cook.eat.love.laugh.

Humua ilmassa, takki tyhjänä ja tukka takussa. 

Loppuvuoden paniquet on hollilla, ja hoidettavana on miljoona-plus rästiä. Töissä deadlinet puristaa rintakehää, huusholli mullin mallin, tenavilla huimat loppusuorat koulussa, ja joulukin pitäisi saada ihan oikeasti pystyyn. Samalla on suru puserossa, kun näissä huiskeissa on netti jäänyt aivan auttamattomasti taka-alalle. Se on se oma aika, joka ensimmäisenä uhrataan kun pitää pyöritellä sitä suurta pyörää. Pahoittelut, varsinkin kun tänne on ihan ikävä. Mutta sitten iloisempiin asioihin, right?

Perinteitä kunnioittaen kokoonnuttiin porukalla viettämään joulua jo näin etukäteen, ja siihenhän hujahti parempi puolisko viikonlopusta. Kun ollaan kaikki kaukana omistamme, niin tarkan seulonnan;), lukemattomien safarien ja monen vuoden kasvun kulminoitumana on onnistuttu pistämääm pystyyn meidän ikioma selected family. Sekalainen seurakunta maailman monilta kolkilta, jota yhdistää tunteenpalo täkäläiseen eloon ja oloon, savannit ja seikkailut, perhe ja mutkattomuus.  Äärettömän tärkeitä ja rakkaita joka ikinen. Lauantaina oli pitkä pöytä koristeltuna ja herkut yhdessä pöytään kannettuna. Oli silkkimekkoja, punaisia paitoja, puheita ja lahjoja. Vaikka kerhon keski-ikä on juuri sitä, niin staminat löytyy kuin teineiltä.  Yllätettiin taas naapurit, kun jaksettiin aamutunneille.

Pyhäaamuna jätettiin kalpeat miehen kotiin lapsenlikoiksi kukin tahoillaan, ja otettiin lisäaikaa naisten kesken. Soulsistas in full action, varsinkin kun oltiin saatu taas puuttuva siskolenkki Bostonista mukaan. Menyynä ihka aitoa etelä-intialaista ja juttuina universaalit teemat lapsista miehiin, iloista suruihin, kivuista kolotuksiin;). Naurettiin ja itkettiin. Vaikka oli saatu mätettyä tonni currya ja orgaanista suklaata, niin olo oli höyhenen kevyt, kun ihana päivä vihdoinkin kääntyi iltaan ja hyvä viikonloppu saatiin pulkkaan.

Näiden hilujen myötä kukin perhekunta keskittyy perinteisiin ja jouluvalmisteluihin omilla tahoillaan, täällä tai muualla. On aika laittaa vaihdetta pykälää pienemmälle, katsella kotiinpäin ja pitää ne omimmat vielä himpan verran lähempänä. 

Ja loppuilta vietetään virtuaalisesti, vihdoinkin!

Until soon, I promise. 

Jaana