HRH Kilimanjaro


Hiljaiseksi veti. On se upea. Ja kyllä ollaan pieniä. Kilimanjaro antoi parhaansa koko komeudessaan. 

Kolme päivää oltiin osana ihmeelistä ja ihanaa, ajeltiin savannilla, huokailtiin seepranvarsoja ja norsulaumoja, puhveleita aamu-usvassa ja kirahvit iltaruskossa. Iltaisin istuttiin nuotiolla ja haasteltiin niitä näitä iltavuorolaisten kanssa; masaimiehiä pitämässä suuremmat pedot pois nurkista, samalla kun kuultiin leijonalauman jyrinä lähikukkulalla ja hyeenoiden naureskelut toisaalla. Reissujen reissu, saatiin ja nähtiin enemmän kuin uskallettiin edes toivoa - ja tietenkin keräiltiin ikimuistoja meidän ihanille vieraille kotipuolesta.

Tultiin takaisin kaupungin humuun tänään illan suussa, pölyisinä ja kylläisinä;) Tuliaisina muutama sata kuvaa, joita tässä yritän järjestellä ja lajitella. Laitan lähipäivinä pari settiä jakoon, mutta tässä muutama kappale näin melkein kylmiltään... vaikka eihän sitä Kilimanjaron komeutta pysty kuvilla kertomaan. Pitää nähdä livenä, niinpä. 

 Tässä ollaan vielä sen verran täpinöissämme, ettei meinaa edes uni tulla. Mutta paras jatkaa yrittelyä, ettei mene huominen ihan harakoille. 

Jatketaan juttua, nyt hyviä öitä. 

Lala salama. 

Comments

  1. Voi jessus mitkä maisemat, ihan sadunomaisia!!! Enkä varmasti ees pysty kuvittelemaan miltä paikan päällä näytti ja tuntui, UPEAA! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Marru - yritän laittaa muutaman lisää, ihan vaan jakaakseni ne ihanimmat hetket upeissa maisemissa:)

      Delete
  2. Joku ammattilainen näitä kuvia kyllä näppäilee...

    ReplyDelete
  3. Mieletöntä. Toivottavasti saan kokea tuon vielä jokin päivä. Lisäkuvia odotellessa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa laittaa listan to-do-jatkoksi ehdottomasti! ;)

      Delete
  4. Kiitos, lisää odotellen...

    ReplyDelete
  5. Miten tässä nyt sanoiksi pukisi nämä ajatukset ja ihmetykset...upeita kuvia upeista maisemista ja tunnelmista...miehelläni oli matkan jälkeen kännykkäkuvia Kilimanjarosta, joten kiitos näistä kuvista, hienoja!
    XX

    ReplyDelete
  6. Upeaa!
    Tuolla varmasti mittasuhteet loksahtavat paikoilleen. Tuo puu-kuva on ihan ykkönen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Loksahti sillä lailla, että ymmärsi miten valtavan pieniä me loppujen lopuksi ollaankaan!

      Delete
  7. Aivan ihanaa ;)
    Noi kuvat on kuin mun " sielunmaisemasta " Hah . En ole koskaan siellä käynyt mutta jotenkin nuo paikat ja tunnelmat on juuri ne joissa haluaisin olla ja jotka tuntuu tutulta.
    Olen seikkaillut siellä sun täällä ja ehkä vielä sekin päivä koittaa että seison tuossa vuoren kupeessa , hi
    Noi masaimiehet , äänet joita kuvailit ja kaikki , aaaah
    Noi värit . Niissä taiteilijan silmä lepää

    Mahtavaa , upeaa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja kuvathan kertoo vain murto-osan.. just ne äänet, tuoksut, tuulet ja helteet..

      Delete
  8. Kertakaikkisen ihania kuvia! Voi ihan kuvitella sen tunnelman, joka teillä oli safarilla!
    Tuo eka kuva on ihan huippu. Ja ihanan värikkäitä noi masaitten vaatteet. En ole noin läheltä Kilimanjaroa nähnyt, mutta mies on seikkaillut siellä suunnalla enemmän.
    Hassua muuten, mulla on melkein kaikki Afrikasta tuodut tekstiilit, taulut ja esineet komeroissa. En jotenkin osaa laittaa niitä Suomessa esille. Se värikkyys kuuluu Afrikkaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaiva toki esiin muutama väripläjäys, ihania piristyksiä:)

      Delete
  9. Aivan upeita kuvia ja tunnelmia!! *huokaus*

    ReplyDelete
  10. Nyt mää pyörryn tai oksennan kateudesta tai hajoitan jotain tai tai tai...Ikiaikainen unelmani, ja siinä se nyt törröttää sun kuvissas.
    En tiedä montako vuotta oon halunnut nähdä Kilimanjaron livenä, tulen vielä, ei se mihinkään katoa!

    Kiitos kiitos kiitos näistä, melkein perillä kuvien välityksellä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No, melkein perillä, ja tuuman verran lähempänä tänne tulemista;) Meidän Turun kerho lähti juuri hetki sitten kohti kotia, ja kyllä on taas ontto olo. Ontto olo.

      Delete
  11. Olen sanaton. Nämä pitäisivät tulla johonkin Afrikka kirjaan! Parempia kuin kenenkään muun!

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts