Muuttoliikettä


Harhaanjohtava otsikko. 
Me ei olla menossa yhtään mihinkään tai tulossa yhtään mistään, huoh, mutta monet on. Meillä ei ole varsinaisia vuodenaikoja, mutta sesonkien säpinän huomaa ympärillä auttamattomasti. Joulu on lyömätön ajankohta liikehdintään. Sitä joko tullaan viimaa pakoon pohjoisesta päiväntasaajalle, tai päinvastoin; sanoisin about fifty-fifty. Puolilla kolleegoista on on-line-tsekkaamiset printattu kotimaanlennolle, ja toinen puoli repii tukkaa, kun sukulaiset on jo ilmassa ja safarit vielä buukkaamatta.

Vaan eipä meillä.  Meillä tuikkii tähdet sisällä ja pihalla, tuoksuu glögi ja tärpätti, ja ollaan juuri tässä ja nyt, keskenämme, menemättä tai tulematta. Kyllä se härpäkkä alkaa meilläkin, asiaankuuluvasti, mutta ei yhtään hätä vielä. Nyt tehdään to-do-listoja, niin että varmasti saadaan jonkinsortin kauhu kehiteltyä ennen aattoa. Istutaan tässä vastamaalatulla terassilla ja harjoitellaan sinisten kynttilöiden polttelua. Ei ole mekkoa valittu vielä huomiseksi, mutta eiköhän sekin tule ulos kaapista ajallaan ennen kokkareita.

Arkea on edessä vielä parisen viikkoa, ja sitten on tämäkin vuosi saatu pakettiin. Taas yksi takana ja uusi edessä. Huomenna on iso päivä Suomen synttäreiden lisäksi: koulun joulujuhlat. Ajoissa, juuri muuttoliikkeestä johtuen. Eipä lauleta hoosiannaa tai rekiretkeä – poliittisesti epäkorrektia näissä ympyröissä – vaan  toinen tytöistä taitaa olla marsipaani ja toinen joku muu syötävä. Sellaista universaalia jouluteemaa. Ihan kuin meillä tänään kotona. Keittiöstä ilmeistyi taas torttuja ja kakkuja, enkä yhtään pistä kapulaa rattaisiin tyttöjen touhuille.
Tuoksut ovat taivaasta.

Tumma torstai jatkuu. Huomenna on hyvä päivä. Nauttikaa hyvät ihmiset.

Jaana x




Comments

  1. Villasukat Afrikassa! Mullakin on jalassa sellaiset kirkkaan punaiset. Täällä niitä tarvitsee ympäri vuoden. Mukavaa viikonloppua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih, täällä on villikset jalassa aina, nytkin;) Tosin meikäläisellä on viluiset jalat, joissa villikset on lämpötiloista huolimatta. Terkut!

      Delete
  2. Oi että siiten tykkään kotinne tunnelmasta! Siinä on "elämisen maku" . Hyvää ja lämmintä itsenäisyyspäivää ja koulun juhlia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Iso kiitos kivasta kommentista;) Elämisen maku on aika nasevasti sanottu, sillä sehän tarkoittaa melua ja melskettä at max;)

      Delete
  3. Peukutan tyttarien leipomista! Ihanaa tulla tuoksuvaan kotiin. Antaa lasten huseerata ja me aidit voidaan nauttia tuloksista ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lapset sää häärätä keittiössä ihan sydämensä kyllyydestä ja koska tahansa. On ihanaa, kun pimuille voi antaa keittiön ja hellan haltuun, ja se, että osaavat vielä saada aikaan ihan oikeita herkkuja. Kyllä meidän kelpaa, ihan totta;)

      Delete
  4. Heti bongasin villasukat - minulla on aina fölissä; töissäkin on kaapissa ja matkoilla kapsäkissä - menin minne menin - Bahamallakin olivat mukana ja ihan tarpeeseen - helteessä ilmastoinnin puhistessa oli kiva ne jalkaan vetää.
    Tänään näytti jo siltä, että Turun seutukin saa lumivaippansa. Ans kattoo, vieläkö siitä huomenna on mitään jäljellä!
    Itsenäisyyspäivänä ollaan kotona, syödään hyvin, töllötetään presidentin kekkereitä ja bongaillaan sieltä tuttuja - tähän ikään ehtineenä niitäkin siellä jo aika liuta on. Ja arvostellaan tietysti ne klänningit;)
    Rauhaisaa juhlanodotusta sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onko teillä siellä jo lunta? Nyt on taas ne päivät käsillä, jolloin kotikaipuu nostaa päätään ihan kunnolla. Huh. Mutta onneksi on ne villasukat, jotka ovat siis kintuissa aina kotona, ihan aina. Ihanat. Oikein suloista viikonjatkoa sinne kotipuoleen. Oikein valtavasti.

