Saturday, 7 April 2012

Pieni talo preerialla

Monen paivan linjattomuus ja netittomyys takana. Irtiottoa parhaimmillaan. Meidankin perhe on kierrellyt Keniaa aktiivisesti jo toista kymmenta vuotta, ja viela vaan loytyy helmia ja maisemia, joita ei tiedetty edes olevan olemassa. Nelja paivaa Laikipian tasagoilla oli aivan kirpaisevan hieno keikka. 

Tosin jos olen joskus hataisesti vihjaissut, etta safarit ovat kevytta viihdetta ja ruusuilla tanssia, niin nyt ihan virallisesti perun sanani. Itse safari on unelmaa, mutta ennenkuin ollaan kamat pakattuina ja tien paalla, niin siita on amaryllikset ja arkirakkaus kaukana. Safarivalmistelut ovat raakaa tyota ja hemmetillista hikea. Kaikki sen vaartti, kylla, mutta lahtoa edellisena iltana pakkaaminen yleensa vierahtaa aamuyon tunneille asti - niin tallakin kertaa. Startti oli auringonnousun aikaan ja muutaman tunnin ajelu lapi ylankojen oli henkeasalpaava.


Paastiin perille Loldaiga ranchille ja asetuttiin taloksi. Kokki poikineen otti keittion ja menyyt haltuun ja me muut valittiin huoneemme. Tilaa,tyylia ja eleganttia arkkitehtuuria. Maisemat yli tasankojen, ja se jylhista jylhin Mount Kenya siina ihan silmien alla. Kylla.



Meilla oli seurueessa seitseman lasta ja seitseman aikuista. Vilinaa ja vilsketta. Jutun juurena ruokapuolen osalta oli se,etta jokainen perhekunta ottaa konnolleen yhden illallisen ja yhden brunssin. Suunnittelee menyyn, tuo tarpeet tullessaan ja briiffaa kokin. Ripaus kilpailua mukana ja gourmeet on taattu. Me aloitettiin meidan ruoka-expedition suomalaisella lohikeitolla, ruisleivalla ja munavoilla (aamutuneilla kotona vasattya). Totaalinen suksee, vaikka olinkin seurueen ainut supisuomalainen. 


Naita kimppasafarieta voi verrata suomalaisin mokkireissuihin, periaatteiltaan samat systeemit. Seurue kivoja kavereita, valtavasti ruokaa, enemman juomaa ja joka retkelta tuliaisena repullinen legendoja. Tosin Kenian safari-saagoissa ei vilahda saunat, avantouinnit tai kalavaleet. Pitkankaavan mukaisten illallishetkien keskustelut pyorivat paivan retkien saldoissa; savannit ja villielaimet, vesiputoukset, rengasrikot, piknikpaikat. Aamut ovat hitaita, lastenehtoista puuhastelua ja pitkia brunsseja, sitten kersat ja kerhot autoon ja paivaksi seikkailemaan, ja ehdottomana missiona on loytaa hyva kukkulan kuve for sundowners. 


Oma talo savannilla, omat herkut mukana, omat lempiviinit kylmassa ja kamerat ladattuina. Lolgadia taytti kaikki toiveet, paasiaisikoti preerialla. Mutta pitaa muistuttaa, etta tama talla kertaa ja ensi kerralla jotain ihan toista; telttaleiri, nuotio, illallinen tahtitaivaan alla&lautanen polvilla, sankosuihku&puskavessa, yon aanet, paviaanit aamiasseurana ja paljon polya. Se lienee kuitenkin sita ihan parasta safaria. 

Suunnitelmat vapuksi jo kypsymassa. 







No comments:

Post a Comment