Yyterin dyynit

Roadtripin ensimmäinen päivä oli hämmästystä ja kummastusta täynnä. Turnee Rauman vanhassa kaupungissa oli silkkaa iloa; havinaa menneiltä ajoilta,  iltatoria, mukulakiviä, ja ihan tuntui kuin olisi ulkomaille asti ehtinyt. Tuli omat opiskeluaikojen excursiot mieleen, kun kuvattiin talojen päätyjä ja ikkunankarmeja mitä kummallisimmista vinkkeleistä. Mukaan tarttui pitsiliina, totta kai.







Seuraava pingviinikyltti löytyi Porista pohjoiseen, kun päätettiin piipahtaa Yyterissä. Ensimmäistä kertaa meille kaikille, ja voi mikä ihanuus! Valkoisilla biitseillä syntynyt ja kasvanut mies ei voinut uskoa silmiään kun näki Yyterin dyynit ja kaiken sen sannan – miten mahdollista näillä leveysasteilla?

Uitiin ilta, uitiin aamu, pojat saivat hiekkapallojoukkueen pystyyn ja välillä treenattiin voltteja. Muutamat tuutit joka väliin. Viksut vanhemmat ihailivat tenaviaan bikinibaarin terassilta ;) ja päivän päätteeksi piipahdettiin dyynikaraokessa koko remmi. 





Ollaan tietysti reissussa spontaanisti ilman mitään buukkauksia, mutta miten se vanha sanonta meneekään  – hiukan hulluilla ja kylän juopoilla on aina oma suojeluskunta mukanaan – ja sama näyttää pätevän sekalaisiin seurueisiin muilta mailta. Ollaan nyt parina iltana saatu kylien viimeiset ja parhaat yöpaikat ilman mitään suurempia hakemisia. Yyterissä vietettiin yö luhdin yläkerrassa siinä ensimmäisen dyynin kupeessa. 

SuviSuomi hymyilee aina vaan ja huomiseksi luvattu helle. 

Aurinkoviikonloppuja ihan kaikille. The roadtrip continues. 

Comments

  1. Oi että kun on kaunista! Ja lapset niin iloisia. Nauttikaa ja kivaa viikonloppua. Onneksi säät suosivat!

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts