Sunday, 23 September 2012

My idea of good company


Siis mä en kestä miten ihanat lapset mulla on. Bla bla bla, juuri sellanen aloituslauselma, jolla takaa kyllästymisen just about puolelle potentiaalisista lukijoista. Silläkin riskillä jatkan samaan tahtiin - kun on pakko. Ne on ihan oikeasti fiksuja, kilttejä, äärettömän empaattisia,  taivaanlahjoja (toisinaan), ja parasta seuraa; ne on myöskin äänekkäitä, ärsyttäviä,  riiteleviä, kaiken energian imijöitä, melkein piinoja (toisinaan).  Tänään olivat unelmia. Mies on duunissa koko viikonlopun, joten  mulle lankesi lauman syöttö, huolto ja johto – mukaanlukien anoppi vielä hännillä. Eilinen vilahti täydellä henkilökunnalla ja kaverilaumalla meidän nurkissa, joten emännälle easy. Tälle päivälle suunniteltiin  tynkäperheelle äksöniä heti aamusta, kunhan saatiin kaverit ensin palautettua omilleen.

Otettiin haikki takapihalle, siis meidän lähimetsään joka on minuutti meidän portilta. Tuhat hektaaria ikimetsää ja viidakkoa. Seikkailtiin vesiputouksilla, ryövärinluolissa, bongailtiin bambeja ja hikoiltiin helteessä. Parin tunnin keikan jälkeen ainoa järkevä vaihtari oli tulla klubille pesemään pölyt uima-altaaseen (juu juu), tilaamaan tuhti kunnon lounas, jätskiä mielin määrin ja huuruinen kylmä valkkari. Tenavat altaassa, minä näppäimillä. 

Mut on virallisesti tänään äänestetty nurkkakunnan parhaaksi äidiksi - by the best ever panel;)


8 comments:

  1. Kuulostaa juuri niin mukavalle kuin varmaan onkin..siis ei nyt aina, mutta yleensä ;)
    mä voisin ihan heti vaihtaa tämän kokopäivän vaakasuoran vesisateen noihin tunnelmiin siellä teillä!!
    mä oon yrittänyt lukea koko sun blogin läpi ja nauttinut kauniista kuvista ja tunnelmista, teidän ihanasta kodista ja kaikesta!!
    tuli vaan mieleen, että miten ootte sinne asti eksyneet..työn perässä varmaankin..
    on teillä kyllä siellä mahtavat maastot ja maisemat elää ja asua, onko myös turvallista, vai täytyykö paljonkin miettiä minne uskaltaa mennä..
    meillä kakkos koti Thaimaassa ja tykätään olla siellä tosi paljon, kunhan vaan täältä sinne joskus pääsis :)
    afrikka on täysin kokematta, ja en uskalla edes lähteä, kun pelkään että menettäisin sydämeni sinnekin..se on jo niin moneen paikkaan paloiteltu :)
    upeaa tulevaa viikkoa teille sinne!!
    jaana

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mikä ihana kommentti! Täällä ollaan, nautitaan olosta ja elosta - alunperin duunin perään ja sillä tiellä ollaan. Mutta ehdottomasti edelleen kotimaisia, ehkä joskus hiukan liioitellustikin;) Kenia on todellinen paratiisi, tietenkin omine kehitysmaan metkuineen. Vaikka meiltä uupuu paljon perusasioita suomalaisen mittapuun mukaan, niin ollaan saatu roppakaupalla bonuksia ihanasta itä-afrikasta. Turvallisuuden kanssa saa aina pähkäillä, mutta niin se kai on jo melkein joka puolella. Järki päässä, niin hyvin hoituu. Siis nautitaan olostamme, tosin vuosien myötä koti-ikävä on hiipinyt salakavalasti meininkiin mukaan.. saas nähdä miten tässä käy;) Jatketaan juttuja!

      Delete
  2. Lahjonnalla selviää aika pitkälle, silloin usein kuulee olevansa kiva ja hyvä!
    Terveiset täältä Suomen sateesta, tätä yhtäjaksoista harmaata sadetta on nyt jatkunut jo jonkin aikaa! Pelkät teidän porukan kuvat antavat jo enegiaa tänne ;-D
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vaihdettaisiinko paikkoja tuokioksi:) Olisin niin iloinen rivakasta lenkistä syyssateessa, ja voisit puolestasi tulla pulahtamaan altaaseen ja köllimään aurinkoon. Miten olis? ;)

      Delete
    2. Kiinni veti, olen jo naputtelemassa netistä lentolipputilausta ;-D
      Miehetkin voisivat olla ihmeissään muutoksesta ;-D (vai huomaisikohan ne mitään, hih)

      Delete
  3. Siis löytyykö sieltä tuommoisiakin metsiä?!?! Mulla on ihan eri kuva Afrikasta. Ja kun olen lukenut näitä sinun ostauksia, niin olen tajunnut, että sieltähän löytyy kaikenlaista :).

    Perhe ja lapset ovat sitä parasta mitä tästä elämästä löytyy. Vaikka joskus (siis lue useinkin...) on väsynyt, eikä jaksa mitään, niin sitten kun jaksaa, niin lapset ottaa sen kaiken niin ilolla vastaan. En vaihtaisi omiani mihinkään maailmassa.

    Ja taas ihailen näitä sinun ottamiasi kuvia! Aah! Niistä aistii niin tunnelman.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunis! Ja Nairobi on mukava, kun me ollaan melkein pari kilsaa merenpinnan yläpuolella - eli ollaan aika kotoisissa ilmanaloissa .. ja metsät on vehreitä ja tuuheita. Safarit on alamailla, kuivia, kuumia ja kauniita. Mutta sitten ne tärkeimmät, lapset. Ihan osuit naulan kantaan - ei ole mitään mitään mitään parempaa maailmassa. Näin on nyt ja aina. Ihania oloja sinne suuntaan. x

      Delete
  4. Kyllä niitä omia lapsia saa kehua. Kun ne on niin ihania, mä tiedän tunteen. Ihana tuo teidän klubi ja rouva on niin charmikas khaki vaatteissaan.

    ReplyDelete