Monday, 30 April 2012

Simaa. Rusinoilla vai ilman?



Tälläisinä kotimaisina juhla-aikoina alkaa aina ikävä kärventää pahemmin kuin yleensä... joulunaika on vuodenajoista kaikkein kamalin - ikävän taso saavuttaa lähes sitämättömiä tasoja eli rosollia itkut silmissä - sitten seuraavaksi tulee pääsiäiset ja vaput. Kaipa se on ennenkaikkea se tajunnan taso, että muut sukulaiset ja kanssaihmiset tekee tiettyjä juttuja tietyllä tavalla, just nyt, kaukana kotona... ja itse yrittää jotenkuten saada samoja fiiliksiä ylle, vaikka vähän väkisin. 


En koskaan ajatellut itseäni tämän tason patrioottina, mutta tässä sitä ollaan. Ei se siman pano sentään itkua saanut aikaiseksi, mutta myönnän isolla sydämellä että olisin hemmetin mielelläni juuri nyt saaressa Suomessa tai Turun humussa. Mutta ei, enpä ole. Nairobin kodossa, takkatulen ääressä, skumppaa nauttien takkatulen ääressä, litratolkulla rusinatonta simaa ja kuunnellen YlenX:ää. Ulkona tuivertaa, lapset juoksee jaloissa, kotimaisia hittejä. Sain miehen kotiin maan ääristä. Ja on sähköt. Kaikki loppujen lopuksi ihan hyvin. 


Suomen radion sykkeessä tytöt rokkaa, pojat härnää, simaa kuluu ja tunnelma on ihan hauska. Harvinaista riemua maanantai-iltaan. Marimekon helmat heiluu, ja osa suurta juhlaa on huominen munkki- ja pulla-agenda. Serpetenttiiniä ei ole ripusteltu, palloja ei ole puhallettu, mutta parasta jutussa on kuitenkin yhdessä hyöriminen ja kikattelu, ihan satana:)

Protestanttinen työmoraali tai militarinen duuniasenne - siina ripaus suomalaista työasennetta. Ihan mainiota juttua radiosta,  aiheena nurkana takana piileskelevä huominen. Työnpäivä. Työnjuhla. Miten saada työpaikka onnelliseksi? Vai onko koko aiheyhteys jo banaali. Thank God it´s Monday-mentaliteetia etsien. Yltiödemokratiaa työpäiviin. Siinä totista aihetta mietiskelyyn aiheesta arki & työ. Mutta nyt keskitytetään kotiin, lapsiin ja sylittelyyn. 


Ja huomenna nukutaan pitkään, laiskotellaan ja nautitaan hetkistä Sitä samaa, tuikitärkeää.

Simaista ja Suloista Wappua!


Saturday, 28 April 2012

Salaisuuksia ja kanelipullia

Voih. Pääsiäisen aikaan kovasti tehtiin suunnitelmia vappureissulle, haaveissa oli monta päivää safarilla, jossain kaukana lakeuksilla. Lapsilla on neljän päivän lomaputki ja ajateltiin ottaa suunta savannille. Mutta tuli muuutama mutka matkaan. Ensinnäkin, sade on härnännyt meitä jo jonkin aikaa, ja vaikka kuivia paikkoja teltalle saattaa löytää niin todennäköisyys rankkasateista ja salamatulvista on vakaasti läsnä. Seitsemän perheenjäsenen ylläpito ja muonittaminen sadetaivaan alla; unohtamatta röykkiöitä märkiä ja haisevia vaatteitä neljän päivan muhimisen jälkeen. Njäh. Toinen curveball on tämä yliaikainen ja keskeneräinen remontti, mutta kylppärin tilannekatsaus on jo annettu. See before ja se sitten siitä.

Kolmantena elementtinä tuli Jaunille kutsu/velvoite liittyä viikonlopuksi äijäseuraan safarille, duunikeikka.  Ilman lisukkeita. Seurueeseen, joka on vastuussa vuosittaisesta Rhino Charge kisasta - isojen poikien riento, jossa erikoivalmisteiset autot ja tiimit jyräävät läpi aavikoiden ja rotkojan tarkoituksena suorittaa ennalta annetut rastit mahdollisimman suoraan. Aika ei ratkaise, vaan se tiimi voittaa, kenen mittarissa on vähiten maileja. Teitä ei tunneta, ja mikään este ei ole liian hankala ylittämiseen tai läpiajamiseen.  Akrobaattitemppuja auton ratissa, nokka edella rotkon pohjalle, vinssillä ylös, ja sitä rataa. Uhkarohkeutta ja navigaatiotaitoja.

Rhino Charge on aina kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ja hommassa on kansanjuhlan tuntua. Autojen temppuilua ja rytinää on kiva katsella, ja yleensä yleisöä tulee paikanpäälle tuhansia - huolimatta siitä, että vuosittain vaihtuvat kilpareitit ovat aina tuntien ajomatkan päästä Nairobista, kaukana syrjäseuduilla. Kisapaikka on visusti varjeltu salaisuus ja julkaistaan vasta muutamaa päivää ennen kisaa. Eli Jaun ja muu järjestelyremmi on nyt siis jossain kaukana poissa valikoimassa ja valmistelemassa reittiä kesäkuun skaboihin. Salaisessa paikassa, jota ei saa edes vaimolle paljastaa. On sen verran lörppö, että voisi vaikka lirauttaa salaisuuden blogissaan :)

Eli toinen viikonloppu peräkanaa lasten kanssa keskenään kotona. Ei huono skenaario lainkaan, seurahan on maailman parasta ja kaikilla on kivaa puhaa kotonakin. Sisko otti keittön haltuunsa koko aamupäiväksi ja loihtivat tyttöjen kanssa kanelipullia. Maailman makeimpia ja kanelimpia pullia. Saatiin osa pakkaseen odottamaan vappua ja simaa kyytipojaksi. Simapullot ovat kuplineet jo muutaman päivän jääkaapissa, joten ollaan valmiita. 

Vappu saa tulla. Vaikkakin kotona, eikä muualla.

Barcelona in my Bathroom (ja vihoviimeinen vessaremppakuvakollaasi)

Voi kiesus. Oli 55 siistiä mattoa pikkumosaaikkilaattaa, kauniinväristä ja kallista. Sitten tuli kaksi laattamiestä, jotka liimasivat laattamatot puuliimalla suihkun seinään. Puulimalla. Koko päivä siihen vierähti. Tuli emäntä tarkastamaan työnjälkeä ja sai härtslaakin. Aivan silmitön sekasotku.  Siis niin kammottavaa jälkeä, että en voinut kuin nauraa. Pienet sievät  siniset laatat oli räiskitty pitkin seiniä ihan holtittomasti. Ei yhtään suoraa saumaa, ja välillä ei saumoja lainkaan. Hetken nauratti ja mieliessä livahti Gaudi. Sitten räjähti realiteetti naamalle todeten, että laatat pitää repiä irti. Omin sormin raavin kymmenen tuhatta Tiffanyn sinistä pikkupalikkaa pois seinästä torstai-iltana. Onneksi se puuliima. 
Laattamiehiä en päästänyt enää lähimaillekaan, ja päätin ottaa härkää hännästa - jup, ja hoitaa laattapuolen ihan itse. Rakennuksilla olen sen verran monta kesää muinoin viettänyt, että yhden kylppärin mosaaikkilaatoituksen hoitaa melkein lonkalta, noin periaatteessa ainakin. Eilen klo 1600 se alkoi. Viisi neliöta neitsytseinää ja laatikko kertaalleen liimattuja laattoja. Sisulla.
Muutamaa eri liimatekniikka kokelin, ja omani löysin. Hidasta hommaa, terapeuttista tosin. Laatta kerrallaan ja vatupassia välillä. Tunti toisen jälkeen, rivi rivin päälle. Kahvin voimalla - valkkaria en viitsinyt ihan vain työnlaatua pilmälläpitäen - mutta onneksi oli Radio Nova. Suomalaisia uutisia ja klassikoita... talo naristi nurkkiaan ja sade pieksi ikkunaan. Riimiä rupisia. Pikku hiljaa,  pikku hiljaa - mutta puolen yön jälkeen alkoi laadun taso heiketä ihan orgaanisesti ja rivit mennä kiemuraan. Kello kolme luovutin sovinnolla ja hiukan pettyneenä, kun ei ollut homma hoidettuna loppuun asti. 11 tuntia ja lihakset kipeenä. 
Sain kuitenkin laatat siihen malliin, että tämän aamun suihkunasentajat pystyivät aloittamaan letkuhommat. Olin jo seiskalta saumaamassa, ja sehän teki ihmeitä. Löysä liima oli aiheuttanut muutaman liukulaatan yön aikana, mutta saumalaastin kanssa sain kaikki karkurit napakasti paikalleen. OK, mutta nyt ihan kylliksi tätä remppalätinää.. ketä kiinnostaa?! Mutta kaikki nämä turhanoloiset päivitykset toimittaa työmaapäiväkirjan virkaa, vaikka:)..


Tähän viikonloppuun mahtuu paljon muutakin. Niistä lisää tuota pikaa. Ja tämä oli sitten virallisesti viimeinen toilet+tarina yläkerrastä. Valmiista vilautan kuvan kylläkin - jos tulee hyvä. 

Cold is on the Right and Hot is on The Left.

Tuesday, 24 April 2012

Sadetta ja Sampanjaa

Ihan pakko laittaa ilo jakoon. Tänään oli superpäivä, ihan alusta loppuun. Sadetta on pidetty ja monta juttua alta pois hoidettu. Sain olla ihan kunnon äiti heti aamusta, vein tenavat kouluun. Harvinaista. Ja hain koulusta. Lähes jo outoa. Nyt illansuussa on jatkettu himassa hengailua, vietetty merkkipäiviä ja tissuteltu sampanjaa. Sade lamaannuttaa, ja on vaikea edes teeskennellä haluavansa tehda mitään muuta kuin vetää villasukat jalkaan, laittaa takka päälle ja pitää varrellinen lasi liki.

