Me Naiset

Mitä tapahtuu, kun kaksi turkulaista naista päästetään irti Nairobissa? Paljon, lujaa ja kovaa. 

Saatiin ihana semiyllärivisiitti kotikaupungista - Tansanian kautta - ja nyt on viime kolmen päivän aikana maalattu kaupunkia punaiseksi, siniseksi, keltaiseksi ja pilkulliseksi. Ja maailmaa viirun verran paremmaksi.

Cityviikonlopun agenda oli vapaa mutta täysi. Tehtiin kaikki kiva maan ja taivaan väliltä, ja ennen kaikkea puhuttiin taukoamatta. Haisteltiin tuulia ja maisteltiin tuliaisia, käytiin tuperaamassa tukat ja färittämässä kynnet, hikoiltiin viikonloput ruuhkat ja huokailtiin kaupungin menyyt aasta ööhön. Koluttiin keskustan sokkeloiset kauppakojut ja liinakipsat, oltiin kakkuvuokakaupassa ja kanatorilla. Matkalta mukaan tarttui metritolkulla kankaita, helmiä, kongolainen naamari, ah - vanha tinalautanen ja muutama kauha. Plus pari kärryllistä vaippoja vauvoille.

Jokainen herkkulautanen ikuistettiin filmille ja jokaista valkkarilasillista ylistettiin vuolaasti.
Halattiin lapset ja tavattiin ystävät.


Koko homma kuitenkin kulminoitui iltapäivään Mogran orpokodissa. Meille molemmille niin tuttu ja rakas. Isommille tytöille tuotiin kenkiä ja kolttuja, ja Mograperheen pienimmille leluja, ne kaksi kärryllistä vaippoja ja tietenkin Marianneja.  Hipsittiin savuiseen keittiöön maistelemaan rieskoja - raitakarkkeja vastaan;). Ja vauvalan vekarat ovat kuin meditaatiota. Eivät tiedä pienet paremmasta ja hymyt ei hyydy ikinä. Paitsi jos lasketaan sylistä ennen aikojaan. Istuttiin lattialla, halattiin ryhmissä ja sikinsokin, kaikkia ja koko ajan. Ihailtiin yhdessä uusinta tulokasta, pienen pientä pariviikkoista hylättyä prinsessaa. Ottaa niin syvältä. 

Mutta hei, me ollaanhan sovittu jo aikoja sitten, että Mograsta ei olla tekemässä nyyhkytarinaa vaan iloisten ihmisten panoksella rakennetaan himpan verran parempi maailma niille pienille ihmisille, jotka sen niin ansaitsevat. Kuviteltiin suloisen naaivisti alunperin, että hyvän kierto on piece of cake. Voih, ei ihan, no, no. Mutta ilon ja avun virallinen lanseeraus on viittä vaille valmis, joten pian kuuluu ja lujaa. 
Watch this space!


Loppupeleissä löysimme itsemme sitten viettämässä suvista sunnuntaita lempeässä jatsissa ja kevyellä buffetilla klubin pihanurmella. Lapset laskettiin altaaseen, me naiset päädyttiin varjon alle. Otettiin saldoa mukavasta viikonlopusta, ja juteltiin ohimennen Suomen säästä.  Molempien mielet ovat jo jouluvaihteella ja taisi olla äänissä ripaus ikävääkin. Sitten olikin jo aika isojen rutistusten ja sunnuntai-ilta tuntui heti himpan verran valjummalta tuplahyvästelyjen myötä. Mies oli lähetetty matkaan jo aamusta.

Nyt edessä melkein kolme viikkoa yksinhuoltajuutta. Huoh.


Tulipahan tekstiä. Totisesti iso kiitos kaikille, jotka tänne asti jaksoitte.

Talo naristelee jo nurkkiaan. Ovet sälpiin yks kaks ja omaan sänkyyn just nyt.
Kiitos tästä päivästä, se oli kiva.

