Ei sanoja

Kamera on kaapissa, keittiössä ei porise kattilat, ei ole kakunalkuja uunissa tai kauniita kukkia pöydillä. 

Kannettiin telkkari olkkariin, katsotaan ja istutaan hiljaa. Puhelimet soi ja piippaa viimeisimpiä uutisia tutuilta ja muilta, netistä tulee tilannetiedotteita, lähetystöt laskivat omansa. Meillä on kaikki hyvin, läheisimmillä on kaikki hyvin,  mutta tuttuja oli – ja on edelleen –  siellä. Yksi ristitulituksesta selviytynyt tuotiin meille ensiapuun: sairaalat käännyttivä kaikki jaloillaan pysyvät. Nyt pidetään huolta yhden haavoista ja monen mielestä, samalla kun omaa ääntä ei kunnolla kuule helikoptereiden melulta.

Lapset ovat kummissaan ehkä enemmän kuin huolissaan. Telkkarissa näkyy luokkakavereita paossa, kuulemma jotakuta ammuttukin. Suurta tietämättömyyttä. Suurta surua. Tällä kertaa ei kotona sensuroida mitään tai yhtään uutista. Tämä koskettaa meitä jokaista, syvältä ja lujaa.  

Ja kyllä laittaa myös kiukuksi. Miksi? Meidän hyvä Kenia, meidän ihana, lainattu ja valittu kotimaa. Paikka, jossa sydämellisyys on kansallishyve, ystävällisyys on jokaisen valttikortti, ja paikan kauneus on maailman seitsemäs ihme. Kenia ei ole villi länsi ja sotatanner. Meillä arki on hyvää, tavallista ja turvallista - ei ehkä kuin Turussa, mutta maalaisjärjen puitteissa. Me tehdään, mennään ja häärätään ihan kuin jokainen tallaaja. 

Ei me kurkita olkamme yli kauppareissulla tai pohdita varauloskäytäviä leffareissulla. Ei tarvitse. Nauru on herkässä, auringossa on helppo hymyillä. Kehitysmaan kompuroinnit ohitetaan olankohautuksella - sähkökatkos, so what; vedet poikki, no worries. 

Kenia on ollut meille hyvä, tavattoman hyvä. 

Eikä Al-Shabaab ole meidän normihäirikkö. Terrorismi on se kutsumaton vieras, joka tänä päivänä voi tulla ja tupsahtaa kenen tahansa kekkereihin, missä tahansa. Meidän maailma on pieni, ja myös paha pääsee pitkälle. Näin on nähty Utoyan saaressa, Batmanin ensi-illassa ja liian monessa kouludraamassa, kaukana ja lähellä. Tällä kertaa se paha pääsi tänne. 

Tästäkin selvitään ja Kenia on taas pian jaloillaan, ihan varmasti - mutta millä hinnalla? Vaikkakin meneillään on yksittäistapaus, niin sen seuraamukset kantavat kauas. Sehän on nähty. Valitettavasti. Ja se on se  kukkakauppias Yrjö, vaatturi-Wanga, kulmakahvilan pitäjä ja safariopas perheineen, jotka tästä kantavat sen pidemmän hinnan; ihmisille tulee turta ja asiakkaat arkailevat. Huoh. Kunnes taas unohdetaan menneet, käännetään uusi sivu ja saadaan hommat raiteilleen. Sekin on nähty, monesti ja onneksi in deed. 

Sunnuntai jatkuu tänään tässä, odotellessa. Huomisesta ei kai kukaan vielä tiedä. 

Mutta meillä on kaikki hyvin, ja siitä on kädet kyynäriä myöden ristissä. 

Ajatukset ovat siellä missä tänään on iso suru. 

Suunnaton kiitos soitoista ja viesteistä.