Ja voi hyvillä mielin uskotella itselleen, että kaikki hyvin ansaittua... eli takaisen aiheeseen koti ja kohennus: kylppäri revittiin ruvelle viimeistä piirtoa myöden, ja eilen alkoi hommat totisella touhulla. Arkikomediaa kerrakseen. Timpuri oli kutsuttu kekkereihin, niin myös putkimies ja meidän pojat omasta takaa. Siinä riitti vilinää ja vilskettä yhteen kylppäriin. Tulin eilen tarkastuskäynnille lounasaikaan ja löysin yläkerran niin täynnä tuntematonta populaa, etten meinannut mukaan mahtua. Timpuri ja putkuri olivat molemmat tuoneet mukanaan apurinsa, ja koko sotkussa oli mukana kahdeksan miestä. Suomessa keskikokoisen julkisrakennuksen työmaalla on samanverran miestyövoimaa, kuin meidan kymmenen neliön kylpyhuoneessa.
No, tulosta tuli ja löydettiin ihana lankkulattia kaikkien vinyylien ja korkkien alta - ja myöskin mätä lautarivi suihkun alta. Niin märkä, etta puupurusta löytyi kastematoja, ja ollaan kuitenkin kaksi kerrosta lähimmästä kukkapenkistä. Ei huolta, kuivurit päälle ja aamuun mennessä oli tilanne pelastettu. Paitsi, että piti lähtemän hakemaan bitumia ja lisätarpeita vedeneristykseen - ja samalla viimeinen yritys Tiffanyn suhteen. Kaikki meni niin putkeen kuin olla ja voi. Löysin kaiken haluamani. Kuusi tuntia ja puolitankillista löpöä ruuhkissa seisomiseen, mutta kannatti.

Nairobin vanhassa teollisuusalueessa on aivan oma hohtonsa ja viehätyksensä. Valtava viidakko kojua, hallia, varastoa, kioskia, kauppaa ja putiikkia. Kaikkea moderneista välinevuokraamoista pikkuriikkiseen kipsoihin, joista voi ostaa nauloja yksttäin. Ja tupakkaa, yksittäin. Siiromaatavaraliikkeet ovat mun ehdottomia suosikkeja,  aarreaittoja ja täynnä ideoita niille joilla on jo kaikkea. Onneksi rahaliikenne on kaikki käteisen varassa, joten heräteostokset hyvässä kontrollissa rahavajeen myötä. Hyvin suunniteltu on puoliksi toteutettu, koko juttu meni ihan nappiin.

Sieltä sokkeloista kannoin kotiin lavallisen tavaraa, ja puuhat jatkuu. Tänään oli hyvä paiva. 

Tänään oli lomapäivä. Gnite. 

Monday, 23 April 2012

hoploppia


Nyt taidan liveta ennakkoperiaatteistani, ja saatan kuin saatankin vilauttaa jos jonkin sorttisia  remonttikuvaa ja teknistä briiffiä tälle sivustolle. Ihan siksi, etta olen piipahtanut parilla ihanalla kotiremppablogilla, ja todennut etta niinkin banaalista hommasta kun vessan retusoinnista voi olla kiva kirjoittaa ja kuvitella. Mielessä on monta hyvää argumenttia moiseen -  suomalainen remontti Keniassa on jo laulun arvoinen; kulttuurien törmayskurssia; arkikomiikkaa hilpeimmillään; resurssien runsautta; mahdollisuuksien rajattomuutta; universaaleja kompromisseja - jatkuvasti - ja lopputuloksena todennäköisesti sellainen muka-melkein-mukava. Kyllin hyvä kuitenkin. Saavutus joka tapauksessa.


Omat hermot ei missään nimessa kuvittele  tai kestä viettävänsa kuukausia remontin armoilla, vaan kysymys on päivistä, parista viikosta per huone maksimissaan. Syteen tai saveen, niin hommat on saatava alta pois alta alle aika yksikön. Yhtälössa on omat haasteensa; aikataulu on joustava käsite, ja deadlinet yleensä sananhelinää.


 Täydellinen puuhaviikonloppu. Mies pois jaloista, safarilla. Tenavilla päivät täynnä ohjelmaa, onnellisina. Itsellä auto, kuski  ja aikaa, valmiina haastamaan Nairobin kaaos. Samaan aikaan meidän Breshnev (miehestä lisää tuonnempana, mutta B on meidän maailman paras talonmies) raivaa kylppärin lattiaa paljaaksi,  niin emäntä itse suuntaa syvälle miesten maailmaan teollisuusalueelle, ja tarkoituksena tuoda 25 neliötä uritettua ja pontattua seinäpaneelia tullessaan kotiin, plus ne välttämättömät tilpehöörit. Ja tietenkin myös se Tiffanyn-sininen kolikkokaakeli ja pari antiikkikalua ajamaan kylppärinkalusteiden virkaa. Ha. Helppo homma. P:n marjat. Jos koti-Suomessa on puukeskuksessa ruuhkaa lauantaisin kun kourallinen hanslankareita pyyhältää paikalle, niin täällä koko hemmetin kolme miljoona on Nairobin kaduilla samoin suunnitelmin lauantaisin.
Sain haluamani. Tunteja sumassa ja kamala hiki. Perille päästiin. Kahdeksan kaveria siinä loppujen lopuksi raahasi paneeleita pick-up'in lavalle. Kun ei ole työvoimapulaa, niin sitä voi ihan oikeasti saada käyttöön puolijoukkuetta tukihenkilöitä niinkin triviaaliin hommaan kuin lautojen lataamiseen. Laudat, check. Sitten ne kalusteet. Unelmasisustus on mielessä, ja tahdon tosissani antiikkimööpelit ajamaan allaskaappien virkaa. Uhrauksiahan niistä tulee, silla pinnat pitaa puhkoa altaalle ja putkille - mutta sitä juuri halajan. Ja ne Löytyi! Lentokentän liepeilla on pari hangeria täynnä vanhaa pakistanilaista talonpoikaisantiikkia, ja mitä aareita käteen tarttui. Halpaa ei missään nimessa, mutta niin prikulleen asiaan sopivaa ja tunnelmaa kohottavaa. Kummatkin kaapit ovat vielä odottamassa viimeistä silausta, ja sovittiin kotiinkanto tiistaiksi. 

