Thomas the taivaanlahja


Puhki. Poikki. Pinossa. Mutta onnellisena.Tämän vuoden viralliset työt on kirjurin mukaan tehty, ja nyt on aika olla etsimättä valtaa tai loistoa tulevat parisen viikkoa. Keskitytään sisäänpäin. Ja pitopöytään. Viime postauksesta on hama ikuisuus, mutta paljon on tapahtunut. Ja jos pukki olisi vain virtuaali, niin jäisin täysin lahjoitta. E-aika on ollut kirjoilla. Mutta nyt pikku flashback;

Ensimmäinen jouluitku tuli perjantaina heti aamusta, kun vedettömyyttä oli takana yli viikko. Mies meni moisesta tunteenpurkauksesta niin hämilleen, että lähti potkimaan putkia – ja hups, vesi tuli. Tukos, I guess. Siinä sivussa sähkäri hoiti meille valot maksua vastaan, ja kinkkukin saatiin kotiin. 7,4 kg. Lohi tuli Turusta kuriirina tänään, ja kalkkuna kyytipojaksi. En harmikseni päässyt rapsuttamaan naapurin pukkia, oli jo ehtinyt livistää matkoille. Piti sitten kertoman lapsille, että voi käydä niinkin hassusti, että joulupukki ei kiireiltään ehdi sisälle asti. Ei kuulemma haittaa yhtään, ei tippaakaan. Meillehän saatiin pappa. Toinen itku. 

Meillä on nyt täällä kaikki. Ihan kaikki. Se paras joulu on tekeillä tässä jä nyt. Talo naristelee nurkkiaan puhtaana ja tuoksuvana, on kynttilät, tiikerililjat, marsuilla puhtaat pahnat, huomiset pyhävaatteet silitettyinä, juhlapöytä puoliksi jo katettuna, sauna pestynä ja lahjat kääreissä. Kiitos pääkaupunkiseudun seurakuntien; universumin parhaat joululaulut soi ihan koko ajan jouluradiossa. Tämän illan agendaan kuuluu glögit, kinkun uunitus ja ehkä ihan vihoviimeiset tonttutouhut. Meidän kvartetti harjoittelee huomista evankeliumia osissa, kolmella kielellä. Jos antaa mielen lentää, niin voisi kuvitella olevansa kotikunnailla.

Huomisessa on taikaa. Kahdeksalta aamulla viedään lahjat ja laulut Mogran muksuille, sieltä sitten kotiin kuulemaan joulurauhan julistus ja syömään joulupuuro. Mantelinmetsästys. Sitten sauna ja kuudelta syömään. Perinteisiin voisi rakentaa koko maailman, sen omimman ja parhaimman ainakin. Tosin, omaksi ilokseni ja muiden kauhuksi maybe, kirjoitin tällä kertaa omat rituaalini himpan verran uusiksi kutsumalla meidän kokkikaveri Thomasin hoitamaan pitopöydän viimevilaukset kuntoon. Kyllä, resepteistä ei livetä piiruakaan, mutta nyt sen hoitaa ammattilainen. Tomppa ottaa keittön haltuun kahdesta kuuteen, ja itse saan ehkä vuoden parhaat neljä tuntia. Istun terassilla isän kanssa rupatellen aattoiltana ilman kiireen häivää. Priceless. Lahjoista paras. 

Hyvää joulua. Nautitaan isosti. 

Jaana

Comments

  1. Replies
    1. Kiitos. Sitä juuri, tässä ja nyt. Samaa sinne!

      Delete
  2. Ihana lahja - saa vain olla ja nauttia♥
    Oikein hyvää ja levollista joulua sinne kauas täältä Turun suunnalta, jossa sataa vettä. Vaan ei enää haittaa - joulu on siinä, että taidan saada ihan kaikki rakkaat meille joulupäivänä joulupöytään - ja huomenna tulee jo puolet♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. This comment has been removed by the author.

      Delete
    2. Viis sateesta, juuri niin, tunnelmat ja perinteet saavat aikaan ne oikeat meiningit, whatever the weather. Suloista joulun jatkoa!

