Konvehti ja sen kaverit


On maanantaiaamu ja nopsa välilasku kotinurkissa.

Meneillään on se vuoden odotetuin väliviikko. Juuri se, jolloin päivät tuntuu himpan verran pidemmiltä, hetket piirun verran kirkkaammalta ja sitä miettii, että miksei ne loput 51 viikkoa voisi olla juuri niinkuin tämä. Tai lieneeko niin, että nyt on aikaa muistaa sitä olennaista. Sitä tärkeintä. Ja mikään ei hakkaa iloisia aamuja, ja niitä on piisannut. Sellaisia tavallisen taivaallisia.

Vietettiin ne juhlapäivät ihan ohjekirjan mukaan. Kinkkua lämmiteltiin päivätolkulla ja pyjamassa; syötiin kunnolla heti aamusta ja joka päivä; naurettiin ihan liikaa ja melkein kaikelle. Joka päivä on suklaapäivä, ja mikään ei voita Fazun Geishoja pinkissä kääreessä. Sinisistä puhumattakaan.  Laitettiin sitä iloa hiukan jakoonkin, ja aattoaamu Mogran orpokodissa oli pysähdyttävä. Sata lasta ja ihkaoikea joulupukki. Say no more.

 Nyt viime päiviksi on jätetty duunit, koulut, laskut, tiskit ja arjen pikku brutaalit täysin taka-alalle ja katseltu horisonttia, savannia, ja otettu aikaa  perheen kesken. Syöty yli äyräiden. Mukana matkassa iso joukko sukulaisia Suomesta. Safari ykkönen meni kaikkien pläänien mukaisesti, ja nyt on meneillään valmistelut safari kakkoselle. Meillä on tälle viikolle tiedossa neljän päivän keikka Masai Maraan. Say no more.

Tarkempaa raportaasia seuraa of course, mutta tässä sekalainen kuvakavalkaadi viime päivistä. Matka jatkuu ja aurinko paistaa. Every day is a good one. Ja aamut niitä parhaita. 

Jos käy niin, että huiske vie taas mennessään ja tämän vuoden höpinät lienevät tässä, niin suunnaton kiitos kaikille, jotka ovat olleet matkalla mukana. Täällä on ollut kiva olla, ja nyt on jo kokka odottavasti kohti uusia mutkia. 

Uuden vuoden iloja ihan kaikille!

Jaana

Comments

  1. Hyvää Uutta Vuotta sinne päiväntasaajalle! On ollut mukava kuulla tarinoitasi sieltä akaasiapuitten alta, kiitos niistä. Ja uudet safarit odottavat, mielenkiintoista Masai Maraa! Täällä pohjolassakin päivät jo pitenevät, ja aurinko vähän pilkahtelee, tosin harvakseltaan. Kaikkea hyvää tulevaan, aurinkoa, iloa, oloa, valoa ja yhdessäoloa! Linjoilla :)

    ReplyDelete
  2. Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinne kauas! Ja energistä uuden vuoden aloitusta sitten kun se koittaa. Kiitos aivan ihanasta elämänmakuisesta blogistasi, jonka kuvat ja jutut saavat kerta toisensa jälkeen hymyn huulelle, ajatukset liikkeelle, myötätunnon heräämään, on ollut ilo olla matkassasi!

    ReplyDelete
  3. Hyvää Uutta Vuotta, myös sinulle sinne kauas♥

    ReplyDelete
  4. Ihanaa energiaa tuulahti sieltä kaukaa tänne mustaan pohjolaan :) Mukavia reissuja ja iloista tulevaa.

    ReplyDelete
  5. Aivan fantastisia kuvia! Kertovat niin paljon! Kuten kaimani edellä kirjoitti - ihanaa energiaa tuulahti tänne asti.

    ReplyDelete
  6. Kiitos kuluneesta blogivuodesta, kiitos mahtavista virtuaalimatkoista! Jään innolla odottamaan tulevan vuoden postauksia. :)
    Ihanaa vuodenvaihdetta ja hurjan onnekasta vuotta 2014!

    ReplyDelete
  7. Uuden vuoden iloja myös sinne ja kiitos tämän vuoden huikeista matkoista elämääsi!

    ReplyDelete
  8. Jälleen niin väriläiskää sun kuvissa! Mua kiinnostaa, mikä järvi?
    Ja oon aina haaveillu että jos asuisin Afrikassa, haluaisin apinan!!!
    Kiitos että pääsimme mukaan matkalle Akaasian alle! Kiitos tästä vuodesta, jatketaan samaan malliin.
    Oikein nautinnollista safaria Masai Maraan ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!!!

    ReplyDelete
  9. Mä oon niin kade noista maisemista ja tunnelmista :D Ei vaan, ihania kuvia jälleen kerran. Oikein hyvää uutta vuotta sinne kauas!

