taking time

Aika on merkillinen homma. Kun sitä on käsillä kylliksi, niin olo on melkein kuninkaallinen. 

Yleensähän ajasta jutellaan jatkuvasti, valitellaan sen puutetta tai nopeutta, on liikaa tai liian vähän, se on kortilla tai rajallista, tuhlattua tai hukattua, aika parantaa haavoja ja hoitaa särkyneitä sydämiä. Aika on kaikki. 

Näkymätön, hajuton ja mauton, mutta kultaakin kalliimpi. 

Tänä viikonloppuna päätin ryhtyä oman aikani herrattareksi ja tehdä melkein mitä mieli halajaa... siis lauantaina kymmenen ja kolmen välillä;). Mies kun on maailmalla ja lapset harrastuksissaan, niin sallin itselleni  kokonaisen puoliskon päivästä. Ilman mitään etukäteisohjelmointia. En ryhtynyt prinsessaksi en, vaan päätin ensin istua aloillani ja miettiä mihin sitä ryhtyisi. Pohdinta kulminoitui monen kilsan lenkkiin koiran kanssa, pikaiseen piipahdukseen keskustan basaareihin - ihan vaan huvikseni - ja sitten takaisin kotiin, 

takaisin istuskelemaan. 

Oli hyvä antaa ajatusten lentää kotiinpäin, sytyttää kynttilä niiden rakkaiden muistoksi, joita on aina pohjaton ikävä, ja toivoa voimia ja rohkeuksia puolestaan niitä tarvitseville. Olisin siinä tuudittautunut ajatuksiini ja loikoillut laakereillani pidempäänkin, mutta nuoriso pyrähti paikalle kavereineen ja sitten alkoi hoploppi. Hiukan surrealistinen tämä fuusio pyhämiesten päivää ja halloweenia, melkeinpä sopimaton. Noh, trendien mukaan mennään taas ja totta kai kaiverreltiin kurpitsat, lahdattiin pellillinen pitsoja parempiin suihin ja illan täyttää mustat tyttökissat ja naamiomiehet. Äidille ja siskolle skumpat, ei tästä melskeestä muuten selvitä. 

Ei tämä tähän lopu, vaan huomenna hulina jatkuu hindujen valon juhlan merkeissä. 

Diwali tuo tullessaan ilotulituksia, suitsukkeita ja mystiikkaa. Me mukana tavalla tai toisella. 

Kynttilän loimotuksia ja lämpöisiä ajatuksia itse kullekin. 

Jaana x