Tiffanya etsittiin turhaan, samoin kuin pyttyja ja kaakeleita. Sen verran on kuitenkin tavaraa sisäänkannettuna, että timpurille piisaa puuhaa kun maanantaina aloittaa. Kaiken tämän vessaprosessin ohella pidettin mukavaa muksujen kanssa. Ovat olleen niin ihania koko viikonlopun, kun olen niitä yksinhuoltanut. Ihania, ihania. 


Friday, 20 April 2012

Tiffany Blue

Pidan diilista kiinni viela toistaiseksi, ja yritan olla vilauttamatta kuvia meidan kylppariremontista. Kotiremontti loysin rantein, huone kerrallaan, ihan ex tempore. Olohuoneen katon jalkeen inspiraatio ja uskallus ulottuu nyt jo kylpyhuoneiden puolelle. Kun huusholli on rakennettu 80-luvun lopulla, niin talo on viela nuorukainen rakennusten elinkaarta ajatellen. Perustukset ovat vaakatasossa, putket tuovat ja vievat, piuhat ja topselit ihan kuin uudet.  Teknisesti siis kaikki aivan oivasti. Mutta:1980-luvun kylpyhuonetrendeissa - kaakeleissa ja keramiikassa - oli vahva suuntaus variskaalalla avokaadon vihreasta koirankarvan ruskeaan. Niin meillakin.

Valkaisuprojekti jatkuu nyt sitten meidan ylakerran buduaarissa. 
Hanslankari apulaisineen repi tanaan kaikki kalusteet, kaakelit, ja valiseinat pois, ja saatiin alaston, avara ja upea tyhja tila tilalle. Huikean hieno huone kaltevine kattoineen ja pikkuisine ruutuikkunoineen. Viskattiin vihertavankukertava amme pois kokonaan, ja tummanpuhuva suihkunurkka raivattiin auki purkamalla seinat. Seuraava seikkailu on tayttaa huone uusilla pinnoitteilla, vareilla ja valineilla.Valkoinen on aina hyva, tuttu ja turvallinen. Moderni, elegantti ja tyylikas. Ihan mita vain, niin aina hyva vaihtoehto. Toinen mutta: I say potato, you say potato. Itse sanon valkoinen, mies sanoo varillinen. Eli kompromissia etsiskellen. Valkoinen pysyy teemana;  lisukeeksi pitaa saada savy seka kaakeleihin, etta yhdelle seinalle. Maalia paljon, kaakelia vain suihkussa. 



Tiffanyn Sininen. Siina Se. 

Ihana akvamariini, tiffany, laguuni, Intian Valtameri - siina se. Sinisista kaunein. Tilkkana tehostetta valkoisen rinnalle. Viela kun loytaisi saman sinista pennikaakelia suihkun seinille. Ei taida onnistua naissa sfaareissa, mutta huomenna on suuntana teollisuusalueen sokkelot ja mosaiikin metsastys. Timpuri aloittaa seinien laudoittamisen maanantaina ja loppuviikkoon mennessa pitaisi olla kilut ja kalut paikoillaan. 


Viikonloppuun mahtuu muutakin. Vieraat kotiutuivat Mombasan tyrskyista ja huomenna ollaan viettamassa iltaa klubilla - kunhan ollaan lauantairutiineista selvitty. Jaunilla on auto pakattu ja aamulla suuntana savannit - poikaporukassa - koppa kaljaa ja laja lihaa mukana. Ja teltta. Suhteellisesti ja huomattavasti helpompaa safaripraktiikkaa kuin meidan normaalit rituaalit.

Eli emanta remontoi taloa ja isanta parantaa maailmaa tahtien alla. A good deal :). 

Wednesday, 18 April 2012

Culture Kids

Nykyaan kuulee paljon juttua matkalaukkulapsista eli kolmannen kulttuurin kasvateista. Nama tenavat ovat asuneet osan lapsuudestaan toisessa kulttuurissa tai maassa kuin mistä hänen vanhempansa ovat kotoisin, omaksuen synnyinmaansa kulttuurin (ensimmainen kulttuuri) tapoja ja toisen kotimaansa kulttuurin (toinen kulttuuri) tapoja muodostaen uuden kolmannen kulttuurin. Lisana soppaan viela yhdistellaan monien muiden kulttuurien tapoja kansainvalisten koulujen kautta tai muutellen mantereelta toiselle. Juurettomuus, kodittomuus, irrallisuus - nailla sanoilla meidan jalkikasvua kuvataan nain virallisesti. 


