Iltavuoro



Viikko lähenee loppuaan ja deadlinet pakkaa päälle. Itsekullakin. Hiukan kyllä sydämen alta liippaa, kun junioreilla tuntuu olevan samansortin takarajoja kun meikäläisellä - itse olen paksua nahkaa ja stressinsietokykyä kasvatellut duunin puitteissa jo muutamat vuodet, mutta että se ruljanssi vie mennessään meidän pienimmätkin. Projektia projektin päälle, on se sitten koulu tai konttori. 

Otettiin Allun kanssa härkää sarvista, ja livahdettiin hienosäätämään produktioitamme studion puolelle. Viriteltiin tunnelmat, briiffattiin toisemme illan tavoitteista ja ryhdyttiin toimeen. Vaihdettiin ajatuksia, ideoita ja annettiin palaa. Pitää muuten sanoman - hiukan on äidin rinta rottingilla - että meidän ad hoc aivoriihen pienempi osapuoli hakkaisi muutaman seniorikolleegan ihan mennentullen ;)

Tukijoukot kyökin puolella siskon johdolla hoitivat osansa moitteettomasti, ja saatiin illan kyytipojaksi uunituoretta mutakakkua, taivaallista - tulipahan sokerin ja suklaan viikkokiintiöt täyteen samalla. 

Hommat saatiin pulkkaan, ja viikonloppu voi melkein alkaa. 

TGIF, just about. 

Comments

  1. Wau, mitä tiimityöskentelyä!
    Ja sait kaupan päälle vielä uusia, tuoreita ajatuksia ja idiksiä! Muista hehkuttaa kaikille idean "isää".
    Hyvää viikonlopun alkua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämän päivän nuoret ovat vaan jotenkin niin muka fiksuja - ja siis ei mitenkään vanhempien takia vaan ihan omin nokkinensa;) ja tälläset kimppasessiot ovat ihanaa laatuaikaa, win-win-win;) suloista perjantaita!

      Delete
  2. Replies
    1. Kiitos Kiitos. Ihanat viikonloput sinne aikavyöhykkeeseen myöskin;)

      Delete

Post a Comment

Popular Posts