Marin Salonki




Marin salonkiin tulee vesi, menee vesi, and useimmiten siellä on myös sähköt, radiolle. Asiakkaat saavat teetä ja pullaa, kananmunia ja kaalinpäitä, ja voivat ostaa muovikenkiä. Mari on paikan madam, ja apulaisia on monta. Aika pitää tilata etukäteen, säävarauksella. Sateella asiakkaita mahtuu vain yksi, kauniina päivänä monta taivaan alle. Sessio kestää muutaman tunnin, monesti venahtaa kahdellekin päivälle jos on oikein mutkikas frisööri tilauksessa.  Torkut voi muovituolissa ottaa. Salongin välineistä tärkeimmät ovat näppärät sormet, kampa, neula ja lanka. Jatkopalat letitetään ja lisukkeet ommellaan kiinni. Ennen uusia pitää kuitenkin purkaa ne edelliset neulokset alta pois.

Tunnelma on miljoonan arvoinen. Rytmit raikaa, teetä kuluu, sormet vilistävät silmissä ja pikkulettejä syntyy suhinalla. Kanat juoksevat jaloissa, pöksyttömät muksut perässä. Nailoniset tukkatupsut heiluvat tuulessa seipäiden päissä, ja malleja rajattomasti. Värit rajoittuvat tummanpuhuviin. 

Elsalla ovat sävelet aina selvät. Pitkä, suora, musta sen olla pitää, niin että saa ponnarille. Paljon pieniä lettejä vierivieressä. Päänahka on pinkeänä ensimmäiset pari päivää, kosketusarka melkein. 

Mutta kaunis tuli taas. Oikein nätti. Ja niin tytön oman oloinen;)

Comments

  1. Joskus on hyötyä siitä, että on vain pari hiusta ristissä, hentoa ja suoraa :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuule, ihan totta! Täkäläisen tukan tupeeraus on täyspäiväistä puuhaa;)

      Delete
  2. Voih ! Miten ihana frisyyri ! Taitaa tää viljava vaalea tosiaan olla vähän helpompi selvitettävä, mutta joskus tekis mieli vetää oikein kunnon Bo Derek (jos muistat?) !

    ReplyDelete
  3. Kuulostaa hauskalta! Minäkin olin eräällä lomamatkalla vastaavassa salongissa. Suomalaisen kuontalon letittäminen vei kolmelta naiselta 6 tuntia, ja todellakin oli kosketusarka seuraavat pari päivää... kiristi niin paljon, että teki mieli repiä letit auki heti! Mutta seuraavat kolme kuukautta näytti todella hienolta, kuten näyttää tämäkin kampaus!

    ReplyDelete
  4. Näytin kuvat kampaajaopiskelijatyttärelleni. Hyvin taas välittyi tunnelmat, tuoksut ja äänet kuvistasi.

    ReplyDelete
  5. Oi ihanaa ja niin luonnollista niinkuin pitäisi olla! Voin kuvitella että sattuu, ehkä Mari ja ahkera assistentti ovat vähän "kovakouraisia"...

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts