Conditori Royale

Arki tuli takavasemmalta ja safarimagiat hävisivät kuin tuhka tuuleen. Normi is back.

Puolikkaat viikot vuodenalkuun on armollisia, onneksi. Niissä ehtii uudelleenharjoitella byroon etiketit, hangata kivettyneen kahvikupin puhtaaksi toimiston vessassa, laatia listat ja viimeistellä tulevan vuoden fiksut päätökset. Ja sitäpaitsi, puolityhjä kotitalo on oiva mahdollisuus mullistaa rutiinit ja ruokalistat, ja toimeenpanna hyvät lupaukset. Tänään. Nyt.

Omissa liturgioissani ei ole mitään yllätyksiä. Aloitetaan tipattomalla tietenkin, siihen samaan syssyyn karppauksen koko skaala, paleosta viis-kautta-kakkoseen, kahvakuulalla. Sain vielä buukattua juurihoidonkin päivän päätteeksi, joten näillä eväillä ollaan helmikuun lopussa hoikkia, heleäihoisia ja hyvähampaisia. Ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Nyt tai ei koskaan.

But. Olin unohtanut toimettomat tyttölapseni ja Allun. Koulut alkaa vasta ensi viikolla. Tulin kotiin illansuussa ja lämmin suklaa tuli vastaan jo portilla. Olivat ihanat ottaneet haltuunsa keittiön ja pistäneet kakkukisat pystyyn. Sisko vetoapuna. Ja samalla päättäneet, että dinnerin sijaan syödään ihan vaan pelkkiä kakkuja ja karamelliomppuja. Eikä mitä tahansa kakkuja – oli mutakakkua mansikoilla, inkiväärikakkua kukkakoristein ja kahvikakkua sokerikräämillä ja jätskillä. Ja makutuomariksi oli nimetty äiti. Say no more.

Mutakakku toi voiton kotiin, toinen sija jaettuna loppukakkujen kesken. Kunniamaininta niille siirappiompuille. 

Kaikki meni. Melkein kakku per kärsä. Not bad;). Maailman paras lupausfiasko. 

Onneksi on uusi huominen ja kahvakuula. 

Jaana