      Delete
  5. Just postitin pipareita ja glögiä sinnepäin sukulaisille jotka ovat saaneet vuosien varrella oppia meikäläisen joulutraditioita :)
    huomasitko aiemman kommenttini http://akaasianalta.blogspot.fi/2013/11/moonlighting.html#comment-form ?!
    Joulurauhaa sinne teille

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Jenni, ja isoisoiso kiitos ihanasta kommentista. Yleensä olen kyllä ihan satatarkka lukemaan kaikki kommentit, mutta tuo edellinen oli jotenkin lipsahtanut välistä. Ja kiva kommentti olikin. Meillä Mogran puolessa olisi totta kai suurtakin suurempi tarve ja ilo ottaa vastaan vaippoja, niin että taatusti menevät perille ja siellä pysyvät. Voitaisiin yhdessä miettiä sitten parasta kuljetusreittiä vaipoille. Sopisiko sellainen ajatus? Olisi kiva jutella aiheesta lisää. Voisit vaikka laittaa meille Asantelle postia asantery@gmail.com. Suuret terkut!

      Delete
    2. hienoa! Niinkuin viime kerralla koen sen tärkeäksi että olen itse luovuttamassa vaipat ja samalla näen minne ne menevät etää menevät perille. palautteen mukaan myös vaippojen luovuttajat tykkäsivät kun näkivät vaippojen matkan ja päämärän. Kirjoitanko suomeksi vai englanniksi tuonne asantery mailiin? (tuleeko se siis sinulle?)

      Delete
  6. Naurahdin taas aivan ääneen tuolle kommentillesi, että tehdään to-do- listoja, jotta saadaan jonkinsortin kauhu kehitettyä ennen aattoa. Olen juurikin tuossa pisteessä. Tuloksena yleensä migreeni. Toiseksiviimeinen kuva on aivan huippu!
    Hyvää itsenäisyyspäivää ja koulun joulujuhlia! Lunta odotellessa täällä vesisateessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä täälläkin on kuule viittä vaille migreeni, ja kauhukin alkaa nostelemaan päätään. Meillä on onneksi pari vapaapäivää loppuviikosta, jolloin olen visusti päättänyt laittaa jouluasiat kuosiin. Saas nähdä;)

      Delete
  7. Ihana tuo viides kuva (sinä terassin(?) ovella), tunnelman aistii! :) Ja hieno rento asenne jouluvalmisteluihin! Älä nyt mitään paniikkihässäkkää kehittele, joulu tulee panikoimattakin. :) Ihanaista itsenäisyyspäivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eipä auta, taisi se panikkihässäkkä tulla. Ihan oma syy, kun on tanssittu ja laulettu vaikka pitäisi joulua rakennella;) Mutta nyt ruvetaan keskittymään olennaisiin, ja toivottavasti saadaan hiukaan säveliä selvemmiksi;). Olisi jo korkea aika siis, eikö? Terkut!

      Delete
  8. Leppoisa tunnelma välittyy ruudun tälle puolelle saakka. ihanaa, nautitaan!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yritän pitää leppoisuutta yllä, vaikka hiukan on jo iskemässä joulustressi päälle. Pitää laittaa jäita hattuun, ja sinnitellä stressittä;)

      Delete
  9. Hyvää itsenäisyyspäivää teille sinne kauas!

    ReplyDelete
  10. Lienee soveliasta lähettää pahoittelut kalakaverillesi Nelson Mandelan poismenon johdosta?

    Sulle kotimaan kuulumiseksi: ensilumi / räntä / p..ka värittää pikkuhiljaa nurmikkoa valkoiseksi...

    Pitäkäähän huolta toisistanne siellä !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti. Ei ole montaa sankaria, joka saa kumarruksen melkein jokaiselta. Ja kotimaan kuulumisista sen verran, että räntäkin kelpaisi ihan mainiosti;) Meillä kaikki ihanasti, isosti sitä samaa sinne!

      Delete
  11. Ihana fiilis kuvissa ja mikä ihaninta, kaunis rouva villasukissaan. Suloista alkavaa viikkoa!
    XX

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuntuu vaan, että pakkaa nämä viikot vilisemään ihan liian nopsaan tässä vaiheessa joulukuuta. Huh, mutta kyllä tämä tästä. Ihanaa viikonjatkoa sinne!

      Delete
  12. Juuri katselen tv:stä Mandelan muistotilaisuutta. Suuri mies.
    Oletko käynyt Robbenin saarella hänen vankisellissään? Oli aika vaikuttava paikka.
    Jos tunnet M:n Suomen suurlähetystöstä, hänen äitinsä tuli 2,5 kuukaudeksi sinne Nairobiin lomalle. Kerro terveisiä!
    Oikein tunnelmallista, kiireetöntä ja ressitöntä joulunalusaikaa teille kaikille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, ja totta kai täälläkin seurataan Mandelan muistotilaisuutta. Sankari isolla S:llä. En ole käynyt saarella tai sellissä, mutta on ehdottomasti meidän tulevien reissujen listalla. Kiitos terveisistä, katsotaanpa jos saan perille oikeaan osoitteeseen;) Ja kiitos, stressittömyysterkut otetaan oikeen mieluusti vastaan;)

      Delete

Post a Comment

Popular Posts