Avokonttori

Takana täysi duunipäivä. Pistettiin byroo pystyyn pihalle ja siihen rinnalle työpaikkaruokalakin vielä. Ja bonuksena kuopus oppi kutomaan. 

Olen tässä viime viikkoina ja kuukausina pyörinyt monenmoisissa pikkutyöpajoissa ja slummiverstaissa, istunut ja turissut kutojien, punojien, seppien ja kaikenmaailman taitureiden kanssa. Olen kahlannut mudassa ja eksynyt kujille, kantanut kotiin prototyyppejä ja mallikappaleita, muokannut uusia, repinyt hiuksia, hihkunut innosta, itkenyt ilosta, heittelyt pyyhkeitä kehiin, ja ennenkaikkea miettinyt päätäni puhki. 

Olen yrittänyt hahmotella haavettani, tai hulluuttani. Olen ihan tosissani loihtimassa sellaista unelmabrändiä, jossa täkäläinen artisaanitaito ja tekemisenilo sointuisi pohjoisen kauneudennälkään ja värimaailmaan. Totaalinen lausehirviö, mutta olematon business-minäni on vakuuttunut konseptin sukseesta. Tai lieneekö intohimo. Ei tässä mitään miljoonia mietitä, vaan ennenkaikkea ajatuksena on rakennella siltoja Nairobin slummien ja Turun torien välille, tehdä reiluakin reilumpaa kauppaa, antaa takakujien taiteilijoille ja unohdetuille sankarittarille mahdollisuus elantoon ja samalla laittaa tätä läkähdyttävää kauneutta jakoon. 

Saas nähdä tuleeko tästä mitään, mutta hauskaa on ollut. 

Matka jatkuu, nyt tosin oman pedin kautta - huomenna kun on siis ihan virallinen työpäivä. 

Gnite. Oman kullan kuvia.