Matkoilla, ei vastaanottoa

Perjantaiaamuna venyttelin vapaapäivän huumassa verkkareissa verannalla, kun mies ilmoitti, että pakkaa tyttö reppusi, tunnin päästä  karataan kahdestaan. Ja mehän ei yleensä. Ilman kummeja ja mummeja lähiteinoilla meidän tapana ei ole livahtaa reissuun  junioreitta – mutta nyt oli kuulemma kaikki järjestelyt loppuun asti  hiottuna, hoidot ja siskot buukattuna. Kaikki salaa ja selän takana, I hear.

Ajeltiin aamun tunnit ja päädyttiin keskelle paratiisia joen mutkassa. Pieni butiikkisafarileiri, vain muutamalle vierailijalle kerrallaan. Meillä ikoma olkikattoinen maja viidakossa, tassuamme terassilla, näkymät joelle, skumppa kylmässä, ja ihan vain me kaksi –paitsi kirahvikaverit kuikulemassa ikkunoista sisään;)

Voi miten me nautiskeltiin. Otettiin joka hetkestä vaarin, juteltiin koko elämä, ajeltiin savannilla, käveltiin savannilla (!! hiukan kauhusta kankeana kyllä, mutta onneksi oppaalla oli keppi;), saatiin tykytyksiä maisemista, syötiin itsemme pyörryksiin, välillä nipisteltiin-onko-totta, ja illalla majalle hiippaillessa melkein otettiin nokkakolarit leopardin kanssa. Ja totta kai joka toinen tovi funtsittiin lapsia ja vointeja – pikkupikku-ikävälläkin – niinpä, maailmalta tosissaan löytyy vielä kännykän kattamattomia laakson pohjia. 

Sain palan taivasta. 

Eikä tässä vielä kaikki;)