Sunday, 26 February 2012

To whom it may concern


Tapahtumarikasta on ollut viime paivina, ja tanaan on hyva ottaa hiukan etaisyytta ja harkintaa. Aloitetaanpa niista kivoista jutuista – eli Alex rantautui kouluretkelta vuorilta onnellisena ja uupuneena. Olivat puuhanneet huimia juttuja ja saaneet ihan lahituntumaa kenialaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Sitten seuraava hyva juttu on, etta Elsa sai uuden upean kuontalon – miljoona lettia, kauniin ruskeat, niin aidon nakoiset ja oloiset. Ei, en ollut mukana passissa neljan tunnin salonkikeikalla, vaan Eunice on ottanut omakseen salonkikeikat - ihana tilaisuus hopotella ja juoda litroittain teeta, tyoaikaan, ihan luvalla:). Omiin kivoihin juttuihin kuului viinittely Villen kanssa loppuviikosta. Siis Ville Niiniston kanssa. Siis Ymparistoministeri Ville Niiniston kanssa. Siis presidentin veljenpoika Ville. Ennenkaikkea Ville-Pekka-Haaviston-kaveri. Viltsu oli duunikeikalla Nairobissa, ja saatiin kokkarikutsu suurlahettilaalta piipahta moikkaamaan ministeria. Oikein mukavalta vaikutti.  Vieraat Suomesta on aina kivoja, ja saatiin ihan henkilokohtainenkin vieras kotiin. Annan sisko Minna rantautui Nairobiin perjantaina - kassit pullollaan hapankorppuja, reikaleipaa, Oltermannia ja hedelmakarkkeja. Ja juustogrillimakkaraa Jaunille. 


Perjantai-iltana tanssittiin aamuun asti ja eilen puikkelehdittiin kaupungilla, ostoksilla ja Diamond Plazalla, tietysti. Hyvaa city-humua Nairobissa.


OK, sitten siihen toiseen aiheryhmaan, eli onnettomampia juttuja. Ruth ja Rebecca ovat nahtavasti kadonneet lopullisesti. Siis ihan kokonaan. Mika murheiden murhe.  Ruth on ollut meilla jo jonkun vuoden vuotta kokkina ja kodinhoitajana. Ihanana bonuksena on Ruthin 5-vuotias tytar Rebecca, joka on ollut, elanyt ja viettanyt aikaa ihan perheenjasenena. Ihana pikkusisko meidan muksuille ja osa meidan jokapaivaista eloa ja oloa. Rebecalla on oma paikka meidan ruokapoydassa, jossa kahdeksan hengen voimin otetaan yhteyksia ja vaihdetaan kuulumisia joka ilta kello 7. Ruth pyysi lomaa viikoksi, jotta paasisi piipahtamaan kotona sukulaisiaan tapaamaan. Paivista sovittiin, ja hyvastit heitettiin. Mutta paluupaiva koitti, ja Ruthia ei kuulunut. Jaun sitten otti asiasta hiukan enemman selvaa, ja huomasi etta Ruthin huone on typosen tyhja. Tavarat, huonekalut, telkkarit kaikki haipyneet, ihan kaikki. Portinvartijan kanssa rupalteltua saatiin selville, etta yon tunteina parisen viikkoa sitten Ruth on tyhjentanyt huoneensa, pakannut omaisuutensa ja havinnyt tyttoineen yon selkaan. Sanomatta meille sanaakaan. Tosi kurja juttu. Jotain harmillista on ollut pakko tapahtua, silla meilla on ollut ihan kunnollinen tyosuhde hyvalla palkalla, kaikella joustavuudella, ja kohtuu velvollisuuksilla. Kurjinta on kuitenkin Rebeccan menetys. Itse olin ajatellut Rebeccaa meidan lisukelapseksi, jonka koulutukseen ja kasvattamiseen meilla olisi aina iso rooli – ihan hamaan tulevaisuuteen asti. Eihan henkilokunnan livistaminen sinallaan ole kummallista, mutta yleensa siihen kuuluu mukaan jonkin sortin rikoksen tynka – ma olen kaynyt mun korut ja perhehopeat lapi aika tarkkaan, eika mitaan ole kadonnut, ainakaan nain alkusilmayksella. 

Eli seuraavana juttuna on uuden kokin loytaminen. Siis ehdokkaiden hakeminen ja haastattelu on jotenkin niin vihoviimeista puuhaa, ihan oikeasti. Mutta harkaa sarvista, ja tanaan se on alkava. Uuden on loydyttava aika nopeasti, silla Eunice-rukka tekee kahden ihmisen hommia ja taman porukan yllapito vaatii sisua ja selkarankaa. Kerattiin kerho ja lahdettiin markkinoille ja ostoskeskuksiin, ilmoitustauluja koluamaan. Kyllahan tulijoita olisi, mutta mista loytaa sen oikean ihmisen, joka sopii meidan meininkeihin ja rytmeihin. Kasallinen nimia ja puhelinnumeroita tuli matkaksi mukaan. Niihin on nyt soiteltu pitkin iltapaivaa ja haastatteluja hoidettu. Itse hoidan monet isotkin paatokset ihan fiilispohjilta, tanaan taas tuuleteltiin ihan tunteella - ja uusi kokki-kodinhengetar valittu:). Catherine on 35-vuotias mukavanoloinen naisihminen, jonka erikoisalana on intialainen gourmee. Eihan siina sitten sen enempia selityksia tarvittu, inkkariruoka on ihan meidan top-juttu. Catherine aloittaa tiistaina kuukauden koeajalla, muuttaa meille, tulee osaksi huushollia ja toivottavasti hommat loksahtaa paikalleen. Kovasti oli innostusta ilmassa. Puolin toisin. 

Mutta ennenkuin curryt ottaa ylivallan meidan keittiosta, niin taman illan menyy on meksikolainen. Sellainen super-helppo-itse-kyhattava-tortilla-hassakka. Paitsi etta nyt lahden hakemaan Allua harkoista. 




No comments:

Post a Comment