Kello puoli seitsemän

Ensin ne tärkeimmät: viime postin kommenttivirta sai mielen nöyräksi ja nahan kananlihalle. Se oli oma pieni oodini kanssaihmiselle, ja sain vastineeksi ison vyöryn ja kauniin kaiun hyvänkierrättämisestä. Ja uskoakseni muutama nipullinen reilunkaupan ruusuja löysi tiensä mukaviin koteihin. Taas nähtiin, että pienelläkin pääsee pitkälle. Kiitos. 

Nonni, kun siitä arjesta on olen niin kovasti paukutellut ja pauhannut viime aikoina, niin let us walk the talk.
Pysytään asiauskollisina ja pistetään framille meidän perheen normi-tavallinen-rutiini-arki-ilta. Ei mitään yllätyksiä tai suurta estetiikkaa. H-hetkenä illallinen, mikäs muu. Ruoka on valmis ja pöytä katettuna kello puoli seiskalta, joka ilta, poikkeuksetta. Keittiön pöytä ja koko sakki sen ympärillä. Ilman mitään krumeluureja tai kommervenkkejä. Tai alkupaloja tai jälkkäreitä.

Iskän paikka on pöydän toisessa päässä, minä toisessa, ja joka tenavalla & siskolla on oma paikkansa. Meidän isojen hiljainen haave olisi päästä duunista kotiin illalliseen mennessä, joskus onnistuu, joskus ei. Yleensä sumplitaan, että toisella ainakin olisi tuuri. Tänään oli mun vuoro nauttia siitä parhaasta illallisseurasta, miestä odottaa sitten tyhjä keittiö ja kylmä ruoka - jos jotain on vielä jäljellä.

Vaikka meidän huushollin jatkuvana taustahälynä on uutiset jostain tuutista, niin kanavat ovat visusti kiinni kun ruokailu alkaa. Pestään kädet, tuoleilla ei keikuta ja sitten vasta aloitetaan, kun kaikilla on ruoka lautasella. Kokeillaan olla muutenkin jotenkuten fiksusti, jutellaan päivän ilot ja olot, suunnitellaan tulevat ja pohditaan joutavia. Edes se yksi yhteinen hetki per päivä. Jokainen korjaa lautasensa, siivoaa jälkensä, ja muksut kattavat tiskit - käsin, kyllä. Ja ilman kunnon kiitosta kukaan ei kyökistä poistu. Kiitoksen kohde on tietysti meidän Kati-kokki.

Katilla on vapaat kädet suunnitella ja valmistella ruuat viikon jokaiselle arki-illalle. Repertuaari on laaja, makaroonilaatikosta thai-curryyn, oma suosikkini on siskonmakkarasoppa ja kotitekoiset rieskat. Huoh. Tänään meitä odotti kuitenkin lasten ehdoton pop... possunkyljykset ugalilla, pinaattimuhennosta ja vihannekset kylminä ja kuumina. Ugali on paikallinen maissipuuromössö, joka ajaa riisin virkaa ja kuuluu syödä käsin. Rehellistä perusruokaa. Mutkatonta. Ja saa askerralla ohessa;)

Sellainen kurkistus tänne, mutkatonta in deed;).

Nyt zuumataan takaisin uutisiin ja kyllä ottaa Syyria sydämestä.

Iltahetkiä toivotellen. Pax.