Minitrip

Tässä on oltu viikonloppu reissussa, ja kyllä oli olo nöyrä kun pääsin takaisin linjoille: voi mikä ilo kaikista lukemattomista piipahduksista ja kommenteista edelliseen postaukseen. Melkein tässä sanattomana. Pistetään hyvä kiertämään. More to follow. Asante sana, tonni kiitoksia! 


Viikonloppu vierähti kierrellen kyliä ja kunnaita. Otettiin auto alle ja lähdettiin nuuskimaan savanneja, vihdoinkin! Ei mitään kamalan kummallista, suunnattiin viirun verran pohjoiseen -   pikkukylään, josta oli vuokrattu mökki järven rannalta. Mökin kylkiäisinä tulivat iltaisin nurmella märehtivät virtahevot ja päivisin samalla pihalla pyörivät seeprat ja kirahvit. 

Yleensä tykkään muutamasta millistä terästä tai jonkin sortin lujamateriaalia itseni ja villin luonnon välillä, mutta saatiin verbaalit varmistukset paikallisilta, että ei huolta. Tosin unohtivat kertoa, että samalla  järven penkalla asustelee helposti hermostuva porukka puhveleita;) Nähtiin kaukaa ja kierrettiin vieläkin kauempaa. Pyörittiin myös paikallisissa pikkukylissä, joka on seikkailu sinänsä. Värejä, melua, musiikkia ja meininkiä - ihan just niin kuin kuvittelisi afrikkalaisen vistan parhaimmillaan. 

Ja mikä parasta - tenavat kehräsivät koko viikonlopun, nauttivat niin silmin nähden joka hetkestä. No kukapa ei. Meikäläinen versio mökkiviikonlopusta, ei yhtään hullumpi. 

Oikein ihanaa uutta viikkoa kaikille. Ja muuten - viikonloppuna meni sadan lukijan rajapyykkikin rikki. Aivan ollaan siitäkin ällikällä. Isot kivat ja kiitos!

Comments

  1. Aah, mitä kuvia jälleen! Onko järvi Nakuru-, Naivasha, Victoria vai mikä?
    Pienetkin safarit on loistojuttuja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan oltiin tuossa lähimetikössä, siis Naivashan rannoilla... niinpä, pienetkin reissut saa mielen taas oikeaas asentoon;)

      Delete
  2. Aivan upeita kuvia! Meidän lasten haave on päästä joskus safarille (ja kiivetä oikealle, isolle vuorelle) - toivottavasti joskus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä niin kannattaa harkita - meillä käy ihan hurjasti tuttuja sillä ensimmäisellä haavesafarilla, ja kaikki ovat olleet aivan haltioissaan.. pistäkääs reissu mietintään;)

      Delete
  3. Ihana päästä pikku seikkailuunne mukaan näiden kuvien myötä :))

    ReplyDelete
  4. Ihanuutta!
    Hauska tuo vaaleanpunainen + vihreä shop ;-D
    Olen muuten monessa kuvassa huomannut, että sinulla on aina huivi, tekee jotenkin niin viimeistellyn näköiseksi ja fiiniksi, vaikka sitten onkin savannilla seeprojen keskellä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne värit, ne värit - täällä ihan valtoimenaan ja niin upeina Afrikan ihmeellisen valon alla. Toi huivi-juttu on piintynyt tapa, mutta ihan hyöty juttu myöskin.. pääsee alle piiloon aurinkoa ja joskus kiva olla ihan hiukan piilossakin;)

      Delete
  5. Mahottoman ihania kuvia, melkein kateellisena lueskelen "mökkimatkaa" kun itse hilpasen tuohon keskellä-kaupunkia-mökkiin :D
    Ei vaan, mielelläni hilpasen!

    Mutta safaria vajaa olen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Safarivaje on helppo hoitaa alta pois;) Tiedän ratkaisun...

      Delete
  6. Jostain kautta päädyin tänne ihanaan ja mielenkiintoiseen blogiisi. Tykkään tosi paljon ja jäänkin seuraamaan blogiasi:)
    Mukavaa maaliskuun jatkoa täältä Keski-Suomesta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiva kun löysit, ja ihanaa kun jätit viestin. Tervetuloa roppakaupalla!

      Delete
  7. Vähän oli erillainen mökkiloma, mitä täällä vietettään...:)
    KAuniita kuvia.

    ReplyDelete
  8. Täällä tuskin osaisi ottaa mökillä noin lunkisti, jos pihalla pyörähtelisi esimerkiksi susia tai karhuja..

    Kerrassaan ihania kuvia niinkuin aina :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen aikomoinen nössö mitä tulee näihin kävelyhommiin savannilla... ei kai sitä nyt seeproja pelätä kannata, mutta hermona siitä huolimatta. Eli se siitä lungista;)

      Delete
  9. Voi ihanuus näitä sun kuvia <3, ne on niin upeita ja eläviä.
    Miten mä saan mieheni pään käännettyä, että vielä joskus lähdettäis sinne päin maailmaa safarille?!
    T.Kirsi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Väsytystekniikka on yleensä aika hyvä. Muksutkin kun jankuttaa ja jankuttaa samaa asiaa, niin loppujen lopuksi annan periksi;) Tietty kaikka hyviä praktiikkoja vastaan. Huoh. Siis ryhdy samaan ja saas nähdä vaikka safarille pääsisit.. mukavaa pääsiäistä!

      Delete
  10. Upeita kuvia ja tunnelmia. Täällä 'mökkikautta' vasta odotellaan;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se mökkikausi sieltä tulee.. tosin itse tykkään mökkihommista ehkä kaikkein eniten syksyn myrskyissä, kun en ole mikään helletyyppi siis yhtään! Ja täällä ollaan auringon alla aamusta iltaan, heh;)

      Delete
  11. Olen löytänyt tänne ystäväni kautta.
    Iloitsen näistä tunnelmista ja väreistä.
    Suomessa aurinko lämmitti nyt toista päivää,
    juuri sen verran, että piha hieman sulaa etelän puoleiselta seinustalta.
    Toivo viriää täällä, keväästä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pioni on mun niin ehdoton lemppari! Kiitos kun piipahdit, ja niin kiva kun tykkäsit!

      Delete
  12. Aika mahtava mökkiviikonloppu täältä hankien keskeltä katsoen. En yhtään ihmettele, että lapset olivat innoissaan, tuohan kuulostaa ihan unelmien seikkailulta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja arvaas vaan miten kivaa kimppa-aikaa, kun ei ole pleikkareita, läppäreitä, puhelimia tai muita kommervenkkejä käsillä.. just priceless!

      Delete
  13. Mikä ihana blogi täältä löytyikään, palaan uudestaan! Mikä mökkiviikonloppu ja upeita kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Elisabeth - voih, kiva kun löysit. Pääsiäisreissun jälkeen alan palautua näihin virtuaalihommiin ja lähteä vastavierailuille tutustumaan uusiin blogituttavuuksiin. Siis tulossa ollaan. Mukavaa pääsiäistä!

      Delete
  14. Oh the first couple of pictures remind me of the film out of Africa. Loving the bright colours.

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts