Takapenkkiläiset
Mitä kaikkea voikaan tapahtua kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Oih, lottovoitto tai mannekiinipesti. Mutta mitä saakaan, kun mielessä kytee jatkuva ajatus siitä, että on aina vaan väärässä paikassa väärään aikaan? Puuduttavan koti-ikävän. Tiedän, tiedän, täällä on ainainen aurinko ja aamukaste, on norsut ja nektariinit, mutta se omiensa ikävä katsoo aina aikaa ja paikkaa. Ja kun on sieltä poissa, niin on sieltä poissa. Näistä ikävistäni, valinnoistani ja välimatkoista olen täällä ennenkin vinkunut, kuten taas tässä ja tänään.
Joskus se koti-ikävä vaan kouraisee niin syvältä, ettei voi muuta parahtaa, täälläkin. Anteeksi.
Viikonloppu meni hipsutellen villasukissa, sandaaleissa, ajatuksissa. Puhuttiin paljon ja
pitkään kotiin asti, on istuttu, mietitty. Nyt jos koskaan pitäisi olla kotona
Turussa. Mutta ei, taas kerran kohdalle osui se sivustakatsojan paikka. Tai ei edes sivustakatsojan, vaan sivustaeläjän, sivustakuuntelijan, sivustatekstaajan.
Sivustaskypettäjä. Se sellainen takapenkkiläinen, joka ei pääse mukaan niihin sukuhetkiin, joita ei yksinkertaisesti kykene virtuaalisesti kuittaamaan.
Paitsi kun on pakko ja kaukana. Ei olla oltu jakamassa suurimpia iloja ja häätansseja,
mutta ei olla myöskään mukana hädässä tai surussa. Paitsio. Kaikesta huolimatta - tämän hetken mieli on siellä silittämässä sitä tarvitsevaa, halaamassa sitä kaipaavaa, yrittämässä varmistaa, ettei värisevää sielua tallata.
Une petite finale: tälle kalvavalle kaipuulle ollaan vihdoinkin antamassa luovutusvoittoa.
Ja sehän tietää pelkkää hyvää, right? Think about that.
Voi teitä ressuja!
ReplyDeleteOnhan kuitenkin edes pieni hyvä, että saa olla asioissa mukana, vaikka takapenkillä.
Ja keskittyä siihen positiiviseen osioon :-)
Onneksi perusvireenä positiivisuus. Mutta suurelle surullehan ei voi mitään. Ei yhtään mitään. Kiitos kommentista ja terveisiä sinne talveen!
DeleteVoi Jaana, kiitos kauniista sanoist... Tuskaisen viikonlopun jälkeen paistoi tammikuinen aurinko... "Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli.Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. Mutt' sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän" (A.Sirkesalo) S&F
ReplyDeleteOn vaan niin käsittämätöntä. Ja mukana tietysti se ikuisuuskysymys, että miksi näin. Rutistuksia.
DeleteOnneksi meitä koti-ikävän ja ajoittaisen huolen kourissa olevia on täällä blogimaailmassa monta, jaamme tunteesi ja tiedämme exactly how you feel. Kun se iskee siihen ei auringot auta ei, eikä mikään muukaan, mutta se mikä lohduttaa on, että tunne välillä edes vähän helpottaa. Virtuaalihalauksia Provencesta!
ReplyDeleteKiitokset Madame, meillä ulkosuomalaisilla on onneksi roppakaupalla solidaarisuutta, jota saa ja pitää laittaa jakoon - sillä se tepsii!
DeleteAjattele...nyt on sentään skypet, meset, facet, blogit, puhelimista nyt puhumattakaan - ja jopa inhimillisillä kustannuksilla.
ReplyDeleteEi siitä kauan taaksepäin tarvitse mennä kun ikävään auttoi jumalattoman hintainen puhelu, tilattu sellainen, yhteyden sai jos sai, silloin kun sai.
Ja isommat tunteet pistettiin paperille, ohuelle sellaiselle, taiteltiin ja pistettiin kuoreen. Lentopostisellaisee. Päälle Par avion.
On tämä maailma muuttunut. Ja ikävä ihan sama.
Voi Pepi, miten ihana viesti - ja niin prikulleen totta. Maailmahan on pienentynyt melkein taskuunmahtuvaksi, mutta tunteiden palo pysyy samana, niin ilossa kuin surussakin. Onneksi.
DeleteElämä on surun alhoja ja ilon huippuja... vuorotellen. Ketään unohtamatta. Positiivisia ajatuksia sinne kauas.
ReplyDeleteSitähän se on. Ja hyvä niin. Kiitos viestistä, kiitos ajatuksista.
DeleteMinä kaipaan jonnekin, vaikka kotona olenkin :) Kiittämätön levoton sieluni. Voi hyvin <3
ReplyDeleteIhmisen mieli on juuri sitä. On ikävä sinne jonnekin, ja mieli halajaa sitä jotakin. Koti-ikävä tai kaukokaipuu, vahvoja oloja molemmat. Isot terkut!
DeleteTiedän just miltä susta tuntuu. Onneksi se ikävä kuitenkin helpottaa. Näitä päiviä tulee aina välillä, Ei sille mitään voi.
ReplyDeleteTätähän se on, kun on kaukana poissa. Nyt toivotaan aurinkopäiviä.
Delete♥ sanaton ikävä ♥
ReplyDeleteNiin on. Kiitos.
DeleteKyynel vierähtää poskelleni. Tiedän mistä tuskasta ja surusta puhut :-(
ReplyDeleteVoimia, voimia, en voi muuta toivottaa...
Ei oikein jaksa edes ymmärtää. Ja ajatukset on tietysti siellä suunnassa missä surun tuska on suurin. Kiitos viestistä.
DeleteYmmarran justiinsa mista puhut. Valilla se tunne on taysin taka-alalla, valilla taas niin pinnalla, etta ei oikein tieda, miten pain olis. Osanottokin lienee tahan kohtaa paikallaan?
ReplyDeleteMutta hei - mua jai kutkuttamaan toi viimeinen kappale. Kerro lisaa...
Nappasit siis vikalauseen, ja ihan oikein teit. Hhhmmmm, perästä kuuluu;)
DeleteHalauksia <3
ReplyDeleteKiitos Mari. x
DeleteTervetuloa Suomeen- ennenpitkää.
ReplyDeletePepi sanoi hyvin, että ikävä on sama.
Ja hirmuisen painava säkki kannettavaksi, kun korvaamattomia ihmisiä on liian monta liian kaukana.
Sisulla pärjätään, ja pidetään haaveet yllä. Sitähän se elo on;)
DeletePaljon, paljon voimia! Kaikkeen!
ReplyDeletePerille tuli toivotukset, ja suuren suuret kiitokset!
DeleteJaksamista ja halauksia <3
ReplyDeleteKirsi
Kiitos, ja isommat paluupostina!
DeleteVoi muruseni, halauksia ja voimia ♥ Mirjolta
ReplyDeleteKiitos Mirjo - ei sitä oikein ymmärrä vielä. Ajatukset tietenkin siellä lähimpien luona. Huoh.
DeleteVoimia ja jaksamista teille!
ReplyDeleteVähän voin aavistella tuntoja, kun meilläkin suurin osa perheestä asuu niin kaukana. Niissä iloissa ja suruissa viiden tunnin lentomatka on liikaa.
Vaikka se maailmaa kutistuu silmissä, niin ei se paljon lohduta, kun tahtoisi oikeasti olla jakamassa ja läsnä. Kiitos viestistä ja loppuviikkoon terveisiä!
Delete