Mysteeri

Me tykätään juhlista. Meidän juhlat voi yleensä lajitella kahteen kastiin a) fiksut ja hauskat, b) vähemmän-fiksut ja enemmän-hauskat. Molemmista tykätään ja molempia tarvitaan, ehkä himpan enemmän niitä jälkimmäisiä kuitenkin;). Viime perjantainen semi-virallinen-diplomaatti-dinneri oli loppujen lopuksi sarjassamme fiksut ja yllättävän hauskat. Aloiteltiin sampanjalla ja ruisnapeilla pihalla tähtien alla, sitten istuttiin pitkään pöytään ja meille tarjoiltiin koko neljän ruokalajin enchalada. Katkaravuista, kanaan ja kroketteihin, jälkkärinä uunimangot. Jes. Oma osani ja arpani tähän sukseen oli täysi nolla. Kunhan hymyilin, pulisin ja pidin puheen. 

Protokollan mukaan viimeisenä tarjolla on sitten kahvit ja konjakit, ja Fazun sininen tietty. Me ei kovasti noihin likööreihin tai konjamiineihin perusteta, mutta tuolla autotallin haravavarastossa on aina perussetti juuri tälläisiä iltoja varten. Ja mukana ihan iskemätön ja hyvä konjakki, vielä laatikossakin. Avattiin laatikko suurin elkein tarjoilua ennakoiden, ja herranjestas - siellä olikin tyhjä pullo! Ja minkälainen ihanuus! Antiikkinen, kristallia ja oikein topakka hopeakaulurikin vielä. Täydellinen. 

Se, ettei vieraat saaneet konjakkia on pikkujuttu. Mutta se, että tälläinen ylellisyys on ollut työkalukaapissa ties miten kauan, ja se että meillä ei ole harmainta aavistustakaan mistä tai keneltä se on meille tullut! Ollaan varmaan saatu lahjapullo laatikossa ties koska, ja hymyillen hyllytetty varastoon konjakiksi kuvittelen. Voi mikä mämmi. Joku tyylitietoinen on funtsinut, satsannut ja meille sen joskus hankkinut, eikä ole kuullut kiitosta tai pirahdustakaan pullosta meidän suunnasta sen koommin. Ihan kamala. 

Nyt se pullounelma tuijottelee mua tuossa pöydän päällä. Nyt sitten ryhdytään kaivelemaan vanhoja ja laitetaan kyselykierros päälle. Otan missioksi selvittää kuka tykkää meistä näin paljon;). Saa tunnustaa. Vastineeksi suuren suuri kiitos.

On niin nätti.