TGI melkein F

Jos alkuviikosta kamppailtiin ikävän kanssa, loppuviikko on vierähtänyt kaaoksen kourissa. Siis totuushan on se, että vaikka on kauniit ruusut vaasissa ja valkoiset liinat pöydillä, niin arki voi olla yhtä sekamelskaa sillointällöin. Tai useinmiten, niinkuin meillä päin. Ei ne sotkut ole edes kirjoittamisen arvoisia, mutta jokainen tietää kun hommat tökkii ja kökkii. Siis ei todellakaan mitään vakavaa, vaan voipi olla että se ikävän alavire vain heijastelee lonkeroitaan moneen juttuun.

Mutta koko homma onneksi sai oikean perspektiivin tänään aamusta, kun kampesin itseäni auton ja keittiön väliä about kuusi kertaa – aina jotain unohtaen, sata minuuttia myöhässä, apinan pissat päässä (siis ihan totta), moisesta kurkkusuorana kirkuen. Ja ihan hiukan kiroillen. Auts. Elsa siinä tuijotteli sitä tohinaa tyynesti, marimekkopyjamassaan, nappasi kameran ja ilmoitti, että tästä saa vaikka kivan jutun sun blogiin, äiti. Voi rakas, miten repesin. Eli todiste on ohessa.  Sallikaa, koominen kooste. 

Mutta, jotta ei kuitenkaan unohdeta niitä kukkia ja kynttilöitä – niin tunnelma on nyt jo ihan toista. 13 tunnin duunipäivä takana, tunika kurtussa ja nuttura suhrussa, mutta olo oikea. Talo hiljainen, netti sylissä, rose kädessä. Huomenna on vapaapäivä, edessä pitkä viikonloppu, ja kaikki aivan ihanasti. Känkkäränkät on haudattu ja kuopattu, ja hyvät mielet on tässä ja edessä. Näin on päätetty. 

Enkä ota stressiä kaivertamattomista kurpitsoista. Edes. 

Love, Peace and Goodwill to everyone. Ja uusille lukijoille;)