Thomas the taivaanlahja

Puhki. Poikki. Pinossa. Mutta onnellisena.Tämän vuoden viralliset työt on kirjurin mukaan tehty, ja nyt on aika olla etsimättä valtaa tai loistoa tulevat parisen viikkoa. Keskitytään sisäänpäin. Ja pitopöytään. Viime postauksesta on hama ikuisuus, mutta paljon on tapahtunut. Ja jos pukki olisi vain virtuaali, niin jäisin täysin lahjoitta. E-aika on ollut kirjoilla. Mutta nyt pikku flashback;

Ensimmäinen jouluitku tuli perjantaina heti aamusta, kun vedettömyyttä oli takana yli viikko. Mies meni moisesta tunteenpurkauksesta niin hämilleen, että lähti potkimaan putkia – ja hups, vesi tuli. Tukos, I guess. Siinä sivussa sähkäri hoiti meille valot maksua vastaan, ja kinkkukin saatiin kotiin. 7,4 kg. Lohi tuli Turusta kuriirina tänään, ja kalkkuna kyytipojaksi. En harmikseni päässyt rapsuttamaan naapurin pukkia, oli jo ehtinyt livistää matkoille. Piti sitten kertoman lapsille, että voi käydä niinkin hassusti, että joulupukki ei kiireiltään ehdi sisälle asti. Ei kuulemma haittaa yhtään, ei tippaakaan. Meillehän saatiin pappa. Toinen itku. 

Meillä on nyt täällä kaikki. Ihan kaikki. Se paras joulu on tekeillä tässä jä nyt. Talo naristelee nurkkiaan puhtaana ja tuoksuvana, on kynttilät, tiikerililjat, marsuilla puhtaat pahnat, huomiset pyhävaatteet silitettyinä, juhlapöytä puoliksi jo katettuna, sauna pestynä ja lahjat kääreissä. Kiitos pääkaupunkiseudun seurakuntien; universumin parhaat joululaulut soi ihan koko ajan jouluradiossa. Tämän illan agendaan kuuluu glögit, kinkun uunitus ja ehkä ihan vihoviimeiset tonttutouhut. Meidän kvartetti harjoittelee huomista evankeliumia osissa, kolmella kielellä. Jos antaa mielen lentää, niin voisi kuvitella olevansa kotikunnailla.

Huomisessa on taikaa. Kahdeksalta aamulla viedään lahjat ja laulut Mogran muksuille, sieltä sitten kotiin kuulemaan joulurauhan julistus ja syömään joulupuuro. Mantelinmetsästys. Sitten sauna ja kuudelta syömään. Perinteisiin voisi rakentaa koko maailman, sen omimman ja parhaimman ainakin. Tosin, omaksi ilokseni ja muiden kauhuksi maybe, kirjoitin tällä kertaa omat rituaalini himpan verran uusiksi kutsumalla meidän kokkikaveri Thomasin hoitamaan pitopöydän viimevilaukset kuntoon. Kyllä, resepteistä ei livetä piiruakaan, mutta nyt sen hoitaa ammattilainen. Tomppa ottaa keittön haltuun kahdesta kuuteen, ja itse saan ehkä vuoden parhaat neljä tuntia. Istun terassilla isän kanssa rupatellen aattoiltana ilman kiireen häivää. Priceless. Lahjoista paras. 

Hyvää joulua. Nautitaan isosti. 

Jaana