      Delete
  3. Joulunaloitus kuulostaa täydelliseltä, jatkukoon se yhtä mahtavana läpi juhlan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässä ollaan jo reilusti yli puolen välin, ja hyvältä maistuu ja tuntuu;) Ihana joulu. Mukavaa loppujoulua myös sinne!

      Delete
  4. Hulinaa ja helskettä teillä! Mutta niin paljon joulumieltä, että tippa tulee silmään. Näetkö televisiosta Joulurauhan julistuksen? Jos näet, niin minä vilkutan sinulle melkein eturivistä:) Ihanaa Joulua sinne akaasiapuitten alle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vilkututko? Totta kai katseltiin julistus porukalla, ja täälläkin tuli melkein pikkuitku. Nyt joulu jatkuu juuri niissä tunnelmissa kuin varmaan suuressa osassa suomalaisia huusholleja. Lötkötellen ja laiskotellen. Ihanaa.

      Delete
    2. Vilkutin, sen mustavalkoisen kärpässienisateenvarjon alta! :) Suloisia joulunpyhiä!

      Delete
  5. Hyvää ja tunnelmallista joulua Jaana sinulle ja perheellesi! Pappalle terveisiä myös ihanaa että pääsi sinne teidän kanssa joulua viettämään! Sanna ja Fredin pojat

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih Sanna, ja arvaas mitä - meidän joulupöydän kruunaa teidän limppu! Tänne saakka se pääsi matkallaan, ja siivut ovat huomenna kortilla. Kiitos. Ihanaa joulua sinne! xxx

      Delete
    2. Voi Jaana jos oisin tiennyt niin oisin pari lisääkin leipaissut teille herkuksi sinne! Slmäkulmat kostuu kun mun limppua nautitaan auringonalla teidän joulupöydässä. XXX

      Delete
    3. Kuin kuumille kiville. Illaksi vielä pari siivua jäljellä ja ne arvotaan. :) Isot halit kaikille!

      Delete
  6. Toivotan sinne parasta joulua ikinä! Ja paljon jouluiloa kaikille lapsille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Pepi. Paras ikinä juuri meneillään. Sitä samaa sinne!

      Delete
  7. Ihan parhautta Sannalta :) Kohdattiinkin viikolla menneellä ja lausuttiin lämpimiä sanoja :)
    Ihanaa joulua sinne kauas. Nauttikaa ja puhukaa Turun murteella niin että Nairobi raikaa, me vedetään julistus vihkoon huomenna suurtorilta!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanat Sannat! On murretta ja sinappia kotinurkilta, tässä ollaan laviskalla vatsa pystyssä ja olo on just niin ihana kuin vain voi olla. Ihanaa joulun jatkoa sinne naapurikortteliin;)

      Delete
  8. Tunnelmallista ja rauhaisaa Joulua teidän koko ihanalle perheelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, valtavasti sitä samaa sinne teille kaikille!

      Delete
  9. Ihanaa ja onnellista joulua Nairobiin. Minulle tuli melkein kyynel silmään kun luin postaustasi, koska sain siskoni tänne ja se on vain niin ihanaa. Joulussa mukana oman perheen lisäksi myös sisko, kummitäti, käly, paras joululahja meille kaikille. Enjoy!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saada rakkaat liki on aina ihanaa, mutta kaukana asuvalle ja joulun aikaan se on ihan maailman parasta. Nauttikaa ja pitäkää hyvä huolta ja joulumieltä!

      Delete
  10. Tunnelmallista joulunaikaa sinne savannin laidalle! Keittelen tässä riisipuuroa ja vahdin ettei maito pääse kiehumaan yli. Ihanan suomalaiselta kuulostaa joulunviettonne, pappa peittoaa pukin mennen tullen <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei kiehunut yli täälläkään;) Meillä on meneillään hyvä joulu, kotoisasti kotona, yhdessä, ihan vaan ollaan. Ja syödään totta kai;) Oikein suloista joulun jatkoa sinne!

