Vapaalla tyylillä


Viikko pulkassa, kipinöitä kintuissa ja pakkaaminen taas huipussaan.
Nairobin ankea lopputalvi tuntuu luissa ja ytimissä, joten ollaan lähdössä viikonlopuksi hakemaan aurinkoa, hellettä ja jameja. 
Festarimeininkiä tiedossa siis.

Tänään oli kuitenkin täysi päivä niin byroossa kuin koulussakin, joten me ollaan valmiina radalle vasta huomenna heti aamusta. Mutta – oma on mies on superstar ja varsinkin, kun otti tänään vaparin – niin karavaanin alkupää lähti leirin pystytykseen jo tänään, ja minä&muksut sitten kukonlaulun tahdissa aamulla. Tupsahdetaan valmiiseen pöytään, ja kylmät kuplivat olen tilannut huomisen kenttälounaan kyytipojaksi. Ja livemusiikin taustalle. Wine and blankets. Ei huono. Piste. 

Eli tynkäperhe kotosalla, talollinen naisia ja lapsia. Pakkaamisen ohessa laitettiin ranttaliksi ja pelattiin kopiokonetta. Vitsi, kun on kikateltu. Simppeleistä simppelein kutkutus. Pelataan parettain, otetaan lehdestä kuva, joka sitten selitetään parin toiselle puoliskolle, joka yrittää piirtää lehden kuvan selityksen perusteella. Piirtäjä ei tietystikään saa kurkkia alkuperäistä kuvaa. Kuulostaa tolkuttomalta, mutta hauskaa oli, uskokaa pois. Ja meillä tietysti jutun juurena vielä se, että koko touhu pitää selitellä suomeksi. Eli saatiin tenaville päivän kielisessio siinä samassa. Ja ei muuten mitään huonoja selityksiä, joka kuva on mainio satiiri originaalista;)

Tunnelman takaa myös sähkökatko. Mites muuten, onhan perjantai-ilta. Hemmetti. Ja mulla on sellainen kutina, että generaattori vetää pelkillä höyryilla ja miestä ei mailla eikä halmeilla -  pystyttelemässä siis rouvan telttaa - joten voipi olla edessä hyvinkin aikainen ja pimeä ilta;) No worries, kynttilöissä löytyy. Ja hermoissa.

Viikonlopun vipinöitä kaikille, enjoy!

Comments

  1. Vapaalla tyylillä on just parasta :).

    ReplyDelete
  2. Onpas hauska leikki! Täytyykin muistaa tuo kun seuraavia illanistujaisia järkkäilee. :)
    Mukavaa viikonloppureissua koko poppoolle, teidän suunnitelmat kuulostaa taas niin kadehdittavilta! Ikävä Afrikkaan...

    ReplyDelete
  3. Hauskan tuntuinen peli, täytyypä kokeilla joskus. Olipa ihana lukea loppukesän kuulumisianne monen postauksen verran. Olet sä vaan energinen ja pirteä emäntä, jaksat vetää tuota porukkaasi joka paikkaan harvase viikonloppu :). Kiva päästä näin blogin kautta mukaan teidän mahtaviin kokemuksiin, kiitos taas mahtavista matkakertomuksista. Voimia arkeen ja kiitos piristyksestä!

    ReplyDelete
  4. Näyttääpäs hauskalta! Joskus pitää kokeilla :D

    Hauskaa jammailua!! :)

    ReplyDelete
  5. Kiva peli,tuo saa varmasti nauramaan..kiitti vinkistä :) Ihanan tunnelmallisia kuvia. Oikein hauskaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  6. What the feeling :-)
    Seurapelit on parhautta, miehellä tai ilman.

    ReplyDelete
  7. Oi nauti huomenna:)
    ja ihana toi puoli seiskan postaus <3 On tosi tärkeetä istua porukalla alas edes kerran päivässä ja jutella rauhassa:)

    ReplyDelete
  8. Ihanaa irtiottoa huomenissa - ja peli vaikuttaa sen verran hauskalta, että pakkohan sitä on kokeilla. Meidän pelihullussa perheessä (lautapeleissä nimittäin löytyy). Perheessä, jossa poikaa muutetaan huomenna opiskelukämppään. Taidan valvoa tämän yön, sniif.

    ReplyDelete
  9. Ihanaa viikonvaihdetta, super tuo kopiokone-idea ja sen tuotokset.

    ReplyDelete
  10. Todella oivallinen idea ajatellen suomen kielen oppimista tai ylläpitämistä!
    Kivaa viikonloppua sinne sinulle ja poppoollesi... minullakin olisi valtava halu päästä vaeltamaan luontoon.

    ReplyDelete
  11. Tuon leikin kopioin ;) oikein ihanaa viikonloppua, kuulostaa aivan mielettömän lupaavalle.

    ReplyDelete
  12. Näyttää tunnelmalliselta. Kiva ja kehittävä leikki, varmasti naurua riitti. Mukavaa retkeä!

    ReplyDelete
  13. Se että pysähdyt hetkeen. Elät nyt. Pelaat. Et hermostu sähkökatkosta.
    Liikuttaa.
    Osaat olla.
    Osaisinpa minäkin - säntään ja sählään, murehdin ja hemostun. Kokoajan, alituiseen.
    Mutta näitä kuvia kun katsoo ja lukee, mitä on ymmärtää, että nyt juuri on sopivasti.
    Antaa onnen tulla.
    Jaksaa uskoa, että joku päivä minäkin opin.

    ReplyDelete
  14. Sun on ollut pakko oppia relaamaan siellä sähkökatkoksien maassa...ja monen muunkin jutun kanssa! Eipä se auta, vaikka kuinka hermostuu. Hauskaa safaria koko perheelle!

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts