Rati Riti Ralla
…ja tänne tuli halla. Päiväntasaajalle tuli
talvi ja meillä on kylmä isolla K:lla. Niinhän se on, että meillä täällä on
vuodenajat ihan päin seiniä. Kun Suomessa on syksy, niin meillä on kevät – ja
kun meillä on kesä niin teillä on talvi. Ja siis samalla kun Suomessa
valmistellaan Jussin juhlaa, niin meille on keskitalvi ja vedetään sukkahousuja & slipovereja esiin
varastoista.
Ottaisin untuvatakinkin, jos sellaisen omistaisin.
Nairobi on uniikki tässäkin asiassa – täällä kun
ollaan parin kilsan korkeudessa, niin sen talven tulon tuntee luissa ja
ytimissä. Viime viikonlopun ihanat helteet ja hiet kuuluvat alamaille ja
savanneille, ja nyt meillä herätään aamuisin nippanappa kymmeneeseen asteeseen.
Eipä ole lämppäreitä ei, vaan samat ovat celciukset pihalla ja sisällä.
Mutta toisaalta, tälläiset kirpeät kelit antavat niin suloisen syyn laittaa tulet takkaan, vetää villikset pitkälle kinttuihin ja viltti ylös korviin asti. Liinat kaulalle, soppa kuplimaan ja melkein tekisi vielä mieli glögitkin keittää tähän hätään.
Ei ole yleensä tapana väkikoordinoida leikkokukkia ja villasukkia, mutta mitäpä en tekisi briiffin eteen;) Meille on siunaantunut ihana kopallinen kunnon sukkia (kiitos Killlin kutojille), ja menekki on huima. Tämän illan agenda jatkuu juuri näissä merkeissä; kuppi kuumaa, sohva, elävä tuli, risti-istunta ja kommentit. Ja ah, se soppa - perfect piste i:n päälle. Reseptiksi kelpanee seuraava lausahdus: foliollinen vihanneksi ensin uuniin, ja sitten suoraan tehosekoittimeen kanakuutiolla ja lirauksella vettä.
Kesäkeitto talven keskelle.
Kesäkeitto talven keskelle.
Not bad at all.
Vilunväreitä ja tunteenpaloa toivotellen. Niin - ja maailman suvisinta Jussia kaikille. Ihan kade.
Tuntuu niin nurinkuriselta, että siellä on tosiaan talvi. Vaikka Afrikassa äkkiseltään ajattelisi olevan kesä kaiken aikaa :).
ReplyDeleteErilaista juhannusta sinnekin!! Täälläkin palaa kynttilät ja villasukat lämmittää vilukissan kinttuja. Jotain yhteistä sentään.
Siis en tiedä missä oon koulun oppitunneilla ollut... tuo kuulostaa ihan hullulta ja näyttää! Sinä siellä kaukana lämpimässä villasukat jalassa :D
ReplyDeleteNo joka tapauksessa toivottelen mukavaa juhannusta sinullekin ♥ koitahan tarjentua!
Ja niine meni jussikin villasukat jalassa! Tosin, pitää tunnustaa, että sukat kuuluvat päivään jokaiseen celciuksista piittaamatta. Vilukissa:)
DeleteVillasukilla minäkin olen täällä hiihdellyt, kotona, Suomen suvessa :) Tasan ei siis mee vuodenajat. Nyt kai on taas vähän lämpimämpää luvassa.
ReplyDeleteOikein ihanaa jussia sinne, voit edes hengessä olla mukana :)
Kiitos Jaana, tunnelmia kyllä löytyy tosin hiukan toisenlaisia;)
DeleteTuota noin...mä täällä Lillassa istuksin villasukat jalassa (pitkässä hellemekossa tosin) ja tuli "takassa" eli lämppäri päällä :)
ReplyDeleteMuussa tapauksessa lämpötila on alhaisempi kuin ulkona!
Kohta pitäis kömpiä peiton alle yläkertaan, saas nähdä onko lämpöisempi nyt ikkunat kiinni kuin toissayönä ikkunat auki - silloin oli 11 astetta!!
Huomenna pitäis olla taas aurinkoa ja kesä :D
Upeat nuo sun kukat!!!
Taidetaanpa olla aika samoissa lämpötiloissa kotipuolen kanssa... mutta hei, celciukset sikseen, nyt pidetään mielessä suvi ja jussi! Mukavat sinne! x
DeleteKohta palaa tuli meilläkin, mutta ulkona kokon merkeissä. Viileää on ollut täälläkin. Muutamana aamuna 7 astetta, mutta ei onneksi sisätiloissa. Huomiseksi on luvassa hellettä, onneksi:)
ReplyDeleteIhanaa erilaista juhannusta sinulle sinne takkatulen ääreen!
Toivottavasti saitte sen helteen - ja oikein ihanaa jussin jatkoa!
DeleteVoi hjelp! Ihan kahjoa:D En ole tiennyt, että siellä voi olla kylmä. Hämäsit niillä savannikuvilla. Voin kuvitella miltä tuntuu nyt olla siellä ja lukea muiden blogeista juhannusvehkutuksia:-/
ReplyDeleteOnneksi on kotiloma jo ihan hilkulla, niin maltankin fiilistellä muiden ihanilla kesäpostauksilla... muuten olisi kyllä kärsimys;)
DeleteMuistan kyllä miten viileää oli Pohjois-Keniassakin öisin, villasukkia kaivattiin.
ReplyDeleteRuusuntuoksuiset juhannusterveiset täältä yöttömästä yöstä!
Kiitos - ja sukat saa olla jaloissa läpi vuoden, ja mutten missä tahansa... Ihanat jussin jatkot sinne!
DeleteUudet perunat omasta maasta, sillit kauppahallista, kala torilta ja vihta omasta koivusta... Keskiyön aurinko odottaa, viikko vielä? Ihanaa keskitalven "jussia" myös sinne! Pian nähdään ;)
ReplyDeleteSoon soon in deed!
DeleteEipä ole tullut ajatelleeksi, että sielläkin joskus vilu tulisi. Ja villasukat on kyllä erittäin sävy sävyyn kukkien kanssa;)
ReplyDeleteJuhannuksena täällä käväistään farmilla - ja villasukat on mukana, aina!
Juhannusruusun tuoksuja sinne♥
Kiitos - sita suloisuutta myös sinne!
DeleteVai, että villasukkien aika...minulla villasukat kuuluvat jokapäiväiseen kotipukeutumiseen kesällä ja talvella, mutta en ole vielä niitä soinnuttanut kukkien väriin, heh...ihana oli tuo edellinen päivityksesi myös...nauttikaa nyt vaihteeksi vilpoisista ilmoista!
ReplyDeleteXX
Kiitos, nautitaan - varsinkin tässä lomaodottelun tunnelmissa;) xx
DeleteEn ole koskaan aatellu siellä kenenkään paleltuvan ,D höh miten väärässä olinkaan . Tänne on luvattu oikeen kunnon helteitä keskikesän juhlaa kunnioittamaan . Mutta kohtahan sinä jo pääset itsekkin kokemaan yöttömän yön .
ReplyDeleteKuitenkin ja kaikesta huolimatta , ihanaa juhannusta sinne , edes ajatuksiin
Kiitos, ja totta - meidän suvijuhlat on sitten viikon päästä... grillimakkaralla! Mukavat jussin jatkot!
DeleteNäissä helteissä tuo ei kuulosta ollenkaan pahalle:).
ReplyDeleteNauttikaa helteistä, ja toivottavasti kestävät meidän lomiin asti! Terkut!
DeleteOn se aika nurinkurista tämä vuodenaikojen kulku :-)
ReplyDeleteKauniit kukat ja sukat!
Täällä aurinko paistaa, järvenselkä on aivan tyyni ja kaffikuppi kadessä kuuntelen lintujen tsirkutusta, ei paha :-)
Voi vain kuvitella ne tunnelmat siellä. No, meillä on viikko vielä, ja sitten ollaan ihan samoissa fiiliksissä ja villasukat jalassa aina vaan;)
DeletePakko tähän vähän irvailla, että vain joulukoristeet puuttuvat...En tajunnutkaan, että siellä voi olla noin kylmä. No, pian pääsette Suomeen lämittelemään. Mukavaa juhannusta!
ReplyDeleteOikain roppakaupalla samaa sinne!
DeleteHytinäsympatiaterveiset täältä, meillä myös samat celsiukset sisällä ja ulkona... Päivät vielä menee, kun on sentään aurinko, mutta yölla palelee! Sulla on hyvä plan of attack, kuulostaa oikein kodikkaalta.
ReplyDeleteKyllä se kesä kohta taas tulee kuumuuksineen :-)
Juu, tälläiset vilukaudet on ihan mukavia vaihteeksi - päivät ovat kuitenkin aurinkoisia ja ihan lämpöisiäkin.. ne on ne illat kun vetää varpaat kippuraan vilusta;) Mukavat jussiviikonloput sinne toiseen kaukaisuuteen!
DeleteNo olemme sitten täällä tyttyväisiä, eilen meni helleraja rikki, kesää siis parhaimmillaan ja uhannusyö oli ihana :) kyllä täällä on sitten paleltukin, hassua miten erilaista tämä elämä on eri puolilla. Juhannuskokot on ihasteltu ja grilli taas kohta lämpiää. Tämähän on joulun jälkeen parasta :) ihanat rati riti ralla kuvat olet ottanut :) lämpimämpiä kausia odotellessa...
ReplyDeleteTuntuu ihan hassulta ajatella, että siellä talvi. Mutta niinhän se menee...
ReplyDeleteMe saatiin täällä nauttia harvinaisesta juhannuksesta - lämmintä, tyyntä, kaunista. Jopa taianomaista. Ainakin, jos sitä katseli mökkilaiturilta.
Mutta oli kesä tai talvi, villasukat kuuluu munkin karderobiin, nytkin jalassa.. :)
Ja sulla on kyllä tuohon talviseenkin oloon ihan loistava resepti: takkatuli, kuuma soppa ja ne villikset... kynttilöitä unohtamatta :)
Kivaa jussia sinne kans!