My first day in the office
Oh well, siis ihan kotibyroosta puhutaan vielä
tässä vaiheessa:). Ja sekin tiski on
hiukan humpuukia, sillä pöydän lisäksi rintsikassa asuu toistaiseksi vain kaiku ja
maalämpö. Kiltisti kun odottaa, aina jotain hyvää saa. Ja huomenna saadaan
aamusta lattialämmityksen piimät - valulle siis - ja ensi viikolla sitten
vihdoin lattialaudat kipsin päälle. Sen
myötä voidaankin jo odotella konttia kotiutuvaksi. Loppukerho asettuu taloksi sitten
heti jälkijunassa. Meillä on tosin maailman paras täysihoito naapurissa, joten
mikään kiire ei ole yhtään minnekään. Mieskin kun otti ja lähti putsaamaan
pöytäänsä vielä Kenian suuntaan, joten entisestä harmaasta virkanaisesta on
kertaheitolla leivottu multi-tasking autokuski, futismutsi, pyykkäri ja
kukkaro. Unelmasta totaalisen totta.
Olin myös päättänyt välttää Raision isoja sinisiä halleja ja vakaasti vannoutunut olla ostamatta yhtään mitään. Kontista kuoriutunee 70
kuutiota tavaraa tuota pikaa - ja jos samalla miettii yhden rintamamiestalon
kapasiteettia - niin yhtälö on mahdoton. Noh, löytönurkan keittiötasot ja
Aurantalon huutokaupat ottivat kuitenkin ylivallan ja antoivat meille uuden kotitoimiston.
Piste. Vanhan verannan parasta uusiokäyttöä & my perfect blogspot;)... ja fuusio vaatehuonetta, sillä kuistin hylätty kaappi ja rekki ylennettiin samalla osa-aikaiseksi vaatehuoneeksi. Matkalaukun veroke. Kurttuinen hyvä elämä siis jatkuu toistaiseksi, but guess what, se on se paras.
xxx
ONNEA uudelle kotitoimistolle :-))
ReplyDeleteXX
Kiitos, ihan samoja hyviä tuulia toivottelen sinne suuntaan xxx
DeleteNo niin - arvasinhan minä, että ihania kuvia tullaan saamaan Turustakin - mistä sinä oikein tuon värin ja valon taiot noihin kuviin. Ja kotitoimisto kelpaisi tällekin ladylle, joka hänkin elelee tällä hetkellä muuttolaatikoiden keskellä, huusholli entistä kaoottisemmassa kunnossa; tytär on muuttamassa!
ReplyDeleteVoimia sitten tyttären muuttoon, rankka prosessi ihan varmasti - tsempit!
DeleteIhana ja valoisa uusi kotitoimisto!
ReplyDeleteMutta siinä se on se kaikki, vielä toistaiseksi;)... kovasti odotellaan, että saataisiin loppuhuushollikin kuntoon. Huoh;)
DeleteTuossa toimistossa työt kyllä sujuu. Kaunista!
ReplyDeleteKiitos, tosin pöydät pysyivät järjestyksessä täsän yhden illan;)
DeleteNäyttää mukavammalta kuin mun toimisto :) Työn iloa!
ReplyDeleteJuu, vaatehuone taisi ottaa jo byroosta ylivallan;) Hei, ja pian pitäisi treffata myöskin, jookos xx
DeleteLoppuviikolla?
DeleteSiitä se etenee ;) Pääasia, että koko porukalla on hyvä fiilis ja uusi kotimaa, sekä sen arki tuntuu mukavalta.
ReplyDeleteArki on asettumassa, tosin kyllähän nämä prosessit ottavat aikansa. Ollaan oikein hyvässä alussa totta tosiaan. ;)
DeleteTutun näköistä hoodeja! Ihanat ajat käsillä kun saa kohta kontin ja alkaa sisustuksen ja purkaa konttia :-) Sanna
ReplyDeleteJes! Konttia odotellaan kuin kuuta nousevaa;)
DeleteHih.. ihanaa viikonloppua sinne :))
ReplyDeleteTack Marru, muksa oli;)
DeleteMeiltä puuttuukin kotitoimisto. Olen linnottautunut läppärini kanssa milloin keittiöön, milloin makkariin. Tosin aika koneella on ollut minimaalista ja paluumuutto ja töihin paluu vienyt kaiken ajan ja energian. Mutta aikansa kutakin. Eiköhän ne vapaapäivätkin vielä joskus tule? Ja kotoinen sotku on meille ainakin jo tullut, eli kai sitä on jo sitten asetuttu?
ReplyDeleteMä kyllä ennustelen, että se läppäri lähtee liikkeelle meilläkin - sohvannurkka on yleensä se paras paikka;) Mutta ainakin saadaan paperit kasattua yhteen paikkaan, byroon puolelle häiritsemästä;)
DeleteKivannäköinen ja viihtyisä nurkkaus! Kyllä tossa töitä tekee ihan mielellään.
ReplyDeleteJuu, siinä on tullut istuskeltua, tosin aika on hujahtanut pihaa tuijotellen ja ihmetellen, että ollaanko täällä ihan oikeasti;)
DeletePikku hiljaa tavarat löytävät paikkansa :-)
ReplyDeleteJa niitä loppuja odotellaan niin kovin hartaasti;) Sitten se mylläkkä vasta alkaakin. Parisen viikkoa, I guess. Jes!
Delete:) olis kiva kuulla miten koulu on alkanut sujumaan täällä päin maailmaa?
ReplyDeleteOlen kovasti herkkänä seuraamassa muksujen fiiliksiä koulun suhteen, ja hyvältä tuntuu so far. Kansainvälisen koulun meininki on kuitenkin tuttua ennestään ja vastaanotto on ollut tosi kiva. Iloisesti lähtevät joka aamu ja kavereitakin on saatu jo visiitille, eli eiköhän se siitä;). Se kaikkein tärkein osio tästä prosessista kyllä;)
DeleteHauska yhteensattuma, katselin aiempaa päivitystäsi ja ihmettelin, kun on niin tutunoloista, no naapuritalo vielä hetken
ReplyDeletevastakkaisella puolella katua. Meidän muutto alkamassa ja omakotitalo vaihtuu kerrostaloon , onneksi Rymättylässä pakopaikka, jos alkaa ahdistamaan :) Tervetuloa kotikonnuille :)