Saturday, 4 May 2013

Hi Hi Hipat

Meidän sosiaalinen kaamos ja kooma päättyy tänään. Viikkotolkulla on hyöritty linjalla toimisto-keittiö-sänky-toimisto, minimaalisella kanssakäymisellä huvitusosaston puolella. Ei ole oikein eikä ole normia meille, joteen tänään korjataan tilanne. Ei siis mitään sen ihmeellisempää kuin että on grilli päälla ja laitettiin sanaa eteenpäin. Paluupostia tuli ja pääluku taitaa olla lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä. Jes! Lapset ja teinit mukana totta kai. 

Ruokaa on kypsymässä puolijoukkueelle. Mies hoitaa grillipuolen, juomat on jäässä, keittiön hengettäret saivat loihdittua kotimaiset valkosipuliperunat, salaatit, sämpylät ja risotot. Entäs minä? Kukat, kattaukset ja koristelut hoidettu jo aamusta. Aperitiivit ja alkupalat terassilla, buffet sisällä, pitkä pöytä pihalla ja tanssit taas terassilla. Siinä hyvän illan runko ja ranka. Mani, pedi ja tupeeraus done. Nyt kuplivaa pitkässä ja laihassa lasissa. Terassilla. Auringonlasku. Kaverit täällä vartin päästä. 

Ihana ilta. Valmis.


13 comments:

  1. Nämä postauksesi ovat aina niin ihanan tunnelmallisia, vaikka toisaalta et peittelekään sitä, että joskus esimerkiksi väsyttää. Mä olen ihan fani! :) Kivaa iltaa teille!

    ReplyDelete
  2. Oikein ihanaa iltaa teille sinne kauas...olisimpa mukana...:))

    ReplyDelete
  3. Meilläkin grilli ensimmäistä kertaa kuumana tänä suvena, joten tuoksut on ainakin samat!
    Hauskaa aikaa teille!

    ReplyDelete
  4. Ihanan kuuloiset pippalot ja kupliva juoma laihasta lasista...nam! Have fun!

    ReplyDelete
  5. Mun äsken grillaamat lihapiirakka ja 2 nakkia kuulostaa aika nöyrälle tän rinnalla :D.
    Mutta hyviä nekin oli..

    ReplyDelete
  6. Huoh , kuulostaa hyvälle . Ei muutakun pitäkää oikein lystiä ;D
    Mulla on just saman värisiä ruusuja maljakossa kun sulla , taitaa olla tulleetkin sieltä teiltäpäin ;D

    ReplyDelete
  7. Ihanaa ! Toivottavasti kaikki meni kuten pitikin ! :))

    ReplyDelete
  8. oooh... ihanaa iltaa teille! Meillä grillataan ensi viikonloppuna :)
    Niin tunnelmallisia kuvia taas...

    ReplyDelete
  9. Ihan selvästi onnistuneen illan ainekset kasassa!
    Tunnelmallisia hippoja :)

    ReplyDelete
  10. Ihanan näköistä - saa odottamaan kesää täällä entistä innokkaammin. Hauskaa iltaa sinne kauas! Meillä grillikausi avattiin vappupäivänä, mutta kovin on vielä koleaa täällä, vaikka aurinko pilkisteleekin.

    ReplyDelete
  11. Kuulostaa ja näyttää NIIN ihanalle!

    ReplyDelete
  12. Aivan loistava idea, teillä on nyt mahtikekkerit takana ja täällä odottelen kuvia juhlista...
    XX

    ReplyDelete
  13. Kannukeräilijän sydän lämpenee tuolle siniselle kannulle ja itkee ruusujen perään...

    ReplyDelete