Helpotuksen huokaus

Tiedätteko tunnelman kun on joku jumalattoman iso juttu on hoidettu alta pois? Sanotaan vaikka jonkinsortin kabaree, esitys tai muu soolo. On panostettu ja detskuja hiottu iltatolkulla, henkisesti valmistauduttu pitkään, stressattu ja hermoiltu, vuoden tärkein gig, yleisönä vip poikineen, harjoiteltu sanomaa ja äänenpainoja, sanakäänteitä ja argumentteja, puku prässättynä, tukka tupeerattuna, hulipunaa juuri sopivasti – ja olo kuin giljotiiniin menossa, kuitenkin innostuksen siivillä. Surrealismia. Valokeila on kuin huumetta. Siitä nauttii ja sitä kammoaa samaan aikaan. Meikäläinen ainakin. 

Ja kaiken huipuksi vielä maanantaiaamu, kylliksi haastetta ilman kommervenkkejäkin.

Meni miten meni, ohi on. Preppailuun tuhrattiin koko viikonloppu ja risat, mutta en kompastunut, en oksentanut. Sain taputukset ja taisin jopa vakuuttaa osan katsomosta. Ja nyt  olo on kevyt ja maailma on just about maailman paras. Itsekritiikki heiluttaa lippuaan, ja nolotukset koputtaa takaraivoa, but so what. Tehty mikä tehty. Ohi on.

Nyt voin taas palata arkeen, olla henkisesti läsnä kotona, tuijotella pilviä, hymyillä portinvartijoille, nauttia hyvistä yöunista - ja nipistää aikaa myös virtuaalimaailmaan. I am back.