Merilasia ja hoyhenia

Kathy on viidenkympin hujakoilla, kaunis auringon suukottama ja rakastaa rantaa, ennenkaikkea Watamun valkoista ja hiljaista. Vaalea tukka hulmuten Kathy oli rannalla joka aamu ennen muita lomailijoita, hiljaa paikallaan istuen,  horisonttia tuijottaen ja auringon saapumista odotellen. Yksinaista ihmista on yleensa vaikea lahestya, tietamatta onko yksinistuminen vapaaehtoista vei ei. Mieluummin kiertaa kaukaa ja jaa pohtimaan yksinaisen ihimisen mahdollisia mielentiloja. Mutta Kathy oli toista maata - jo toisena aamuna Kathy tuli meidan joukkoomme ison hymyn kanssa kyselemaan meidan tuntoja ja tekemisia. Kathy kertoi tarinoita. Han on istunut talla rannalla jo 24 vuotta, ei sentaan jokaikinen aamu, silla opettajan toimet pitavat kiinni arjen reunalla, mutta niin usein kuin mahdollista. Hanet on vihitty Watamun valkoisella hiekalla vuosia sitten, ja  aviopuolisonsa Ian oppi samalla rannalla kavelemaan aikoinaan omassa lapsuudessaan. 

Yksi monista Kathyn jutuista oli tarina merilasista. Itse en ole ikina kuullutkaan moisesta konseptista, mutta miten kiehtova ajatus. Totta kai sita on silloin talloin tullut noukittua rannoilta kauniita lasinpaloja, jotka meren voimat vuosien saatossa ovat hionneet sileiksi ja kauniiksi kuin jalokivet. Mutta etta merilasi on paljon muuta kuin pelkkaa rannalle ajatunutta roskalasia. Merilasi on historiaa. Useimmat sileiksi hioutuneet lasinpalat ovat olleet meren armoilla vuosikymmenia tai jopa vuosisatoja. Merilasia kerataan ja palojen taustoja tutkitaan. Merilasia voi loytaa maailman kaikilta rannoilta, useimmiten kuitenkin suurten valtameria hiekoilta - ja ennenkaikkea sielta, missa nousu-ja laskuvedet ovat lasna. 

Useimmiten merilasi on vanhoista pulloista, mutta myos purkeista, purnukoista ja ikkunoista. Vareista yleisimmat ovat kirkkaat, vihreat, siniset ja ruskeat, ja niiden alkuperat voidaan paikantaa helpostikin viini-, mehu- ja olutpulloihin. Sitten ovat ne ihanat keltaiset, punaiset ja turkoosit palat, jotka ovat harvinaisuuksi kuten myos mustat ja harmaat. Keltaiset merilasit ovat useimmiten 1930-luvun vaseliinipurnukoista, kun taas punaiset ovat haaksirikkolaivojen merivaloista. Myrkkypullot olivat mustia ja kellertava amber on vanhoista viskipulloista. Parhaimmillaan totiset kerailijat voivat tunnistaa palojen yhteydet vuosisatojen takaisiin merihaavereihin ja haaksirikkoihin. Mesilasibongareilla on kerhonsa, klubinsa ja bloginsa. Kiehtovaa. Ja tietenkin jutun hyvana juurena on se, etta merilasi lienee uusiutuva vara ja kerailyn voi aina mieltaa  luontoystavalliseksi. 

Kathylla on merilasia kaikeissa vareissa, ja vuosien kerailyn tuloksena. En saanut lasinpalaa Kathylta, mutta viimeisen auringonnousun aikaan sain paperille kirjoitetun runorukouksen hiekkarannan taiasta ja sinisen hoyhenen. Ovat tallessa molemmat. 

Seaglass and feathers. Walk on a beach will never be the same again.