Bizaar Bazaar


Joulu on jo ovella. Aivan taatusti. Siitä satavarmana merkkinä on litania joulumyyjäisiä Nairobissa. Sellaista letkeää viikonlopun markkinameininkiä. Jokainen taitelijaksi-combo-suunnittelijaksi julistettu - tai ennenkaikkea sellaiseksi itsensä mieltävä tai halajava - on paikan päällä, oma kipsa hollilla, vuoden askartelut esillä, ja kolmen päivän myyntimaratooni on valmis. Tunnelma oli kuin ennen vanhaan; brittiaksentti raikuu läpi kojujen ja baarien, jokanaisella on bootsit liehuvien helmojen alla, cowboy-hattu letkeästi takaraivolla, pilotit nenällä. Jos on tarjolla tavaraa, niin on myös juotavaa. Lievästi humaltuneita kauniita ihmisiä siis keto väärällään;) Pimm´s kurkunsiivuilla taisi olla viikonlopun myyntivaltti.

Mutta onneksi myös valtavasti aivan hiukeaa kädentaitoa. Kaikkea auringon alla; on koreja ja koruja, silkkiä ja mattoja, hopeaa ja helmiä. Afrikkalaisia kankaita, kierrätyskeksintöjä, nahkaa parhaimmillaan, puuta, huonekaluja, antiikkia ja joulukoristeita joka lähtöön. Aivan taivas siis. Ja siellä se mammona kuiskutteli mun nimeä ja niinpä muutama namu oli pakko ottaa mukaan kotiin. Taas.

Onneksi sain samaan syssyyn hankittua mukavat joululahjat kotiväelle Turkuun. Ja taisi muuten lähteä hiukan enemmänkin tuliaisia kotimatkalle - oli pakaasit pullollaan, kun päivän päätteeksi halatiin hyvästit ja laitettiin seurueen pikkubussin kokka kohti kenttää ... ja kotia. Niinpä. Niinpä. Vakavaksi veti.

Täällä takaisin arjessa. Aurinkopäiviä ja sen sellaista suloista joulun odottelua. Onneksi on kaapissa Fazerin siniset, mustikkaglögit ja ruisleivät. Hyvät eväät jouluksi ♥  Saisipa vielä helteen pois hätyteltyä. Avot.

Ja totta kai kovasti iloisena uusista lukijoista, aina.

Comments

  1. Voi vitsit, tuolla markkinoilla olisi ihana olla kuljeskelemassa ja katselemassa ja hiplailemassa juttuja. Taitais siellä joku juttu munkin nimeäni huudella.. ;) Terkut kuran keskeltä sinne lämpöön ! Mirjo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Mirjo - kivat kuulla sieltä suunnasta! xxx Lämpöterkut kaikille.

      Delete
  2. Väriterapiaa aamukahviansa hörppivälle ei niin aamuihmiselle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitäpä juuri, väriä ja valoa ;) Kiitos kommentista!

      Delete
  3. Ihan ensimmäiseksi mulle tuli mieleen... "voi kun sais tuon auringon ja lämpimän". Alkaa "ilmeisesti" tämä harmaus vetämään mielenkin harmaaksi (toivottavasti ei kuiteskaan).
    Siellä taas niin ihana värimaailma... kiitos, tämä piristää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi tulee joulu ja saa hehkutella kaikikka ihanuuksilla - siitähän se mieli piristyy;)Isot terkut!

      Delete
  4. Voih, mitkä markkinat!!! Ihan näin kuvien välityksellä tuli jo fiilis, että mulle toi ja toi ja toi..... ja nuo värit ja lämpö!! Voistiko pakata ja lähettää sitä myös tänne? Voidaan paluupostissa laittaa tätä harmautta ja tiukusadetta.....kaupat?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu,a deal... pistetään paketit kiertoon;) Hiukan aurinkoa sinne ja joulutihkua tänne;)

      Delete
  5. ostitko itselles sulan ;)? iiiiiiiihania muistoja tuli taas mieleen. halejapusuja. t.inkku

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi inkkuseni - oli taas niitä ihania sulkastydeemeitä, ja vaikka mitä! Mietin sua myöskin muru.

      Delete
  6. Aivan ihana blogi, ihastuin ikihyviksi ja mitkä värit noissa markkinakuvissa! Tuon ikävän tunteen tiedän niin hyvin.. äiti lähti täältä kotiin pari viikkoa sitten. Joulua odotellaan jo täälläkin, onneksi toiset isovanhemmat ovat vielä ennen sitä tulossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi on ne perheet, jotka jaksavat piipahdella! Tosi kiva, kun löysit tänne - ja tulin heti vastavierailulle, ja jäin;)

      Delete
  7. Satuin taannoin Kambodzassa samannäköisille myyjäisille, ja tuli ostettua niin pakaasit väärälleen aivan kaikkea... Jos jotain en voi vastustaa niin iloisen värisiä käsitöitä, joita tekijä myy itse.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri niinkuin täällä, käsityöläiset omilla ihanuuksillaan - ja ne värit. Ne värit;)

      Delete
  8. Ihanat markkinat...ostaisin nuo kaikki, ihanaa tavaraa ja lämmin tunnelma muutenkin kuin ilman puolesta...
    XX

    ReplyDelete
    Replies
    1. Terkkuja Päivi taas, ja markkinoita kun puhutaan, niin miten toivoisinkaan pääseväni Espoon joulumyyjäisiin;)

      Delete

Post a Comment

Popular Posts