Nyt tulee taas yksi tunnustus – en ole koskaan kahlannut lapi yhtaan lastenkasvatusopasta ja adoptio-ohjeistusta. Meidan saantoina ovat toimineet ehdoton yhdistelma rajoja ja rakkautta. Mutta mita naista meidankin marakateista mahtaa tulla - juurettomia luusereita tai suvaitsevaisia maailmankansalaisia? Matkalaukkulapsia tuskin loytaa potkimasta vahemmiston edustajia porttikongeissa tai ehdottelemassa hihamerkkeja ulkomaalaisille. Tuntevatkohan lapset itsensa jotenkin puolinaiseksi sen vuoksi, etteivat ole yhden ja ainoan kulttuurin tuloksia – vai voisikohan taman koko jutun kumota kyljelleen todeten etta monta kultuuria on suunnaton rikkaus.
Ne tarkeimmat juuret ammentunevat kodin tunnelmista ja vanhempien halusta panostaa monikulttuurisuuteen. Meidan kerho on kylla sen sellainen kulttuurisampo – arjessa ollaan varmaan enemman suomalaisia kuin suomalaiset konsanaan; yltiopaista ja jatkuvaa ensimmaisen kulttuurin pakkosyottoaJ, mutta toimii. Toinen kulttuuri tulee isalta, ja hahmottuu lahinna pihvien koossa ja fanaattisessa rugbyn myotaelossa;  eli ikioma toinen kulttuurimme ehdottomasti lasna meilla kotona. Kolmas kulttuuri on tietenkin lahja meidan laina-kotimaaltamme-Kenialta. Naiden kaikkien sekamelskasta lapset sitten rakentavat jonkinlaisen oman hybridinsa.  Joten ehka meilla onkin tikittava kulttuuripommi kotona, neljannen kulttuurin kasvatit :)


Enta mina itse sitten? Ehdottomasti vain yhden kulttuurin ja yhden korttelin tekele. 
And so what? Tuloksena suunnaton ja jatkuva kaipuu sinne nimenomaiseen kotikortteliin, 
josta joskus harhateille lahdin. Henkinen paluumuutto paalla koko ajan. 

Tuesday, 17 April 2012

1 + 1 = 3

Koulumaksut saa harmaantumaan ihan ennenaikojaan, lukuvuosi lukuvuodelta. Tuli taas nootti koululta, etta pitaa laittaa ensi lukuvuoden varausmaksut sisaan, jotta varmistaa muksujen opintopaikat ensi vuodelle. Kyllahan ne rahat aina jostain kokoon raavitaan, mutta joka ikinen kerta kun kirjoittaa niita nollia siihen dollarishekin pilkkuviivalle, niin miettii kylla hartaasti suomalaista koulutsydeemia.  Instituutiota, joka on todettu maailman just melkein parhaaksi ja antaa samat lahtokohdat joka tenavalle, riippumatta onko varaa vaiko eiko. Taallahan hommat on niin totaalisen toisin. Paikallisessa kolmannessa luokassa istuu pahimmillaan 120 oppilasta maalattialla kirjoitta, kun samaan toisaalla meidan pikkupimut istuu labrassa valkoisten Macin notebookien kanssa. Joku ei ihan tasmaa. 
No, joka tapauksessa koulu on vakavasti otettava juttu - niin meillakin. Koulupaivat venyvat kahdeksan tuntisiksi ihan alaluokilta lahtien, ja sitten siihen viela laksyt paalle, niin puhutaan ihan virka-ajasta. Vaikka koulu on kovan tason laitos kaikilla mausteilla ja mahdollisuuksilla, niin  yhtena spesialiteettina on kumota iso osa opetuksesta vanhempien harteille. Muksut tulevat kotiin litanjia netti-sivuja, joita pitaa kahlata lapi yhteistuumin monesti viikossa. Ei, en valita, mutta tuntuvat unohtavan, etta meidan erikoisessa perhejarjestyksessa sattumoisin molemmat vanhemmat tekevat toita. Joten netti napsahtaa paalle liian usein siina nukkuma-aikaan, liian myohaan. 
Talla viikolla on kokeita kaikilla, useamman kuin yhdet. Matikan kanssa kamppaillaan ihan tosissaan, ja tanaan jaettiin preppausvuorot tasan, vuoroteltiin valilla. Hiukan apeita fiiliksia all around, it seems. Arkea arkea. Kaytannossa asetelma toimii siten, etta ihan suoraan duunista alkaa opetusvuoro - 
yleensa studiossa, ryhma kerrallaan :) niin tanaankin. 


 Synkronisoitua matikkaa siella sun taalla. Eika hymyn haivaakaan.

Sunday, 15 April 2012

whatever the weather

Selvittiin kolmannestatoista perjantaista nipin napin - kaksi vesivahinkoa kokeneempana. Ei nyt mitaan suurempaa katastrofia; Eunice laittoi kahdet ammeet juoksemaan kylpyvetta lapsille, ja unohti autuaasti molemmat. Kaksoisvirrat kohtasivat olohuoneessa, ja tuuma vetta lapi alakerran. Lattiana on taysipuinen palaparketti, ja pitaa vain toivoa kovasti etta saatiin lattiat kunnolla kuivaksi - eika niin etta keskiviikkona alkaa parketin palat poksahdella. Ja kun viimeisteltiin saunaterassin uutta maalipintaa eilen ehtoolla, niin huomattiin etta terassin vuoden vanha lautalattia on lapimata. Ei tosin ihme, silla viime vuonna satoi yhta soittoa nelja kuukautta. Aisana.


Saatiin viikko kasaan kuitenkin kunnialla. Uupuneena, ihan totaalisen puhki ja poikki. Perjantai-illalle olisi ollut ohjelmaa poikineen, mutta ainut asia mika siinsi mielessa oli verkkarit, villasukat ja tyyny. Sade on jatkunut koko viikonlopun ja sahkot on ollut poikki suurimman osan aikaa. Poh. Totuuden nimissa en saisi yhtaan valittaa - olla vasynyt ja puhki Keniassa on ihan oma juttunsa. Se vasymys ei johdu kotitoista, tiskeista, pyykista, luuttuamisesta, ruuanlaitosta tai moisesta - ei. Meilla on arsenaali henkilokuntaa moiseen puuhaan. Eika tama ole mitaan asian kanssa proystailemista, vaan j.o.k.a.i.s.e.l.l.a suht'koht standardiduunia tekevalla on kotona henkilokuntaa - kenialaisen keskiluokan kotitaloudet ovat yksi suurimmista tyollistajista taalla suunnalla. Tama on win-win-diili, silla meidan rouvat saavat ihan hyvan toimeentulon, lasten koulutuksen, ruuan ja taloudellisen itsenaisyyden - seka lainaa tarvittaessa. Keniassa reilusti yli puolet kansasta elaa alle kahdella euroa paivassa, joten meilla kotona on kaikilla asiat ihan hyvin. Se siita uupumisesta.



Viikonloppu on vilahtanut sadetta pidellen ja kotona hyorien, ystavia tapaillen ja elokuvia katsellen. Laiskoja aamuja, myohaisia iltoja, hyvaa ruokaa ja mukavaa seuraa. Saatiin vieraita myos Suomesta, lasti ruisleipaa ja Fazerin sinista tuliaisina. Harmittaa tietenkin vieraiden puolesta kelien kurjuus, onneksi Mombasan helteet ovat ihan kivenheiton paassa jos silta tuntuu.

Viikko edessa, uusilla metkuilla ja kujeilla. Pyhailtaa piristaa kasa kotimaisia sanomalehtia. 

Iltelehti on selvasti parempi kadessa kuin netissa. 

Wednesday, 11 April 2012

Havelin kipot


Puusauna akaasian alla on olennainen osa meidan kontua. Saunaterassi ja kuparikiulukin on. Pellavaiset laudeliinat ja vihdantuoksuista loylyvesi-esanssia. Kuten rakas ystava aikoinaan totesi, vain jarvimaisema uupuu. Eipa uuvu enaa – saatiin vahakankaan lisaksi Suomen tuliaisena saunanikkuna merimaisemalla. Nyt kun istuu ja viskoo loylya kiukaan mustille uruille, niin voi samalla ihailla auringonlaskua Itameren ylla. Ihmeellista ja ihanaa. Taytyy vain toivoa, etta painokuvan teflonpinnoite on kuuman kestava eika kapristy, tai sula. 


Mutta mutta – meneillaan on jatkuva ja kestava pesankohennus- ja kotipuuhasteluvaihe. Jos olisin kyllin onnekas ollakseni kotirouva, niin saisin paivat ja miehen pankkitilit kulumaan ihan kivuttomasti tahan remonttibuumiin. Tama trendi ei ole lainkaan uusi. Meidan perhe on jattanyt taaksen lukemattomia onnellisia vuokraisantia vuosien varrella – jokaista meidan asuttamaa taloa on kunnostettu, rempattu ja sliipattu jatkuvalla tahdilla, omin kasin. Lahinna pintaremontteja, mutta joukkoon mahtuu muutama suurempikin ehostus. Kuten sanottu, maalipytyt ja pensselit eivat kovasti kukkaroa rasita ja remonttimiehethan ovat omasta takaa. Ja kaipa tassa on joku sisaanrakennettu geeneista saatu tarve muuttaa ja kohentaa nurkkia, rakennella ja nikkaroida.




Kavaisin taas eilen noutamassa lisaa maalia, ja aloitettiin maalaushommat saunanterassilla. Punainen tiiliseina saa kerman pintaansa ja ajattelin hankkia myos uudet pihakalut. Saunan ohessa on Hotelli Haveli, joka toimii pukuhuoneena ja/tai vierasmajana tilanteen mukaan. Koska lupasin itselleni olla nayttamatta enaa yhtaan turhanpaivaista remonttikuvaa, niin napsasin muutaman sinivalkoisen Havelista.


Hotelli Haveli on yhden huoneen tilaihme, johon on keraantynyt pyttya ja nuppia matkojen varrelta. Edelliset vieraat aloittivat kotimatkan eilen ja uusi seurue Suomesta saapuu sunnuntaina, joten Havelia hiotaan taas iskukuntoon. On ihan oikeasti mukavaa, kun kotona pyorii vieraita - mutta pitaa saada hiukan tahtia pensseleihin, jotta saadaan terassilla maalit kuivaksi ja kalusteet paikalleen ajoissa.

Viralliset saunakuvat saapuvat kun on nurkat saatu kuntoon, juuri loylykauden avajaisiksi. Sauna on muuten kuuluisa loylyistaan, Nairobin  rajojen ulkopuolellakin. Vain vihtaa vailla. 

Monday, 9 April 2012

Salamavalot.

Safarilta paluun yksi hauskimmista hommista on kayda lapi valokuvat - yleensa todeten, etta kuudesta sadasta kuvasta kymmenen ylittaa sen riman, etta kehtaa ladata fb:hen :) Sama stoori taas talla kertaa. Satoja kuvia, liian monia huteja. Tassa nyt setti sielta sun taalta, paasiaisviikonlopun snapshotteja. Perhe eri puuhissa, eri asennoissa, eri tilanteissa. 


Metsaretki. 


Paasiaismunia maalaillen. 


Elainten orpokoti. 


Aamujumppa joen poskessa. 


Me by the lily pond. 

:)

Ngare Ndare Forest


Paasiaislauantain aamukahvit ja aamukartta. Nuottien lukua ja suunnan ottamista paivan reissulle. Vaihtoehtoja on monia = Ol Pejetan reservaattien elefantit, Nyahururun vesiputoukset, Mount Kenian lohipurot ja kalalounaat, tai mustana hevosena kartalla nakyi tuntemattomat koordinaatit Ngare Ndare metsaan. Matkaa majalta alle sata kilsaa; kiinnostus oli herannyt.


Kenian maaseutu on maailman kaunein, ja myos maailman huonoiten viitoitettu. Puhutaan kuitenkin julkisista teista ja olemassaolevista paikoista – jotka pitaa loytaa sisulla, pikkukyliin pysahtymalla ja osviittaa kysymalla. Lopulta metsa loytyi. Sademetsa, satumetsa. Piilossa pidetty ja katseilta katketty. Ajettiin pienia kinttupolkua pitkin, jokien lapi, makia ylos, laaksoja alas, ja paastiin perille. Tuntui, etta oltiin ainoat ihmiset koko ekosysteemissa. Olo oli kuin Avatarissa. Ngare Ndare Forest ei loydy safarikartoista, silla metsa on paikallisten yhteisojen hallussa ja hoidossa – eika siten turistien tiedossa. Metsa on kuitenkin suojelukohde, silla sen katkoissa on satoja norsuja, sarvikuonoja ja puhveleita – niiden tavallisten apinoiden ja perhosten lisaksi.


Paikanpaalta loytyi puiden latvoihin pingotettu koysirata, jota pitkin paasi tarkkailemaan metsan asukkaita ylailmoista. Rohkeina kiipeiltiin ylailmoihin ja heiluttiin vaijereissa. Apinat kiljuivat naapurioksistoissa, mutta sen suurempia metsanelavia ei paasty nakemaan.


Matka metsan syvyyksiin jatkui, ja eteen tupsahti laguunit ja vesiputoukset. Ihan vain meille, kuin tarjottimella. Oltiin kaukoviisaina pakattu mukaan viinit; leviteltiin viltit ja saatiin pystyyn yllatysjuhlat puron varrella keskella ei-mitaan. Satumainen tunnelma. 

Lapset – ja lapsenmieliset – nakkasivat vaatteen pois ja uimaan.

,


Auringonlaskun aikaan kotiuduttiin takaisin preerialle, mykistyneina metsan kauneudesta ja sen salakatkoista.  

Ikimuistoja pussillinen. Ja about 300 valokuvaa puista ja purosta. 

Saturday, 7 April 2012

Pieni talo preerialla

Monen paivan linjattomuus ja netittomyys takana. Irtiottoa parhaimmillaan. Meidankin perhe on kierrellyt Keniaa aktiivisesti jo toista kymmenta vuotta, ja viela vaan loytyy helmia ja maisemia, joita ei tiedetty edes olevan olemassa. Nelja paivaa Laikipian tasagoilla oli aivan kirpaisevan hieno keikka. 

Tosin jos olen joskus hataisesti vihjaissut, etta safarit ovat kevytta viihdetta ja ruusuilla tanssia, niin nyt ihan virallisesti perun sanani. Itse safari on unelmaa, mutta ennenkuin ollaan kamat pakattuina ja tien paalla, niin siita on amaryllikset ja arkirakkaus kaukana. Safarivalmistelut ovat raakaa tyota ja hemmetillista hikea. Kaikki sen vaartti, kylla, mutta lahtoa edellisena iltana pakkaaminen yleensa vierahtaa aamuyon tunneille asti - niin tallakin kertaa. Startti oli auringonnousun aikaan ja muutaman tunnin ajelu lapi ylankojen oli henkeasalpaava.


Paastiin perille Loldaiga ranchille ja asetuttiin taloksi. Kokki poikineen otti keittion ja menyyt haltuun ja me muut valittiin huoneemme. Tilaa,tyylia ja eleganttia arkkitehtuuria. Maisemat yli tasankojen, ja se jylhista jylhin Mount Kenya siina ihan silmien alla. Kylla.



Meilla oli seurueessa seitseman lasta ja seitseman aikuista. Vilinaa ja vilsketta. Jutun juurena ruokapuolen osalta oli se,etta jokainen perhekunta ottaa konnolleen yhden illallisen ja yhden brunssin. Suunnittelee menyyn, tuo tarpeet tullessaan ja briiffaa kokin. Ripaus kilpailua mukana ja gourmeet on taattu. Me aloitettiin meidan ruoka-expedition suomalaisella lohikeitolla, ruisleivalla ja munavoilla (aamutuneilla kotona vasattya). Totaalinen suksee, vaikka olinkin seurueen ainut supisuomalainen. 


Naita kimppasafarieta voi verrata suomalaisin mokkireissuihin, periaatteiltaan samat systeemit. Seurue kivoja kavereita, valtavasti ruokaa, enemman juomaa ja joka retkelta tuliaisena repullinen legendoja. Tosin Kenian safari-saagoissa ei vilahda saunat, avantouinnit tai kalavaleet. Pitkankaavan mukaisten illallishetkien keskustelut pyorivat paivan retkien saldoissa; savannit ja villielaimet, vesiputoukset, rengasrikot, piknikpaikat. Aamut ovat hitaita, lastenehtoista puuhastelua ja pitkia brunsseja, sitten kersat ja kerhot autoon ja paivaksi seikkailemaan, ja ehdottomana missiona on loytaa hyva kukkulan kuve for sundowners. 


Oma talo savannilla, omat herkut mukana, omat lempiviinit kylmassa ja kamerat ladattuina. Lolgadia taytti kaikki toiveet, paasiaisikoti preerialla. Mutta pitaa muistuttaa, etta tama talla kertaa ja ensi kerralla jotain ihan toista; telttaleiri, nuotio, illallinen tahtitaivaan alla&lautanen polvilla, sankosuihku&puskavessa, yon aanet, paviaanit aamiasseurana ja paljon polya. Se lienee kuitenkin sita ihan parasta safaria. 

Suunnitelmat vapuksi jo kypsymassa. 







Wednesday, 4 April 2012

cats and dogs


Pilvet ovat nurmikossa kiinni ja vetta tulee kuin saavista. Harmaata.  Nelja kuukautta on vinguttu kuumuutta ja kuivuutta, ja taman siita nyt saa – sadekausi on alkanut. Loppu ei todennakoisesti haamota moneen kuuhun. Ita-Afrikassa on kaksi sadekautta; pitkat (!) sateet huhtikuusta kesakuuhun ja lyhyet sateet ovat marras-joulukuussa. Tama on vanhan Kansan viisautta, silla sadesesongit ovat jotakuinkin sekaisin talla haavaa. Viime vuoden lyhyet sateen alkoivat elokuussa ja viimeiset pisarat tulivat viela jouluna. Tosin taman vuoden sateiden alkuajankohta osui aika nappiin huhtikuun ensimmaiselle, joten odotan lopun tulevan yhta napakasti kesakuun ensimmaisena.


Takalainen sadekausi ei kelpaa monsuuniksi, mutta samalla voimalla ja sisulla sita vetta tulee -  toisinaan paivatolkulla. Pyykit ovat homeessa narulla ja sammakot ilmestyvat takapihalle. Omat harminsa tulevat kuraisista tassuista ja valkoisista matoista, ketterista kissoista ja terassin sohvista, apinoista katoilla  tonimassa kattotiilia, naapurin kuningattaresta tukkimassa sadevesikouruja ja sen myota sadevedesta tayttyvasta ja ylivuotavasta septitankista. Jes, sellaista sateen pitamista taalla – pahimmillaan vuotavia kattoja ja kakkavesia pihalla, parhaimmillaan sadetta rakastavaa ja upeasti ronsyilevaa puutarhaa kukkineen ja tuoksuineen.

Jossain vaiheessa sateet muuttavat muotoaan ja niista tulee ihan siedettavia. Vetta tulee vain iltaisin ja oisin, aamut ovat raikkaita, sumuisia ja paivisin jopa pilkistaa aurinko. Joku fiksu voisi kertoa ilmiosta enemman, mutta kuumien ja kosteiden paivien jalkeen saadaan huikeita ukkosmyrskyja. Sata salamaa iskee tulta ja pilvet sysimustia – ja kaikki tapahtuu ihan tassa melkein kosketusetaisyydella, silla Nairobi on lahes pari kilometria taivaalla meren pinnan ylapuolella. Kun ulkona sataa, niin silloin saa ihania syksyfiiliksia kotiin, takka paalle ja kynttilat loimottamaan. Kissa – puhdas - sylissa ja hyva kirja. Siinapa se. Kynttilat ihan senkin vuoksi, etta sateiden myota yleensa menevat sahkot. Pari viimeista paivaa ovat olleet kutakuinkin sahkottomia - kuten juuri nyt. Generaattori pauhaa takapihalla. 


Sateet ja safari herattavat montaa mielipidetta. Pienten kuraisten lasten kanssa savannilla tarpominen ei vastaa omaan haavetta hyvasta reissusta, mutta nyt kun tenavat ovat jo himpan isompia niin saalla vain vahan valia. Muistan kauhulla muutaman vuoden takaisia telttareissuja, jossa paivat polyssa pyorineet lapset muuttuvat mutapalloiksi ensimmaisten sadepisaroiden myota. Voi taivas. Mutta paasiaisreissua ei kelit paase pilaamaan – meilla on vuokrattuna maatila, jossa on tilaa ja terassia pitaa saata ja tuijotella savannia vaikka Somaliaan asti. Saatiin myos rakkaita vieraita Suomesta aamulla (incl. salmiakkia & marimekon vahakangas), joten talo ja sen asukit kehraavat mielissaan halysta ja tunnelmasta. Paasiainen saa tulla.