    ReplyDelete
  10. Ihania hetkiä sinne, kuvat ovat jälleen energisoivia <3

    ReplyDelete
  11. Mä en kestä tuota apinaa! Onnellista Uutta Vuotta!

    ReplyDelete
  12. Kiitos taas ihanista kuvista ♥
    Joulu oli ihana ja ruokaa oli riittävästi (siis liikaa) :D Nyt odotellaan vuoden vaihtumista... ja meillä paistaa aurinko!!! :))
    Oikein ihania vuoden viimeisiä päiviä ja hyvää uutta vuotta 2014 ♥

    ReplyDelete
  13. Hyvää Uutta Vuotta ! Blogisi värit saavat aina hyvälle tuulelle - uskomattoman kaunista ! Kiitos

    ReplyDelete
  14. Kiitos sinulle iloisen energisistä ja ihanan elämänmakuisista postauksista. Juttujasi on nautinnollista lukea ja kuvat ovat uuuh, now I can't say no more... Onnea uudelle vuodelle!

    ReplyDelete
  15. Ihania kuvia täynnä elämää ja seikkailua. Hyvää uutta vuotta!

    ReplyDelete
  16. Näillä matkoilla on niin ihana kulkea mukana kuokkimassa iloa, energiaa, ajattelemisen aihetta ja kiitollisuutta. Kiitos! Yhtä ihanaa tulevaa vuottakin :)

    ReplyDelete
  17. Onnellista ja menestyksellistä tulevaa uutta vuotta 2014! Ja kiitos sinulle Jaana, kun blogisi kautta pääsen sinne kauas... olet ihana :)

    ReplyDelete
  18. Elämä on suuri seikkailu, ainakin siellä satumaisen kauniissa Keniassa!
    Tuo kuva miehestä ja apinasta on aivan kymppi <3
    Onnellista Uutta Vuotta!

    ReplyDelete
  19. Kiitos sinulle kun jaat meille elämääsi siellä kaukana , Onnea ja rakkautta uuteen vuoteen ! T. Virpi

    ReplyDelete
  20. Kiitos ihanista ajatuksista, kuvista, ihmeellisestä Afrikasta, johon saamme kauttasi kurkistaa. Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2014!

    ReplyDelete
  21. Kiitos tästä vuodesta, väreistä ja safareista, matkoista ja Afrikan tuoksuista - ja Mogran lapsista;)
    Hyvää matkanjatkoa uudelle tulevalle vuodelle koko teidän ihanalle konkkaronkalle siellä♥

    ReplyDelete
  22. Hei Jaana, hauskaa, että tuttu rouvakin kuvassa...terveisiä!! Monet kiitokset ihanasta blogivuodesta, kauniista kuvista, rikkaista väreistä ja tunnelmista... ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014!
    xx pÄIVI

    ReplyDelete
  23. Kiitos auringonpaisteesta, seikkailuista ja savanninpölystä yhtä kaikki kuin niistä elämän pienistä iloista ja sattumuksista, joita sattuu sekä siellä että täällä!
    Ihanaa, onnekasta uutta vuotta 2014 <3

    ReplyDelete
  24. Say no more, indeed. Unohtumatonta Uutta Vuotta! Kiitos tarinoista ja turinoista. Nämä kolauttavat sisintä. Muistuttavat elämän ainutkertaisuudesta ja arvokkuudesta. Kiitos <3

    ReplyDelete
  25. Kiitos ihanista kuvista ja tarinoista ja Onnea Uudelle Vuodelle 2014 <3

    ReplyDelete
  26. Onnea ja iloa,riemullisia hetkiä vuoteen 2014!

    ReplyDelete
  27. Hyvää kuluvaa, uutta vuotta ♡

    ReplyDelete
  28. Kauniita kuvia. Mitä sinä sanot noille "malleille" kun alat kuvaamaan:) ?
    Ihanaa, että olette laittaneet hyvää jakoon taas <3
    OIkein ihanaa uutta vuotta teille.

    ReplyDelete
  29. Hyvää uutta vuotta teidän ihanalle perheelle! Mahtavaa, safari kuvia tiedossa ;)

    Kirsi

    ReplyDelete
  30. Mahtavia kuvia!! Hyvää uutta vuotta, taidankin jäädä seurailemaan blogiasi, onneksi tuli vahingossa vastaan :)

    ReplyDelete
  31. Kiitos yhteisestä matkasta, ystäväiseni! Tästä on hyvä jatkaa…
    Odotan innolla tulevaa vuotta :)

    ReplyDelete
  32. Ihania kuvia ja tunnelmia Afrikasta. :) Hyvää uutta vuotta! :)

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts