hoksattuina ja maaliin päästyinä, niin taisin siinä kaikessa kotiinpaluun tunnekuohussa tirauttaa kyyneleenkin poikineen. Kun tykkää vaan niin valtavasti.
No, kyllä se maanantaiaamu ja arki taas tipauttaa emännän maanpinnalle, joten levitoidaan tässä kotisohvalla vielä hetki. Menossa on hyvä leffa, vieressä hyvä mies, ja vatsa vallan täynnä.
♥
P.S. Kommenttikiertue coming next.
Missään ei ole niin kauniita ruusuja kuin teillä!
ReplyDeleteAivan! Ja kuule eipä edes maksa juuri mitään! Parilla eurolla isoja kimppuja;)
DeleteKoti, perhe, hyvä ruoka - mitäpä sitä enempää ihminen toivoa voisi!
ReplyDeleteHyvää alkavaa viikkoa sinne kauas♥
Kiitos Lady, koti on niin kullan kallis, kaikille lisukkeilla totta kai;) Mukavaa viikkoa sinne!
DeleteAH, borta bra men hemma bäst! Näin se menee, kun käy kaukana, se maistuu vielä paremmalle :)
ReplyDeleteTerveisin nimim. Oman padan loimulohet ja uudet perunat, Valion voi, tomaatti-sipulisalaatti ja päälle mansikat.
You know how it goes :)
Kiusaa teet;) Uusia perunoita ja lohta ei taida löytyö koko mantereelta! No, onneksi aamukammasta on pian pelkkä ranka jäljellä. Cannot wait!
DeleteKoti on se paras paikka kera rakkaan perheen ♥
ReplyDelete100% totuus!
DeleteBlissful ♥
ReplyDeleteKyllä kotiin on aina mukava palata...:)
ReplyDeleteIhania tuollaiset perheateria.
Sunnuntai on viikon paras päivä, kiireetön aamupala ja muukin tekeminen, ihanaa. Ja on hyvä välillä lähteä pois niin muistaa miksi koti on se maailman paras paikka.
ReplyDeleteVoi kuka kaunis rouva se siellä keittiössä kokkailee : )
ReplyDeleteIhania kuvia taas ihan kaikki, tunnelma kohdillaan.
Hienoa, kun laitat itsestäsi kuvia, minä en taida koskaan uskaltaa ; )
Kun ehdit kurkata, niin blogistani löytyy sulle pieni tunnustus : )
Oih, kiitos!! Isoniso kiitos!
DeleteVoi kuinka ihanaan blogiin eksyin toisen blogin kautta! Jäin heti koukkuun, niin paljon inspiroivaa täältä löytyy :)
ReplyDeleteJa tulin tosi iloiseksi! Tervetuloa oikein olan takaa!
Delete