Putiikki Blues


Shoppailu on ihanaa. Koko konsepti kaupungilla pyörimisestä, tarjontaa tarkkaillen, puntaroiden, hypistellen, ostellen, välillä yrittäen muistutella etten tarvitse kolmattakymmentä paria farkkuja tai taas taas yhtä valkoista kauluspaitaa lisää, pöh, takaisin kauppoihin, sumpit, kaupat, putiikit, sitä rataa. Kunnon shoppailusessio on muutaman tunnin maratoni; maaliviiva tavoitetaan väsyneenä, onnellisena, monta pussukkaa rikkaampana, monta nollaa köyhempänä. Terapiaa tai totaalista turhuutta. Kumpaakin. Tämä skenaario saattaisi täsmätä Turkuun, Helsinkiin, Lontooseen, Nykiin, Bangkokiin, mutta Nairobissa hommat toimii toisin.  Nairobissa shoppailu on ihan jotain muuta. Kangasta, rumpua, korua ja avokaadoa piisaa pilvin pimein, mutta kun tulee tarvis kunnon duunibleiseriin, siihen valkoiseen peruskauluspaitaan, tai pimujen farkkuhameisiin - niin oikea vastaus on että ´laitetaan ostoslistalle kun seuraavan kerran matkustetaan pohjoiselle pallonpuoliskolle´.
 Meitä on täällä viime aikoina siunattu parilla de lux putiikilla (Barcelona - Nairobi - Bujumbura akselilla), mutta valikoimat niukat ja hinnat ihan naurettavia. Yksikään kansainvälinen tavis-vaateketju ei ole uskaltautunut ottaa aluevaltausta meidän suunnalla. Eli kun tulee tarvis uusia meidän bändin vaate- ja kenkävarantoja, niin tilanne on tenkapoo. Joten: kotilomien tai duunimatkojen pari alkupäivää meneekin kamojen tukkuhamstraukseen. Neljälle lapselle vuoden sukat ja kalsarit, ja siitä eteenpäin koko menyy. Itselleni kahmin Zarasta kaikki rekistä irtoavat suorat housut ja takit kokoa 40, sieltä suoraan ja nopsaan Stokkalle muutamalle paidalle,  kenkien kanssa palaa aina hermot. Samaan aikaan mies mellastaa Dressmanissa. Ihan brutaalia hommaa, tarpeiden täyttöä, josta shoppailun ilo on kaukana. Tänä vuonna matkustelu on ollut vähissä, joka tarkoittaa, että meidän kaikkien garderoobit alkaa olla tasaisen harmaita (paikallinen pyykkivesi häivyttää värit&valkoiset, ja kaikki vaatteet muuntuvat vähitellen nuhjuisen  värittömiksi). Lasten vaatteet kinnaa, kiristää, saumat nauraa. Omiin kamppeisiin syntynyt viha-kyllästymissuhde jo viime jouluna. Ja seuraavaan ulkomaanmatkaan on vielä aikaa.
 Afrikan salainen ase moisiin pulmiin on Mitumba. Kirpputorien esi-äiti. Paremman maailman paremmin toimeentulevat jaksavat antaa käytettyjä hyviä vaatteitaan keräyslaatikoihin ja hyväntekeväisyyteen ja arvatkaas mitä - niistä muutama tonni ja paali löytävät tiensä meidän kirppiksille. Huikea bisnes. Mitumba on muutaman eekkerin kioskikeidas, jossa pieniin ulkokojuihin on aseteltu siisteihin riveihin häivähdys shoppailun syvintä sisintä. Pestyinä ja silittettyinä vaatteet näyttävät kuin uusilta, ripusteltu henkareihin ja aseteltu teemoittain. Ja maksavat pilkun alkuperäisestä hinnasta. Kaikki merkit, kaikki trendit. Yksittäiskappeleita tietenkin, joten tuurista on saaliin laatu ja määrä kiinni. Sitä bleiseriä tai valkoista paitaa sieltä harvoin löytää iskukunnossa, mutta kaikki muu auringon alta. Hiihtopuvuista äitiysliiveihin. Ja uimalaseja ;). Kaikki käyttetyinä. Puhtaina ja ihan kelpo kunnossa kotikäyttöön, puhalle ja safarille. Joskus jos oikein nappaa, niin löytää huippuja ... käyttämättömiä merkkinamuja.
Eilen oli suuntana siis Mitumba. Keikat vaatii aina asennetta ja hermoja. Mitumba on ihana, bazaarin ja sukhin risteytys, jossa tunnelma, värit ja hajut iovat han uniikkeja. Mutta tinkaamiseen pitää varautua ja käydä muutama mielikuvaharjoitus läpi ennenkuin antautuu sen vaatemeren ja into-myyjien vietäväksi. Aikeissa oli löytää shorteja ja paitoja lapsille. Keikka oli ihan täydellinen suksee ja saldona tusina vaatesettiä joka tenavalle, perus HenkkaaMaukkaa, Zaraa ja Georgea. Eikä siinä vielä kaikki - rapakon takaa oli juuri saapunut jonkun outletin jämät, ja löydettiin kasoittain naisten ja miesten housuja; Old Navy, Banana Republic, Land´s End, Loft, you name it. Alle kympin tsipale. Trendiperhe uusissa tamineissa, koko kerho;)

Markkinameiniki jatkuu tänään sunnuntaina. Soko Soko Bazaari on meneillään koko viikonlopun ja sinne suunnataan iltapäiväksi. Tutinat veikkaavat hyvän metsästysonnen jatkuvan - tänään aiheena sälä ja tilpehööri a la Africa.

Comments

Popular Posts