Monday, 4 March 2013

Vedeneläjät


Toinen suloinen puoli tätä kotoilua on se, että hoksaa miten huikeasti tämä klubi kuluttaa: ruokaa siis. Jollakulla on koko ajan nälkä. Ja mitä enemmän tenavat uivat, saunovat ja ovat välillä nurinniskoin trampoliinilla, niin sitä suurempi ja jatkuvampi on nälkä. Meidän keittiöenkelit Eunice ja Catherine - kodinhoitaja ja kokki siis - ovat myöskin menneet matkoihinsa pariksi päiväksi hoitamaan omat vaalivelvollisuutensa, niin tässähän olisi äidillä periaatteessa tuplavuoro keittön puolella. 

Vaikka keittiössä on yleensä kivaa, niin nyt on otettu optio noutoruokaan. Kaikkea saa, kun tilaa tai noutaa;). Lauantaina oli  KFC:n kanat, eilen toisen ääripään herkut, kevyttä ja kivaa: sushia. Pistettiin sushi-baari pystyyn takapihalle, ja päädyttiin notkumaan siinä koko ilta. Turistiin niitä näitä, kuunneltiin uutisia, ilotulituksia (???), lepakoita ja kesäyötä. Pulahdettiin välillä uimaan, ja sitten taas sushia.

Tänään ollaankin sitten seurattu vaaliuutisia jo aikaisesta aamusta. Ryhdyn kohta hermostuksiltani vaivaamaan sitä eilistä ruistaikinaa. Hyvin on pytty kuplinut eilisestä asti, joten jotain tuloksia voidaan tältä päivältä joka tapauksessa odottaa - joko uusi presidentti tai ainakin pellillinen limppuja.

Nyt ylös, ulos ja toimeen. Mukavat maanantait. 



10 comments:

  1. Ihania ja lämmintunnelmallisia kuvia!
    Täällä oli aamulla 18.9 astetta PAKKASTA...hrrr...
    Mukavaa lomanjatkoa ja onnistuneita ruislimppuja...:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Miten ne pakkaset voivatkaan jatkua melkein ikuisesti? Nyt saisi to aurinko alkaa sulattamaan kinoksia, jooko? Ja ruislimpuista tuli ihan melkein täydellisiä;)

      Delete
  2. Heissan heissan! Täällä on teidän vaalien uutisointi aika niukalla, aamu tv kertoi että kuolleita on. Pitäkää itsenne turvassa ja portit visusti kiinni. Täältä isoisoiso hali ja peukkuja vaalitulokselle.

    Ihanaa että lapsilla on perusturvallisuus kunnossa ja uimaleikit päällimmäisinä, ei ole heidän asiansa murehtia vielä mokomia aikuisten juttuja jos ei oo pakko...

    Täällä on tosiaan ihan p****n kylmää, aamulla -16c ja lunta tulee taas taivaan täydeltä. Olis se voinut jo muuttua Vespa-keleiksi!

    ...murheensa jokaisella :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö sillä vespalla voisi ajella vaikka sellainen pelastuspuku päällä, kelillä kuin kelillä? Ja oot ihan oikeasti, kokeillaan visusti pitää suurimmat vaalimölinät masuissamme ja antaa muksujen viettää lomaa... halit!

      Delete
  3. Niin kauniita ja tunnelmallisia kuvia sinulla taas, kuten aina! Täällä Barcelonassa ei taida niin lämmintä vielä olla kuin teillä siellä, mutta ei sentään onneksi pakkasia, kääkkis. Mukavaa loppuviikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Viikonloppu meni mukavasti, ja voikun menisi tämä viikkokin - kääkkis;) Kiva kun jätit kommentit, isot terkut viikkoon!

      Delete
  4. -20 aamulla, auton ovi ei suostunut menemään kiinni, joten ajelin sitten duuniin tinen käsi ovenkahvalla ja toinen ratissa, mutkat tuotti haastetta ja vaihtaminen.... pikkaiwsn eri murheet siis täällä.
    Nyt lunta pyryttänyt niin pitkään, että lähden lumitöihin, menkää te pulikoimaan :-)
    Olkaahan varovaisia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis nyt sait kikatukset aikaan täällä päässä. Siis on se pakkanen aika hemmetillistä jos autot ovet jäätyy auki!;) Tsempit, ja hei - lumityöthän on ihanaa hyötyliikuntaa;)

      Delete
  5. Hei! Löysin blogisi ehkä 2 viikkoa sitten. Olin lukevinani jostain, että teet maailmanparannushommia työksesi. Nyt blogisi ansiosta, katselen uutsista ihan eri intensiteetillä Kenian vaaleja. Globaali tietoisuus lisääntyy ainakin minun kohdallani blogisi ansiosta! Uskon, että monen muunkin kohdalla näin on käynyt.

    Ihanat kuvat ja tunnelmat aina.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vitsi kun tuli hyvä mieli sun kommentista.. vaikka tämä blogihommat on tälläistä kevytmielistä;) puuhaa, niin on kiva jos pystyy sujauttamaan mukaan jotain miettimisenkin arvoista - varsinkin kun Kenia on niin huikean ihana maa, jolle aina vaan toivoisi sitä kaikkein parasta. Nyt kaikki sormet pystyyn hyvien vaalien puolesta.. jännä viikko meneillään. Morot! Ja totta kai tervetuloa blogin ääreen!

      Delete