Born free
Kakkukierteessä kun ollaan, niin tänään oli sitten
Elsan nimppareiden vuoro. Pari päivää myöhässä kalenterin koordinaateista,
mutta tärinä ja tohina oli ihan aitoa. Ihanaa, miten satunnainen
kakku-limppari-tsydeemi saa lapset innostuksesta ihan pyörryksiin. Sama
kulmaleipomon suklaakakku, muumimukit ja kynttilänpuhallukset.
Elsa on meidän ikioma leijonanpentu, lainaksi annettu, lahjana vastaanotettu, vapaana syntynyt. Pienen pienenä ripakinttuna kotiin kannettu, suklaasilmä, syviä miettivä, maailmaa rakastava. Ilolintu, silmäterä, hyppyripeppu, kaikkien rakas.
Parempaa nimeä ei voisi tytölla olla. Elsa - born free. Oman lapsuuteni lempileffa, kenialainen legenda vapaudesta ja rakkaudesta, uskosta ja onnenkantamoisista. Tositarinoista kaunein - joka monen kumman mutkan kautta on lopulta nivoutunut omaan elooni; tänään Keniassa, omaa Elsaani liki pitäen. Tarinaa jatkaa matkaansa; tyttö on lukenut kirjan nurkat hiirenkorvalle jo monesti, ottanut kaimansa tarinan omakseen kuin muinoin äitinsä saman ikäisenä.
Kohtalon lapsi. Ja nyt kuiskataan taas iso kiitos.
Seuraavat nimpparit on sitten sunnuntaina;)
Kohtalon lapsi. Ja nyt kuiskataan taas iso kiitos.
Seuraavat nimpparit on sitten sunnuntaina;)
Ensinnäkin tosi ihanat kuvat ja toiseksi... sait tälle "herkkikselle" vedet silmiin, todella kauniisti kirjoitit omasta Elsastasi <3 Myöhästyneet nimpparionnittelut!
ReplyDeleteKaunein kiitos. xxx
DeleteTäällä on kyllä niin ihania kuvia.
ReplyDeleteVoih, helpot kohteet ja kiva kamera, siinä se;)
Delete♥
ReplyDeletexxx
DeleteSniif mikä tarina!
ReplyDeleteSöpö päivänsankari ja tuo hyppyripeppu on niin kuvaava :-) tummaihoisilla on varmasti geeneissä hyvän pepun ainekset! Samoin kuin kaunis suu sekä hyvät hampaat!
Onnea päivänsankarille!
Onnitukset menivät hyvin perille, ja tyttö kehrää. Kiitos taas! x
DeleteRakkaus tuikkii Elsan silmistä - saatu ja sydämestä lähtevä. Teillä on tuossa(kin) tytössä mittaamaton aarre.
ReplyDeleteSiunausta hänen elämäänsä.
Aarre, kyllä. Ja kiitos kauniista sanoista ja ihanaa loppuviikkoa! x
DeleteKylläpä osasit pistää sanoja hienoon riviin! Halaus Elsalle, ruusujen veroinen nuppunen ;)
ReplyDeleteMeidän nuppu. Varsinainen sulosiipi, niinkuin ne muutkin nakerot;) x
DeleteOi miten kaunista. Hän sai maailman ihanimman perheen. Onnentyttö!
ReplyDeleteOI MITEN KAUNIISTI KIRJOITIT, TULI MIELEENI YKSI TOINEN TARINA TÄÄLLÄ MEILLÄPÄIN...ONNEA SINNE... (kuvat ovat niin fantastisia)
ReplyDeleteXX Päivi