going to the bathroom




Viikko aloitettiin suloisesti vaippakasoilla, ja nyt lopetellaan hiukan banaalimmin yläkerran kylppäriin.
Ei kovin kauas kuitenkaan aiheesta liveten;)

Jokunen viikko sitten retostelin meidän kylppäreidän salamaremonttisuunnitelmista. Kahden kylppärin totaalinen retusointi; about kolme viikkoa. No, tässä ollaan vaiheessa edelleen. Lattiat, laatat ja muut keramiikat saatiin paikoilleen alta aika yksikön, mutta peilit ja koukut uupuvat edelleen. Oltiin sovittu remonttiryhmän kanssa, että meidän isäntä hoitelee sitten hienosäädöt ja viimeistelee tilpehöörit. Ei tosin puhuttu aikataulusta ei;). Siis miehen kanssa. Kyse on onneksi tenavien osastosta, joten peilien puute ei ole kovasti heilautellut meidän lasten oloa tai onnea. Ja märät pyyhket voi ihan hyvin säilyttää myttyinä lattialla. 

Niitä kuvia odotellessa laitan tulemaan parit otot meidän yläkerran tsydeemistä. Viime vuoden rempan myötä revittiin pois pronssiset (!!!) peilipaneelit seinistä, ja kammettiin pihalle avokaadoammeet ja muut karmeudet. Samalla löydettiin vanhat lankut lattiakerrosten alta. Ah. Ihanuus paljaille varpaille aamutokkurassa, tosin taatusti joka rakennustarkastajan painajainen kotipuolessa;). Olen nyt tuijotellut raakapuista lankkulattiaa toista vuotta aamuin illoin, pohtien laittaako vaha tai maali. Viime viikolla se sitten vihdoinkin tapahtui, ja maaliksi tuli siniharmaa täydellä kiillolla. Tehty mikä tehty. 

Ja jos maltoitte huomata suihkuseinän mosaiikkien kiemurat, niin niistä voi kiittää vain minua. Rempan laattamies ei ollut elämässään moista pikkulaattaa nähnytkään ja sössi koko homman aivan totaalisesti. Kaksi viikkoa siihen meni, kun ensin repelin ja sitten liimailin suihkunurkan kuuden neliön seinät kuntoon. Tehty mikä tehty. 

Ja pyyhepino on ikiomaa produktiota Hotelli Havelista a la Wanga. 

Viittä vaille viikonloppu, ihanaista sellaista. 

Jaana

Comments

  1. Kaunista:)
    Mähän myyn työkseni vedettömiä pisuaareja. Siellä teillä päin ne vois olla oikea hitti:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt kyllä heräsi uteliaisuus... mikä onkaan vedetön pisuaari??

      Delete
  2. Tuollahan voisi olla vaikka vieras yötä!

    ReplyDelete
  3. Näyttää kyllä TODELLA hyvältä, lattiat ovat ihanat!! Onnea uudelle kylppärille!
    XX

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Päivi, lattiasta tuli ihan passeli sinisillä lankuilla, tosi mies haikailee nyt sen raakalattian perään, too little, too late;)

      Delete
  4. Aivan ihana, tuollahan viihtyis pitempääkin :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kiitos, pääasia, että saatiin paikat kuntoon... nämä rempat kun pakkaa venymään;)

      Delete
  5. Tykkään. Todella tykkään. Ja tuo lattia! Siihen osui silmät oitis - mahtavaa lankkua.
    Ihanaista viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan löytö, sieltä kaikkien korkkimattojen ja vinyyleiden alta;)

      Delete
  6. Röyhkeen hieno kylppäri, nyt kelpaa pistellä pepsodenttia huuleen ;) ja päheet mosaiikit! Kyllä äiti osaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja siis sormenpäistä lähti nahka niitä mosaiikkejä rivitellessä;)

      Delete
  7. Wau, mikä lattia! Ja ihanat vedelliset värit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No itse asiassa huomasin vasta maalaillessa, että jopa on turkoosit ja sineset hiukan sikinsokin - mutta ihan kivahan se on;)

      Delete
  8. Oi, upeaa tyyliä, tykkään :)! Terkut täältä Suomi-Mordor-marraskuusta, jäätävää tihkua vaakatasossa, yäks. Kiva käydä täältä blogistasi katsomassa vähän toisenlaista ilmanalaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi se marraskuu jo vetelee viimeisiään, ja sitten saisi se lumikin tulle, eikö? Ja tasan kuukausi vain jouluun!

      Delete
  9. Kaunis kylpyhuone ja valo! Jain miettimaan, etta onko avokadoamme kyseisesta puusta tehty kylpyamme..? Mosaiikit on hienot ja minun ainakin ihmetyttaa, miten ne voi laittaa vaarin?! :) Tosin tuttuni juuri remontoidusta kylpyhuoneesta loytyy aaltokuvioisia seinalaattoja seka vaakaan etta pystyyn asennettuna, sikin sokin. Taiteellisen vapauden paiva ollut laatoittajalla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih, usko pois, että se mosaiikit voi laittaa väärin, Siis se oli niin kamala, että ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraa;) Tein molempia, ja revin kaikka alas. Huoh. Loppy hyvin, kaikki hyvin.

      Delete
  10. Aah, kyllä tuolla lotraisi mielellään vaikka kuinka kauan! Ja luonnonvalo kylppärissä... se on jotain se, vielä noista erkkerimäisistä ihanista ikkunoista, joita siellä näkyy muuallakin olevan. Ne on niin kauniita!

    Vaippapostaus sulatti sydämeni <3 Kaikkea myötäistä siihenkin projektiin edelleen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, ja yläkerrassa meitä hemmotellaan valolla enemmän kuin alakerrassa;) Ja kiitos myös tsempeistä vaippaprojektiin, sitä tarvitaan!

      Delete
  11. Aivan ihana kylppäri! En ole ennen käynytkään blogissasi ja nyt kyllä tulen varmasti myös uudestaan :)

    ReplyDelete
  12. Voi mahoton! Ei noin ihanaa kylppäriä voi ollakaan!!
    Minen tienny minne silmäni olisin psitänyt kun kaikki oli niin kaunista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosin pitää tunnustaa, että suurin osa kylppärin rojuista ja purnukoista on vielä laatikoissa maalausprojektin alta poiskannettuna... eli todellisuus on himpan verran karumpi;)

      Delete
  13. Mä voisin muuttaa muutamaksi kuukaudeksi asustamaan tuohon ihanuuteen - tilaa, valoa, väriä ja kivoja yksityiskohtia. Muutama laatta sinne tänne ei tuossa mitään haittaa - ja lattia on kaunis. Voi, tuo valo!
    Turussa satanut vettä koko torstain - ei lunta vieläkään, mutta sunnuntaina saattaa maisema valostua!
    Oikein hyvää viikonloppua sinne kauas♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisikohan sinne jo lunta saaatu? Vain kuukausi jouluun, ajattele!

      Delete
  14. Vois olla kylppäri mistä vain, mutta korit, kangat ja KYNTTILÄT!!! kertoo että Afrikassa ollaan. Mä en muistanutkaan noita kynttiläkasoja vessoissa, ainahan niitä piti olla varastossa sähkökatkoksien varalta!
    Olin äsken käymässä teillä! Teeveestä tuli nimittäin Minun Afrikkani, ties kuinka monetta kertaa. Aina se vaan on yhtä ihana. Ne maisemat, ne maisemat! Ootte onnellisia! Hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulin juu moneltakin suunnasta, että Minun Afrikkani tuli telkkarista. On se vaan aika ihana leffa, pitääkin ottaa esiin ja katsoa taas kerran;)

      Delete
  15. Eikä...en ala kohta mitään kun teillä noin ihana kylpyhuone. Siis ihan HUONE eikä mikään koppi. Ihana! Lavuaarit ja pöydät niiden alla ja kaikki...ooh...nyt haaveilen sitten siitä millainen (tuollainen) on tulevaisuuden kylpyhuoneeni.-Anne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anne... kyllä siinä hiukan sydänalasta kouraisi, kun ruvettiin sahaamaan reikiä putkia varten noiden pöytien kansiin... mutta niistä tuli kyllä kivat. Ja tein samat alakerran kylppäriin. Kuvia on tulossa, on, on ;)

      Delete
  16. Voi Jaana mikä lopputulos! Tosi ihana ja täydellisesti taloon sopiva. Ajattelin sinua ja perhettäsi tänään katsoessani Minun Afrikkani leffaa (monettako kertaa- en edes muista). Ihanaista viikonloppua sinulle sinne valoon ja lämpöön <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, takana on tosi kiva viikonloppu ja huomenna takaisin arkeen. Huh. Kyllä tämä tästä, mutta mistä saisi joulumieltä edes himpan?

      Delete
  17. Upea kylppäri! Ihana lämmin tunnelma, kauniita yksityiskohtia, esineitä, värejä... Aahhh! Niin totaalisen erilaista verrattuna perinteiseen suomalaiseen kylppäriin. Tykkään!
    Mainiota viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kylppäristäkin voi tehdä huoneen, sillä eihän sitä vettä nyt roiskita seinille tai lattioille, joten voipi olla panelit seinissä ja lankut lattialla. Siksi se niin toiselta näyttää;) Terkut viikkoon!

      Delete
  18. Onnea uudelle kylppärille , kaunista !

    ReplyDelete
  19. Löytyipä täältä ihana ja mielenkiintoinen blogi. Tunti poikineen kului tähän tutustuessa. Tulen toistekin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, kun tulee uusia lukijoita ja kiitos, kun jätit kommentinkin heti samantien! Toivottavasti viihdyt;)

      Delete
  20. Jos kylppäristä voi sanoa, että se on kodikas, niin tämä on sitä ! Ihana !

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kivasti sanottu. Kyllä kylppärikin saa olla kodikas;)

      Delete

Post a Comment

Popular Posts