H'moon edition 2


Ja tätä on odotettu, kyllä, kolmetoista kokonaista vuotta. Kimpsut ja kampsut on kohta taksin takakontissa, liput taskussa, kortit kiillotettuna ja suuntana terminaali kaksi. On kaivettu kaikki villat, karvat ja pitkät lahkeet esiin. Vain me kaksi, matkalla maailmalle, samalla kun muksut jäävät päiväntasaajalle. Huh. 

Ensimmäistä kertaa ikinä ollaan molemmat pois näistä maisemista yhtä aikaa.  Mutta tilanteen sanelema juttu, katsokaas kun ei ole mummeja tai kummeja mailla, halmeilla tai mantereella, niin siinäpä ovat olleet vanhempien kahdenkeskiset matkat minimissään. Eipä tosin olla moisesta moksistaan.  Täältä kun lähtee suuntaan kuin suuntaan, niin aina on pitkä matka. Nyt kuitenkin tilattiin pappa Turusta paikalle ja saadaan livahtaa muualle ihan rauhallisin mielin. Ruokalistat on tehty, keittiön kaapit sullottu pullolleen ja junioreiden käyttäytymisohjeet kerrattu monesti. Hiukan riipaisi jo cold turkey kun tuijottelin noita ihania ipanoita aamukahvin ohessa, mutta hei - neljä päivää ja risat, vain:)

Ja entäs me? Reissun tarkoitus oli lähteä haistelemaan urbaaneja kevättuulia ja näkemään narsissin nuppuja. Taitaapi olla kuitenkin vastassa märkää lunta naamaan vaakasuoraan ja  vuosisadan kamalin keli. Heh. Seuraavaksi edessä sulloutumisyritys jetin takapenkille, yhdeksän tuntia yhteen suuntaan. 

Ei haittaa, meidän agendana onkin ensin venytellä ja sitten kohdata ne tuulet ja tuiskut, kulkea katuja käsikynkässä, katsella kaupunkia käsikynkässä, tuijotella toisiamme, jutella olevasta ja tulevasta, teatteria, stand-uppia, gourmeeta ja ihan hiukan kauppoja kenties;).

Linjat sulkeutuvat nyt muutamaksi päiväksi. Läppäri ei pääse mukaan matkalle.

Suloista pääsiäistä kaikille.

London is calling, whatever the weather.

Comments

  1. ♥Oikein ihanaa matkaa teille.♥
    Pappa pärjää varmasti hyvin mukeloiden kanssa...:)
    Mukavaa pääsiäistä niin heille, kuin teille...:)

    ReplyDelete
  2. Ihanaa Lontoota - se on aina ihana, säästä viis! Uskon, että papalla ja lapsillakin on ikimuistoinen pääsiäinen. Halaus!

    ReplyDelete
  3. Nauttikaahan toisistanne! Kyllä lapsukaiset pärjäävät.
    Hyvää pääsiäistä! (meinasin laittaa, että munarikasta, mutta en sitten laittanut, siveellinen kun olen;-D)

    ReplyDelete
  4. Oikein ihanaa matkaa ja
    hyvää pääsiäistä!

    ReplyDelete
  5. Ihanaa matkaa! Nauttikaa :-)

    ReplyDelete
  6. Ihanaa, että pääsette. Meilläkin meni esikoisen jälkeen reilu kymmenen vuotta ennenkuin päästiin kaksin matkaan. Olihan se aika luksusta, kun sai huolehtia vain itsestään ja keskittyä vain toiseen. Toivottavasti Lontoo pitää teitä hyvänä!

    ReplyDelete
  7. Oikeen hyvää matkaa Lontooseen itse olin siellä 3 viikkoa sitten ja kaupunki näytti paremman puolensa meille aurinko paistoi, toivottavasti paistetta teillekin !!

    ReplyDelete
  8. Huikeaa matkaa teille kahdelle...
    edellisen päivityksesi värit ja tunnelmat salpasivat hengityksen...siis hyvällä tavalla. :-))
    XX

    ReplyDelete
  9. Voi onnelliset, nauttikaa te! Varmasti Pappa pärjää siellä teidän murujen kanssa! Terveiset koko perheelle ja papalle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Terveisin siis Fredin poppoo

      Delete
  10. Ihanaa matkaa - ja lemmen leiskuntaa. Kyllä ne muksut siellä pärjäävät, kun on huippuhoitajakin! Nauttikaa te vain matkasta ja toisistanne♥

    ReplyDelete
  11. Kuulostaa ihanalta! Niin haasteellista kuin lähteminen ja järjestelyt joskus onkin, kahdenkeskinen irtiotto on kyllä sen arvoinen... romanttista matkaa teille <3
    Ja niin ihanat "mökkiviikonlopun" kuvat ja tunnelmat ed. postauksessa!

    ReplyDelete
  12. Onnistunutta Lontoon matkaa ja hyvää pääsiäisen aikaa!

    ReplyDelete
  13. Voih, luksusta... nauttikaa toisistanne ja Lontoosta keleistä välittämättä ! Halit, Mirjo

    ReplyDelete
  14. OI nauttikaa:) Tutulta kuulostaa toi, että pitkä matka on minne vain eikä mummoja ja kummeja ole mailla halmeilla. Vaikka ei sen kauempana kuin Pohjois-Norjassa asutakaan. Ei olla oltu missään piiiitkään aikaan kahdestaan. Josko sitten kun Suomeen muutetaan:)

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts