Viimeistä viedään

Näitä ei kai pitäisi edes sanoiksi pukea, mutta ollaan siis vihovimpalla safarilla  - tällä erää. 

Ja muksujen vakiorivi takapenkiltä kuuluu että itkeksä äiti taas?

Ollaan Ol Tukain safarilodgessa ihan Kilimanjaron juurella ja eletään kuin elokuvassa. On tämä maailma avara ja ihmeellinen, ja meidän kerho ottaa siitä irti nyt ihan kaiken. Tosin on pitänyt hiukan harjoitella tätä turistina olemista, sillä punaiset nahkasohvat, aromaterapiat ja butleri ei kuulu siis meidän normisafaritouhuun. Tai Papa Sumbunun tupsut seinillä;). Mutta kun tämä on se viimeinen, niin tehdään temput hiukan toisin. Voidaan ainakin sanoa, että tätäkin on kokeiltu. Kaikki tykkää, mutta kyllä totuuden nimissä se leirituli ja puskavessa taitaa olla enemmän sitä itseään ja meille sopivampaa.

Kaikkein olennaisin on kuitenkin kaukana savannilla ja joka reissun h-hetket vietetään ihan hiiskumatta ja mieluimmin vielä näkymättöminä. Niin tänäkin aamuna, kun tupsahtettiin keskelle gepardiperheen aamumetsästystä. Olla todistamassa emon ja poikueen hyökkäysstrategioita ja samalla tarkkailla sitä suunnatonta savannisolidaarisuutta kaikkien bambien keskuudessa, toisiaan varjellen ja varoitellen. Nöyräksi veti taas kerran.

Mutta nyt lorvitaan porukalla altaalla, sulatellaan lounasta, tilaillaan drinksuja ja lueskellaan trendejä.

Kohta päästään onneksi takaisin tosi touhuun ja edessä on koko loppupäivä savannilla. Laitettiin kuskille tilaus sisään: leijonaperhe ja leopardi.  Yhdessä tai erikseen.

No pressure, my dear Jaun;)