Oman kullan kuvia. Very many;)

xxx

Comments

  1. Voi noita lasten nappisilmiä <3 Kivaa viikonalkua sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Erja, onneksi ollaan jo puolessa. Huoh:)

      Delete
  2. Hoplaa, joko se loppui? Olis lueskellut enemmänkin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hoplaa;) Joskus tulee tekstiä ja kuvia oikein yliäyräiden, ja joskus taas tuntuu, ettei irtoa sitten yhtään mitään:)

      Delete
  3. Ystävät♥ Lasten hymyt♥
    Mogran uutisia odotellessa - sweet dreams♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meilläkin on huima hinku lanseerata Mograhommeli, mutta vielä pitää siloitella viimeiset detskut Suomen viranomaisten kanssa - ja voila, sitten alkaa fanfaarit ilosta ja antamisesta! ;)

      Delete
  4. En näistä jutuistasi saa koskaan tarpeekseni. Jaksan vaan lukea ja ihmetellä. Voi miten olisi tehnyt mieleni olla siellä ja jakaa syliä ja halauksia noille ihanille lapsille. Herskyvää naurua ...nuo suomen kielen sanat tulivat mieleeni tuosta teidän kahden naisen tapaamisesta. -Anne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anne - oikeassa olet, viikonloppuna herskyteltiin oikein olan takaa. Ja oli muuten niin rentouttavaa jutella ja kikatella suomeksi. Ah!

      Delete
  5. Tuntuu varmasti hyvältä, kun voi itse ihan konkreettisesti tehdä hyvää noille orpolapsille ihanille <3 Muistavat kyllä vierailunne ja lämpimät halauksenne pitkään. Ja tunne on varmasti molemmin puoleinen <3
    Voi noita kauppoja hurmaavia! Niitä katsellessa tuntuu kuin olisi päässyt keskelle satumaista leffaa :-)
    Lempeitä tuulia Keniaan, tänne Turkuun on yön aikana rantautunut todellinen syysmyrsky!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mitenköhän myrskyn riepottelema Turku voi? Suuresti terveisiä sinne ja nauttikaa syksystä, oih! Mun ihan lempparivuodenaika!

      Delete
  6. Joka kerran niin kirpaisee, kun toisaalla on lapsia ilman vanhempia ja taas toisaalla on vanhempia ilman lapsia....miksi näitä ei voi vaan yksinkertaisesti yhdistää? Voih, kun se olisikin niin yksinkertaista!

    Kuulosti ihanalle nais-viikonlopulle, tuollainen tekee NIIN terää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan totta sanot - mutta meidän viime kuukausien yritykset on saamassa Mogran orpista myös adoptiokartalle, mikä on iso askel toivon suuntaan näille tenaville. Eli meidän vauvalan vauvoja on jo muutama mennyt adoptioon, ja jopa meidän tutut saivat ihanat Agonia tyttären Mograsta. Pikku hiljaa ja hyvää tulee! Ja perästä kuuluu ihan tuota pikaa!

      Delete
  7. Voi ihanuutta, tuliaisia suomesta, muistan että ne oli parhaita kun avasi salmiakki lähetyksen maailman toisella laidalla. Lapsien silmistä näkyy onnellisuus kun olette siellä herkkujena ja halauksien kanssa käyneet. Ja kyllä Turun tytötkin onnellisilta shoppailessa värien paratiisissa! Ihana juttu taas Jaana! Ja tsemppiä arjen pyörittämiseen.... - Sanna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sanna, tämä oli juuri sellainen laturiviikonloppu;) Naisten kesken, all the better;)

      Delete
  8. Voi ihana mitä värikylläisiä kuvia, mukavasta viikonlopustanne...:)
    Tuo pienen tytön "sydänpää" on ihana♥♥
    Mukavaa alkanutt viikkoa sinulle!

    ReplyDelete
  9. Voi noita lapsia, ne hymyt <3. Onneksi sait hyvän ystävän vieraaksi juuri ennen kuin jäät yksinhuoltajaksi, tuon viikonlopun energialla kolme viikkoa sujuu nopeasti;)

    Kirsi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan kelpoinen alku yksinhuoltajuudelle, vielä jaksetaan mainiosti;) Tosin kovasti mietitään jo tulevan viikonlopun metkuja;)

      Delete
  10. Me naiset. Tuli jotenkin mukava mieli. Kaikinpuolin. KokoNaisesti.

    ReplyDelete
  11. Toivottavasti ilo ja apu-projektiin pääsevät myös blogilukijat mukaan...jotenkin.
    God bless you.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sirkku, ehdottomasti kutsun blogimaailmani iloon ja apuun, kunhan saadaan viimeiset mutkat suoriksi byrokratian puolelta. Mutta näyttää niin tavattoman hyvältä jo nyt - ja lähiviikkoina tulee aiheesta pläjäys! Ihan malttamattomana jotta pääsee sanan ja hyvän kiertoon!

      Delete
  12. Ystävyyttä parhaimillaan , halauksia ja hymyä ei ole koskaan liikaa. Kerrassaan hellyyttäviä lapsosia.

    ReplyDelete
  13. Ilmeisen täyteläinen viikonloppu niin monin tavoin. Syötävän ihania kuvia taas!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jup, kivaa oli ja oli niin niin virkistävää viettää suomalaista naisaikaa ihan hömpötellen kaupungilla ja sitten rutistellen orpiksessa. Best fun ever!

      Delete
  14. Iltaa! Ihania ajatuksia ja kuvia. Voisimmeko osallistua? Voisin järjestää keräyksen vaatteista, leluista tai muusta tarpeellisesta meillä MTV:llä, miten onnistuisi toimittaa tavarat teille ja onko niille tarvetta? Mitä muuta voisimme tehdä? Jaana

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Kaima;) Siis ehdottomasti voi osallistua! Kun yritettiin aloittaa hyvänkiertoa Mogran muksuille muutaman kuukausi sitten, niin törmättiin byrokratian kimurantteihin koukeroihin. Mutta jotta voidaan tehdä näitä hommia kunnolla ja julkisesti, niin tahdottiin saada kaikki asiat ja paperit kuntoon, ettei homma kaadu turhiin ongelmiin. Eli meillä on virallinen Asante yhdistys rekisteröity viime kuussa, saatiin pro bono-asenteella yrityksiä mukaan tekemään logot, sivut ja brändi, ja nyt vielä on ihan pari detskua uupumassa, jotta voidaan jutella meidän ilosta ja avusta muillekin kuin sukulaisille;) Eli tuota pikaa laitetaan meidän kolmen naisen kampanja pystyyn ja aikomuksena välittää 100% suoraa apua tänne näille sulosiiville, jotka sitä niin vimmatusti tarvitsevat. Kiitos kiinnostuksesta, ja perästä kuuluu ihan tuota pikaa;)

      Delete
  15. Naisenergiaa parhaimmillaan ja niin nätit ovat naisetkin, varsinkin nuo mysteeriset smokey eyesit pitkähiuksisella mimmillä!!!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Smokey eyes, joiden tarkoituksena on kätkeä ne silmäpussit ja lerppuluomet;D

      Delete
  16. Kiva postaus:) Niin kerro jos voimme jotenkin auttaa. Ihana kontrasti... punavalkoinen Marianne ja tumma lapsi:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jes, tietoa on tulossa vallan pian. Pari pikkupiirua pitää saada vielä hoidettua alta pois, ja sitten kuuluu ja lujaa;)

      Delete
  17. Suloiset lapset, ihanaa että autat. Jään odottamaan lisäkuulumisia asian tiimoilta! Tsemppiä yh-viikkoihin!

    ReplyDelete
  18. Ihania kuvia ja tunnelmia! Vaikka vähän tirautinkin niin ilon tunne jäi päällimmäiseksi.

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts