Stay curious, my boy

Tulihan ne sieltä - sunnuntaipostaus ja kukkakimppu. Tämän touhun peruspalikat, right? Ja maailman suloisin syy tällaisiin kliseisiin; poika pääsi mopoikään pyhänä. Sinisilmä, punaposki, pellavapää, ikioma ja ikuinen Valentinoni. Aina muistan sen kurttuisen lapsen, joka rinnoilleni laskettiin - ja jonka varpaat niin tarkkaan laskettiin. Oi aika. 

No, mopoa ei ole eikä tule, kasvupyrähdyskin antaa vielä odottaa itseään, mutta onhan se 15v jonkinsortin virstas tai riitti - rippikoulu työn alla, äiti on jyrätty topten-listan alapäähän ja korvattu kavereilla, ja maailma kotikeittiön ulkopuolella on yllättäen uusi, avoin ja niin kovasti kiehtova. Ei tässä mistään irtiotosta vielä puhuta - muutamaan vuoteen luojan kiitos - mutta yläkerran kulmahuoneessa asuu yllättäen nuori mies. Isoksi haikaileva sellainen, jolla on oma maku ja oma mieli, on ajatuksia, jotka eivät ole isän toistoja tai äidin antamia. Hakemassa polkujaan ja paikkaansa tässä monimutkaisessa universumissa - rohkeana, luottavaisena, toivottavasti fiksuna ja kovasti uteliaana, I hope. 

Meidän herrantertuille on paukuteltu alusta asti käytöstapoja, kunnioitusta ja kaikkia yhteiskunnan asettamia normihyvyyksiä, niitä tuttuja itsestäänselvyyksiä. Unohtamatta meillä vaikuttavaa toista kulttuuria, jossa vanhanaikaiset tavat ovat vielä kovastikin elävää perinnettä... buurit teitittelevät kaikkia itseään vanhempia, aina ja joka paikassa. Paitsi vaimoa, sovittu varta vasten ja näin meidän kesken;). Tavat ja säännöt voi opettaa, mutta miten ammentaa lapselle niitä muita tärkeyksiä; uteliaisuutta, mielenkiintoa, innostusta? Niistä kumpuaa se tiedonjano, oppimisen halu, näkemisen nälkä - ja niinpä, ehkä se ikuinen kaukokaipuu. Mutta hyvä niin. Mitä enemmän menee ja kokee, sitä runsaammin tarttuu mukaan ymmärrystä, empatiaa ja toleranssia. Viisautta toivottavasti loppupeleissä.

Eli vinkki, vinkki ja pojalle lahjaksi sininen rinkka. Rinkka, jonka kanssa on nähtävä paljon ja mentävä pitkälle. Sama oli omien nuoruusvuosieni paras kumppani, yhdessä tehtiin, nähtiin ja maisteltiin maailmaa.  Sanoinkin pojalle, jollei tämä sininen reppu pian pääse kunnon retkelle omistajansa toimesta, niin sitten otan itse ohjat ja lähdetään interrailaamaan kolmestaan: reppu, Allu ja äiti.

Viimeinen kuva puhukoon puolestaan;)