Soul Sal
Saatiin aimo annos soulia ja jatsia - uskomattomat jamit klubilla eilen. Isä-tytär duo päästi menon valloilleen ja harvoin näkee klubilla vastaavaa haipakkaa. Teltan kanvaasit tutisi kun väki heittäytyi tunnelmaan täysin rinnoin. Maya on nuoremman polven artisteja, Kenian rannikolta kotoisun, keikkailee sillointällöin täällä ja kiertelee myös euroopassa. Kaunis nainen, ääni ja kitara, pehmeää soulia. Parisen vuotta sitten löysivät itsensä samalla estraadilla isä ja tytär, ja legendaarinen duo oli syntynyt. Sal Davis on 60-luvun kuuluisuuksia, itä-afrikan funkin kuningas. Molemmilla oma ote, mutta tuloksena totaalista taidetta. Huikeat kemiat mukana tietysti, ja yleisö meni ihan sekaisin :). Me muiden mukana totta kai.
Meitä oli meidän tuttu remmin taas paikalla. Huikeita kemioita aina vaan, ja syötiin ja juotiin ihan taas tuttuun tahtiin. Keikan jälkeen DJ otti tilanteen haltuunsa, ja sitä heiluttiin tanssilattialla aamutunneille. Tänään on toivuttu hauskanpidon yliannostuksesta ja otettu ihan löysin rantein hela dagen.
Pizzat pöydällä, sunnuntai-illan viimeiset hyörinät ja koko talo hiljenee ja pimenee tuota pikaa. Takaisin arkeen.
Without music life would be a mistake.
Comments
Post a Comment