      Delete
  11. Joulun tuntuisia, lämpimiä ajatuksia sinne :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia, ihan samoja paluupostina myös sinne!

      Delete
  12. Suloista joulua, Jaana! Kiitos tähän astisista. Tunteet on ollut pinnassa täälläkin. Viimeinen Istanbulin joulumme. Ensi jouluna olemme omassa kodissa Suomessa ja saan kutsua kaikki rakkaat meille joulun viettoon, ensimmäistä kertaa ikinä. Siitäkin ajatuksesta jo on saanut joulunyyhkyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mikä ihanaakin ajatus teidän ensi vuoden joulusta. Ja ihan nyyhkyn arvoinen. Meillä on hiukan samansortin haaveet myös täällä päässä, katsellaan, katsellaan;) Nauttikaa oikein olan takaa, vaikkakin se viimeinen - ensi vuonna unelma!

      Delete
  13. Rauhallista ja ihanaa Joulua teille kaikille ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suuren suuri kiitos Rouva, kiitos toivotuksista ja kivasta vuodesta täällä virtuaalimaailmassa! Nauttikaa oikein olan takaa!

      Delete
  14. Tunnelmallista ja rauhallista joulua teille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos valtavasti ja aivan samaa sinne teille kaikille!

      Delete
  15. En tiedä johtuiko se joulusta vai kirjoituksestasi, tod näk molemmista mutta kynneleet kihosi silmäkulmaan:)Ihanaa ja rauhaisaa joulua teille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joulunahan on aina tunteet pinnalla, ja meikäläisellä se tarkoittaa juuri kyyneltä siellä sun täällä. Ihanaa juuri niin. Oikein suloista joulun jatkoa sinne teille!

      Delete
  16. Rentoa ja nautinnollista Joulunaikaa teille sinne lämpimään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suuren suuri kiitos! Aivan samoja toivotuksia sinne myös teille!

      Delete
  17. Rauhallista Joulua ja kauhallista puuroa ! ps. Ihanan tunnelmallisia kuvia :-)

    ReplyDelete
  18. Ihanaa, levollista Joulua sinne kauas <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, levollinen juuri oikea sana tähän hetkeen. Suloista joulun jatkoa myös sinne!

      Delete
  19. Wishing you and your family a Happy Chriatmas hope you have a fun filled day

    ReplyDelete
    Replies
    1. Merry Christmas Inge for you and your family as well! Enjoy and have the bestest ever time!

      Delete
  20. Parasta joulussa on yhdessä vietetty, kiireetön aika omien rakkaiden kanssa. Sen kruunaa jouluruokien ja tarjottavien ihanat maut ja tuoksut. Nyt naatitaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih, juuri niin, naatitaan, naatitaan! Suloista joulunjatkoa sinne teille kaikille!

      Delete
  21. Hyvää Joulua. Ihana postaus. Ja oikea ratkaisu hommata apua, mikään ei voita isän kanssa vietettyä aikaa !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja nyt voin sanoa, että apu tuli juuri oikeaan aikaan, oikeaan tilanteeseen. Meillä rauha jatkuu, yhdessä ja ihan rauhassa!

      Delete
  22. Hyvää Joulua Jaana ja mahtavaa, että sait isäsi sinne, se on lahjoista paras <3
    Kirsi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, nyt ollaan ihan liki ja ihan rauhassa. Parasta joulua! Sitä samaa sinne!

      Delete
  23. Kuulostaa täydelliseltä. Parasta joulua!

    ReplyDelete
  24. Mahtavaa etta on private chef tekemassa herkut - taalla vasattiin kaikki perinteiset itse alusta loppuun.. Hyvaa tuli mutta onneksi huomiseksi on viela leftovers ja ylihuomiseksi lasagnea. Nyt ei huvittaisi muutamaan paivaan kovasti kokkailla :-)

    ReplyDelete
  25. Joulu alkaa olla jo ohi, mutta toivottavasti sait viettää ihanan ja ikimuistoisen joulun rakkaiden kanssa! Tuo sinun suunnitelmasi kuulosti ainakin tosi lupaavalta! :)

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts