Sydämen kyllyys

Lomaliput taskussa. Suuntana Suomi. Innostus on kova, ja öitä laskeskellaan koko porukan voimin. Juhannuksena ollaan kallionnokassa Turun ulkosaaristossa grillimakkara kädessä ja tuijotellaan ulappaa. Rakkaus ulkosaaristoon on syvä ja tosi, ja suunnitelmina on viettää pari viikkoa kadoksissa horisontin kupeessa. Lapset lasketaan vapaaksi ja saavat painaa saarta ristiinrastiin sydämen kyllyydestä. Vapaus. Paras lomalahja lapsille. Vapaus temmeltää mökillä serkkujen kanssa aamusta iltaan. 

 Kaikkein eksoottisin lomajuttu lapsille lienee kuitenkin se kaupunkivapaus. Lupa lähteä portista ulos, jalan, yksin, ilman aikuista. Lomilla asutaan isovanhemmilla, ja naapurustossa on leikkipuistoa ja jäätelökioskia  lähikortteleissa. Niihin saa mennä ihan omin nokkineen. Näistä soolo-kävelyistä (siis homman suurin juttu ei ole se puiston keinu tai kioskin jätski vaan matka sinne ja takaisin) jutellaan monet tovit lomien jälkeen, kirjoitellaan aineita koulussa, ja iltahämärissä itkeskellään ikävää sinne ihanaan Suomeen. Ja ihan asiaa puhuvat ja surevat. Meillä Keniassa lapsia ei lasketa MIHINKÄÄN ilman aikuista seuraa. Pihaa piisaa, mutta rautaportista ei ulos yksin mennä. Kuski vie ja tuo koulusta, kuski tuo ja vie kavereilla&harrastuksiin, lastenhoitaja kulkee mukana vielä sillointällöin. 

Auto ja aikuinen, lasten ikuinen seura (tai riesa, lasten mielestä)

  

Allun elon kohokohdat ovat olleet pitkät kesälomat Suomessa, yksin serkkujen ja sukulaisten konnolla. Ajatelkaa mitä huumaa - ottaa aamulla fillari alle serkkupoikien kanssa, jalkapallo tarakalla, viisi euroa ja kännykkä taskussa, takarajana tulla kotiin illaksi syömään. Päivät kuluvat koulun kentällä, lähimetsissä tai maauimalassa. Vapaana.  Parempaa ei kuulemma olekaan. Kaipa kaikki se ihana kesävapaus omasta lapsuudesta muistetaan. 

Lomalta paluu Keniaan on aina prosessi, jossa jutellaan syvästi miksi meillä täällä näin ja miksi siellä Suomessa toisin. Miksi täällä pidetään lukkojen takana samaan aikaan kun serkut ja kaverit Suomessa temmeltävät omin nokkinensa. Mitä moiseen vastaamaan - ´olen ihan samaa mieltä, rakas, muutetaanko takaisin heti!´. Voikun voisimmekin. Voikun. Keniahan on ihana, niin monenmonessa mielessä. On ikuinen kesä ja paljaat varpaat. On safarit ja uimakeli jokapäivä. Mutta meiltä puuttuu ehkä se kaikkein tärkein, eli perusturvallisuus. Jokaisen vanhemman painajainen on ympärillä piilevä rikollisuus, läsnä arjessa ja pyhässä. Se on liian helppo unohtaa, paikka tuntuu, tuoksuu ja näyttää lintukodolta, kunnes taas kuulee naapurin isännän aseellisesta autoryöstöstä tai ostoskeskuksen pommiuhasta. Näistä ei olla lasten kanssa puhuttu liiemmin, mutta nyt ovat ymmärtäneet tilanteen jo itsekin. 

Ja arvaatkas mitä - kollektiivinen kaipuu paluumuuttoon on mukana meidän jutuissa entistä ahkerammin ;). Mutta samalla, ja vielä toistaiseksi, nautitaan elosta ja olosta akaasian alla. Sydämen isolla kyllyydellä.